HULEVESIMAKSUA MUINAISHAUDASTA

Maksettuani jo kertaalleen hulevesimaksuja vanhoilta omakotitonteilta, jotka - rakennuksia lukuunottamatta - ovat kokonaan nurmikolla ja siis imevät ja hoitavat kyllä omat hulevedet ja vähän vieraitakin, jos tarve vaatii - sain yllätyksekseni kolme uutta hulevesilaskua. Luulin niitä vahingossa lähetetyiksi ensimmäisten laskujen kopioiksi (näin tietokoneaikanahan sellaista tapahtuu tämän tästä!), mutta kiinteistönumerot eivät näyttäneet ihan oikeilta.

Kun laskuissa ei tietenkään ollut kiinteistön nimeä, mikä olisi selventänyt tilannetta (byrokratian ytimeenhän kuuluu, että kaikki asiaa selventävä jätetään selventämättä, mutta kaikki monimutkaistava kuuluu asiaan ja merkitään huolellisesti kansalaispolon kummasteltavaksi ja ahdistuksen aiheeksi!), aloin huolellisesti tankata yli kymmennumeroisia numerosarjoja ja verrata niitä verottajan vastaaviin numerosarjoihin, joista löytyikin vastaavuutta, paitsi että pinta-alaluvut hiukan heittelivät, minkä ideana lienee että säästetään rakennuslupaosastolle harkinnan- ja liikkumisvaraa, jotta yksi viran- tai toimenhaltija voi luvata maanomistajalle paritaloluvan ja toinen sitten evätä sen, koska pinta-alasta herranähköön uupuukin se yksi neliö vaadittavasta tuhannesta neliöstä.

Pinta-alaheittelystä huolimatta lopputulos oli että kaupunki ihan oikeasti veloitti minulta reilut 150 E hulevesimaksuja rautakautisesta polttokalmistosta, muinaismuistolain perusteella suojellusta alueesta, jonka komeasti haudattujen vainajien päälle ei ole lupa mitään rakentaa ja mistä ei parhaalla tahdollakaan voi kuvitella mitään hulevesiä minnekään päin lirittävän.

Panin 16.12. äkäistä meiliä menemään. Jo 17.12. minut tavoitti virka-tai toimimiesoletettu, jonka paperien mukaan muinaisilla hautakummuilla oli - yllätys! yllätys! - vapaa-ajan rakennus. Sain miesoletetun suhteellisen nopeasti uskomaan, ettei suojelukohteelle ole lupaa pystyttää edes halkopinoa, saati rakennusta.

Ja jo tänään, 20.12., sain kolme kappaletta hyvityslaskuja ja sain taas kerran ihmetellä, miten nopea kaupunkimme onkaan silloin kun on laskuttamisesta kysymys.

 Ja kuinka hidas se onkaan, kun on kysymys isosta virheestä, väärin laaditusta ja vanhentuneesta asemakaavasta ja sen korjaamisesta. 

Se samainen muinaishautausmaa on nimittäin kaavoitettu v 1986 rakennuspaikoiksi. Ja samana vuonna Museovirasto totesi sen ykkösluokan suojelukohteeksi, minne ei saa rakentaa, eli kaava vanheni saman tien kun valmistuikin.

Maankäyttö- ja rakennuslaki velvoittaa kuntaa tarkistamaan vanhentuneet asemakaavat. Minun hautausmaallani kunta ei ole tehnyt sitä vieläkään, vaikka on kulunut 35 vuotta. Tämän jatketun virkavirheen vuoksi verottaja ilahduttaa minua vuosittain tuhansien eurojen arvosta "rakentamattomasta rakennusmaasta". Jonne ei siis voi rakentaa. Mutta joka on kaavassa.

Mitä mahtaisi tapahtua, jos kaavoitusyksikkö ja laskutustoimi vaihtaisivat välillä virka- tai toimihenkilöoletettuja keskenään, siten että laskutuspuolen rivakat hoitaisivat asemakaava-asiat ja kaavoitushenkilöoletetut puolestaan panisivat laskuja tulemaan? 

Ratkeaisiko kaupungin ok-tonttipula viikossa, mutta tämän vuoden laskut tulisivat - jos tulisivat - jo 2030-luvulla?

LUEN LAKIA

 Kaivoin esille Suomen lain, ja hyvä oli, sillä huomasin edellisessä (RIKKOOKO KORKEIN OIKEUS TASA-ARVOLAKIA?) vedonneeni väärään lakiin. Puhuin tasa-arvolaista, vaikka itse asiassa tarkoitin yhdenvertaisuuslakia. Samalla huomasin 90-luvun alkupuolella hankkimani SUOMEN LAKI-opuksen jossain määrin vanhentuneen. Pitäisi kai hankkia uusi - ja nyt heti joku sanoo, ettei siihen kirjaa tarvita, kaikkihan on löydettävissä netistä. Mutta kun minä tykkään lukea KIRJOJA! Puhumattakaan siitä, että nykyinen nettiliikenne saastuttaa  jo enemmän kuin lentoliikenne. (Sanotaanko:"nettiliikenne"?)

Oli miten oli, Suomen perustuslain (11.6.1999.) 6 pykälän mukaan "Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä". Samaa mieltä on EU:n perusoikeuskirjan 20. artikla : "Kaikki ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä".

Mutta ovatko? Minulla on päinvastaisia kokemuksia hallinto-oikeuksista. On tullut vaikutelma, että hallinto-oikeudet yrittävät kynsin hampain synnyttää ratkaisuja, jotka suosivat hallintoa, eivät yksityistä ihmispoloa, joka yrittää perätä oikeuksiaan. Tilanne on jo lähtökohtaisesti Daavid ja Goljat-tyyppiä. Esimerkiksi Tampereen kaupungilla tai verohallituksella on iso vahva koneisto lakimiehineen, kun taas hallinnon kanssa hakaukseen joutuneella yksityisellä ihmisellä saattaa olla varaa yhteen lakimieheen tai sitten ei. Lakimies saattaa olla hyvä ammatissaan, tai vähemmän hyvä. Paikallishallinnolla saattaa olla hallinto-oikeuden jäsenten kanssa olla tuttavuussuhteita, mitä yksityishenkilöllä harvemmin sattuu olemaan. Yksityinen harvemmin tietää, mitä kaikkia asioita hallinto-oikeudelle pitäisi esittää, eikä hän välttämättä osaa oikaista esimerkiksi kaupunginlakimiehen hallinto-oikeudelle antamaa väärää tietoa, eikä sitä hallinto-oikeuskaan yleensä vaivaudu tarkistamaan.

Että siinä sitten olet, pikku Daavid-parka, ja toisin kuin raamatullisella edeltäjällä eivät vallat ole puolellasi, sinkoamasi kivi Goljatia vain naurattaa, ja hallinto-oikeus lähettää sinulle hylkäävän päätöksen ja laskun.

RIKKOOKO KORKEIN HALLINTO-OIKEUS TASA-ARVOLAKIA?

 Kalervo Kummola paljastaa RAUTAKANSLERI-kirjassa, että hänen ja Hjallis Harkimon asiassa Korkein hallinto-oikeus antoi ratkaisun kolmessa päivässä, kiitos urheilumies Lauri Tarastin. Kummola yritti jälkeenpäin jollain kokkareilla kiittää hallintoneuvos Tarastia, mutta tämä kehotti olemaan hiljaa asiasta.

Minun kiinteistöverovalitukseni ja valituslupapyyntöni on tätä kirjoittaessani odottanut KHO:n ratkaisua vuoden ja kahdeksan kuuukautta, enkä edelleenkään tiedä, saanko edes valituslupaa.

Käsittääkseni KHO:n ylimpänä hallintolain vartijana pitäisi noudattaa myös tasa-arvolakia.

Mutta onko tunnettu liikemies ja urheilupomo sittenkin "tasa-arvoisempi" lain edessä kuin iäkäs eläkeläinen, joka ei edes tunne KHO:n hallintoneuvoksia saati käy samoilla kokkareilla?

(Sivumennen, Kummola-Harkimon asia koski Harwall-areenaa joka, 16 vuoden julkisrahojen lypsämisen jälkeen, vuonna 2013,  päätyi venäläiskleptokratian propaganda- ja rahanpesukoneeksi. Näin KHO tuli pienen mutkan kautta  laajentaneeksi myös Gennadi Timtshenkon ja Rotenbergien taloudellista jalansijaa Suomessa.) 

YRITTÄÄKÖ KAUPUNKI HUIJATA MAANOMISTAJAA?

 Tampereen kaupunki on vuodesta 2014 lähtien maksattanut minulla rakentamattoman rakennusmaan raippaveroa muinaismuistolain perusteella suojellusta rautakautisesta polttokalmistosta, jolle ei voi rakentaa. Veroa on perusteltu sillä, että alueella on voimassa oleva asemakaava.

Myös samalla suojelualueella oleva viereinen kiinteistö on samassa asemakaavassa, mutta sen omistaja maksaa vain joutomaan veroa, käytännössä tuhannesosaa (vajaa3 euroa/ "rakennuspaikka") minun maksamastani (runsas 2000E/"rakennuspaikka").

Lukuisien hylättyjen verovalitusten jälkeen tein helmikuussa 2020 Tampereen kaupunginhallitukselle esityksen, että kaupunki maankäyttö- ja rakennuslain 7.luvun 60.pykälän velvoittamalla tavalla tarkistaa vanhentuneen asemakaavan ja tarvittaessa ryhtyy toimenpiteisiin vanhentuneiden asemakaavojen muuttamiseksi. Kyseinen vuoden 1986 asemakaava on lain tarkoittamalla tavalla vanhentunut.

Asian käsittely viivästyi ja viivästyi kaavoitusosastolla tapahtuneiden hämmästyttävän runsaiden sairastapausten vuoksi, kunnes viime keväänä Tampereen itäisen alueen kaavoituspäällikkö Surakka ystävällisesti pyysi minua vetämään esitykseni pois, koska "kaupungilla ei ole siihen varaa".

25.10.2021. asiaani kuitenkin käsiteltiin asemakaavoituksen viikkopalaverissa. Sitä koskevassa meilissä kaavoituspäällikkö Surakka kertoi esitelleensä "kaavamuutoshakemukseni" ja palaverissa todetun, että asemakaava on tarpeen muuttaa.

Olin siis tehnyt esityksen, että kaupunki noudattaa maankäyttö- ja rakennuslain vaatimusta vanhentuneiden asemakaavojen  tarkistamisesta, mikä tarkoittaa, että kunta hoitaa asian virkatyönä. Mutta nyt esitykseni onkin muuttunut "kaavamuutoshakemukseksi", mikä tarkoittaa, että minä maksaisin kymmeniä tuhansia kaupungin alun perin virheellisesti laatiman kaavan korjaamisesta

Väkisinkin herää kysymys, yrittääkö kunta huijata iäkkään maanomistajan maksamaan aiheettomien raippaverojen päälle vielä senkin, että kunnan aikanaan laatima asemakaava oli jo lähtökohtaisesti virheellinen ja vaatii korjausta? Korjausta, joka olisi lain mukaan pitänyt tehdä jo vuosikymmeniä sitten!

Sillä kaava on sillä tavoin outo, että muinaiskalmiston olemassaolo oli jo kaavaa laadittaessa tiedossa. Se oli todettu jo 1970-luvulla tehdyssä muinaiskohteiden inventoinnissa. Kuitenkin juuri muinaismuistoalueelle kaavoitettiin "rakennuspaikkoja", joiden rakentamiskelvottomuus vielä varmistui heti vuoden 1986 syksyllä, kun Museoviraston koekaivaukset todistivat muinaiskalmiston vielä arvokkaammaksi kuin 1970-luvulla tehdyn tutkimuksen perusteella oli tiedetty.

Olen nyt seitsemän vuoden aikana maksanut yhteensä kymmeniä tuhansia euroja kiinteistöveroa muun muassa hienosta rautakautisesta naishaudasta. Toisaalta Museovirasto velvoittaa minut hoitamaan muinaismuistoa sen vaatimalla tavalla. Koska voimani/aikani eivät riitä tuhansien neliöiden hoitamiseen, olen maksanut puutarhayritykselle alueen hoitamisesta - silloin kun oli varaa - nyt muinaisvainajat pukkaavat sananmukaisesti koiranputkea. 

Ja nyt näyttää sitten kovasti siltä, että kaupunki aikoo maksattaa minulla kaavamuutoksenkin - yksinkertaisesti lukemalla väärin, muuttamalla "esityksen" "hakemukseksi" ja unohtamalla kokonaan maankäyttö- ja rakennuslain 7.luvun 60.pykälän kaupungille asettaman velvoitteen.

Jos näin on, millainen lainsuoja yksityisellä maanomistajalla on Tampereen kaupungissa? Ja onko sitä?

OVATKO GAZALAISET TAPPARAA?

Gazan aluetta pidetään maailman suurimpana avovankilana. Pienellä alueella elää palestiinalaisia naisia, lapsia ja  vanhuksia jokapäiväisessä perustarpeiden - veden, ravinnon, terveydenhoidon, turvallisuuden - puutteessa.

Mitä tekemistä heillä on Tapparan kanssa?

No, sitä vaan, että Tapparan suurin omistaja (vajaa neljännes Tamhockeysta)  Chaim "Poju" Zabludowicz, ase- ja uhkapelimiljardööri, on BICOMin huomattavin rahoittaja, ja Bicom taas on Yhdistyneen Kuningaskunnan huomattavin Israel-lobbaaja, joka pyrkii  esimerkiksi muuttamaan Gazan saartoa koskevia mielipiteitä myönteisemmiksi.

Zabludowiczin Tappara-omistukset kulkevat Liechtensteinin veroparatiisissa olevan Zabludowicz trust-nimisen trustiomistusjärjestelmän kautta, mikä tamperelaisille veronmaksajille tietysti hauskaa kuultavaa, me kun maksamme noin alkajaisiksi 60 miljoonaa euroa Areena-lystistä, Tapparan kotikentästä.

Toisin kuin gazalaisille, meille ei sentään sada pommeja niskaan eikä vettä katkaista. Mutta meidänkin taloutemme kautta kulkee rahaa mahdollistamaan Gazan saartoa.  Mekin olemme siis omalta pieneltä osaltamme vastuussa maailman suurimmasta avovankilasta.

Chaimin isä, Shlomo Zabludowicz, loi aikanaan miljardiomaisuuden Tampellan aseiden lisensseillä, joiden pohjalta syntyi asetehdas Soltam. Soltam kuuluu nykyään israelilaiseen Mikal-konserniin.

Tietoni ovat peräisin Wikipediasta, mistä en kuitenkaan löytänyt vastausta kysymykseen, onko Mikal saanut nimensa Miikalista, Daavidin vaimosta, jonka Daavid osti omakseen 200 tappamansa filistealaisen esinahalla. Saul oli vaatinut vain sataa, mutta David pani paremmaksi. Kalliiksi Miikal kumminkin tuli. Ainakin filistealaisille. Eli palestiinalaisille.

Pienet palestiinalaispojat potkivat omatekoista jalkapalloa raunioitten keskellä. Heillä ei ole mahdollisuuksia jääkiekkoon. Jos olisi, mahtaisivatko olla Tapparaa?   

KUSETETTU KAUPUNKI

 Kun uljaan uuden elämyskeskuksemme pääsponsori aikanaan julkistettiin, naureskelin Aamulehden yleisönpalstalla Uros-nimen muissa maailmankielissä herättämiä mielleyhtymiä: urea, urologi ja niin edelleen. Mistä ei ole kauhean pitkä matka sellaisiin vielä nolompiin assosiaatioihin kuin urean eli pissan päähän nousemiseen ja, mikä pissaa päähänsä saaneille helposti tapahtuu, kusetetuksi tulemiseen.

Ja juuri niinhän Tampereen kaupungille Areenayhtiön omistajana on käynyt. Kyllä maailma taas kerran nauraa. Turusta puhumattakaan.

Sattumalta ostin juuri tänään jalkahoitajalta voidetta, joka sisältää 25 prosenttia ureaa. Pissa on kuulemma erinomainen apu kovettuneisiin kantapäihin.

Mutta yläpäässä se aiheuttaa juuri pääsponsorivalinnan kaltaisia ratkaisuja.

HELLANLETTAS SITÄ HYVÄUSKOISUUTTA! PERKELE, MUN RAHOILLANI!

Jotenkin tuli mieleen, miten vuonna 1989 vanhempieni pihaan tohahti iso Mersu ja Mersusta innokas nuori liikemies Arto Merisalo, joka tarjosi miljoona markkaa käteistä äitini Reisivainiosta. Rahat olivat mukana putkikassissa, jonka Merisalo avasi siinä hyvässä uskossa, että yksinkertaiset maanomistajat riehaantuvat ison rahan näkemisestä. Vanhempani tarjosivat kahvia, torjuivat tarjouksen ja naureskelivat "poikaa" jälkeenpäin. 

Ja Artolla sentään oli ihan oikeaa rahaa, summa vaan ei ollut oikea.

Mutta kun Uros tuli Tampereelle, sillä ei ollut edes selvää rahaa pussissaan, ainoastaan megalomaanisia puheita. Ja silti Areena-yhtiö, vähemmistöosakas Tampereen edustajat muiden mukana, riehaantuivat tämän uppo-oudon yrityksen  tyhjistä puheista. Ei vaivauduttu ottamaan selvää yrityksen taustoista, taseesta ja tilinpäätöksestä. Jota sivumennen sanoen, ei oltu edes tehty.

Jaa no eihän Hjallis Harkimonkaan yritysten tilinpäätöksiä ole tapana ajallaan tehdä ja ilmoittaa. Ylipäänsä viihdeurheilun taustayritysten toimintatapaan ei näytä kuuluvan liioitellun lainmukainen toiminta, vaan pikemmin päin vastoin. Vai millaisilla rahoilla kuvittelitte esimerkiksi Timtshenkon Jokereita ostaneen? Kovalla työllä ansaituilla ja reippaasti verotetuilla? Ja ihan oikeasti ihan omillako?

Niin että Uros-sopimus tietysti noudatti vain alan tapaa. Ostetaan säkissä jotain mistä ei tosiasiassa ole aavistustakaan mitä siellä on, ja pannaan kansa maksamaan.

Niin että  minua nyt väistämättä naurattaa Lylyn venynyt naama, kun Tamperetta uhkaa "mainehaitta". Hellanlettas sitä hyväuskoisuutta! Mutta että minun rahoillani perkele! Silloin kun sinä, minä ja Hentun Liisa verovaroilla maksamme pormestarin palkan ja Areena-yhtiössä Tamperetta edustavan/edustavien palkan, meillä on totta vie oikeus olettaa, että he myös hoitavat meidän omaisuuttamme säällisellä tavalla ja katsovat minne meidän rahamme pistävät! Ei niitä ensimmäisen huijarin taskuun tarkoitettu!

Olisi kannattanut suhtautua vanhempieni tavoin. Kurkistaa siihen putkikassiin, tarjota kahvit ja lähettää kaveri sinne mistä tulikin. 

Sivumennen sanoen, minkähän vuoksi juuri it-alaan tuntuu liittyvän sellainen määrä huijausta, onnettomia valintoja ja naurettavaa väärinarviointia. Hyvänä esimerkkinä Verohallinnon ilmeisesti Amerikasta hankkimat uudet alustat, joista maksettiin helvetillinen raha (veronmaksajien pussista) ja joiden avulla kiinteistöverotuskin "uudistui" sellaiseksi, etteivät edes ammattilaiset saa veroilmoituksesta selvää.

PÄIVYSTÄJÄNÄ PÖNTÖLLÄ

 1950-luvulla isäni toimi Suomen Pienviljelijäin Liiton piirikonsulenttina, ja hänellä oli usein asiaa maakuntaan. Hän tilasi silloin kaukopuhelun, yleensä "pikana" silloisella käsivälitteisellä systeemillä, ja jos hän halusi puhelun tulevan nopeasti, hän lähti saman tien ulkohuusiin ja jätti lapset puhelimen viereen päivystämään. Jokseenkin sataprosenttisella varmuudella puhelu tulikin nopeasti, ja toisen lapsen vastatessa puhelimeen toinen lähti hakemaan isää paikalle. Toimi joka kerta.

Joten odotettuani terveydenhoitoalan luvattua takaisinsoittoa lähes tunnin, kokeilin isän konstia. Eikä tarvinnut kuin pöntölle istahtaa, kun ystävällinen terveydenhoitohenkilö jo ilmoitti itsestään. Hän antoi kiltisti aikaa nousta pöntöltä, kiskoa pöksyt jalkaan, ravata toiseen päähän taloa,  kaivaa muistiinpanovälineet esille ja niin edelleen sillä tuloksella että puhelu, joka olisi normaaliolosuhteissa kestänyt ehkä minuutin, vei aikaa monta kertaa enemmän. Sitä ennen oli odotukseen tuhraantunut lähes tunti hyvää työaikaani.

Aamulehden yleisönosastoon aiheesta kirjoittamieni juttujen saaman palautteen perusteella moni muukin on saanut takaisinsoittojärjestelmästä turhauttavaa kokemusta. Paras kommentti oli "Lääkärin" tekstari, jossa todettiin: " On vinoutunutta olettaa, että juuri terveydenhuollon yhteydenottoa pitäisi odottaa jotenkin toisin kuin muita palveluita. Potilas ei ole päivystäjä, vaan palvelusta veroina maksava asiakas."

Tismalleen noin. Jossakin, ilmeisesti johtotasolla, on pahan kerran sekotettu puurot ja vellit keskenään, kun potilas on alettu nähdä alamaisena jonka tehtävä on päivystää nöyrästi odottamassa huomioiduksi tulemista. Eikä ilmeisesti tajuta sitä, että kuntalainen on maksava asiakas, joka on oikeutettu saamaan tarvitsemaansa palvelua.

En ole myöskään ainoa jonka mieleen on tullut kysymys, onko puhelinpalveluista päättävillä tahoilla jonkinlainen diili operaattorin kanssa, jonka pussiin jokainen puhelu kilahtaa, mitä pitempi puhelu, sen isompi kilahdus. Operaattorin kannalta mieluisin potilas on tietysti se, joka ei istu odottamaan herraties milloin tulevaa takaisinsoittoa, vaan sitkeästi minuutista toiseen kuuntelee vastaaja-automaatin turhia lupauksia ja kehnosti sovitettua musiikkia. Olenkin sitä mieltä, että julkisiin palvelunumeroihin soittamisen tulisi olla maksutonta. Se pyyhkisi pois ainakin yhden rakenteellisen korruption mahdollisuuden.

MAIJAN MIELIPITEELLÄ KAHDEN KERROKSEN VÄEKSI

 Jatkoksi edelliseen: Mahtoiko hyvätuloinen gynekologi Maija Kajan (vihr) esittäessään kela-korvauksen kokonaan poistamista yksityislääkäreiltä tajuta, että hän samalla esitti kansalaisten luokittamista lopullisesti kahden kerroksen väeksi, niiksi joilla on varaa tutkimuksiin ja hoitoihin ja niihin, jotka hoidetaan, jos ehditään?

Toki kela-korvaus nykyiselläänkin on minimaalinen, esimerkiksi mainitsemastani 600 e:n tutkimuksesta Kela korvaa jonkun kympin. Mutta kun monella meistä maksukyky on kympeistä kiinni!

Ihan toinen asia sitten on, että kaupunkimme terveysasemalääkärit ovat usein ammatissaan aloittelijoita ja diagnostiset taidot sen mukaiset. Itselläni on suhteellisen tuore kokemus nuoresta lääkäristä, joka reippaasti lyttäsi monen kokeneen lääkärin aiemmin tekemän diagnoosin ja sen mukaisen toimenpide-ehdotukseni, koska oireeni ei vastannut hänen  minulle oikein kirjasta näyttämäänsä kuvaa. Niin varma hän oli mielipiteessään, ettei vaivautunut tarkistamaan koneelta spesialistin kirjaamaa tauti- ja seurantahistoriaani. Näytteli vain kuvaa siitä miltä oireeni pitäisi näyttää. Ja teki ja kirjasi railakkaasti ikioman diagnoosinsa. Joka kyllä ällistytti minun lisäkseni kaksi seuraavaakin lääkäriä.

Jotenkin tapaus toi mieleeni eräiden lääkärien nyt voimakkaasti ajaman ns puoskarilain, jolla on tarkoitus rajoittaa vaihtoehtohoitoja ja ilmeisesti painottaa tekijöiden vahinkovastuuta. Mutta kovan lääketieteen edustajien vahinkovastuukynnys  vasta korkea onkin. Me iäkkäät potilaat tiedämmekin jo, että virheistä on turha valittaa. Siinä menee aika ja loppukin terveys. 

   

RAHA RATKAISEE HOITOON PÄÄSYN

 Arkkiatri Risto Pelkonen sanoi äskeisessä 90-vuotishaastattelussaan (HS 19.8.21.):"Jos jollakin on rahaa hoidattaa itseään yksityisesti, en sitä tietenkään vastusta, mutta julkista systeemiä ei voi rakentaa niin, että hoitoon pääsyn järjestyksen ratkaisee varallisuus. Siitä ei hyvä seuraa."

Noin siis maan korkein lääkärikunnan auktoriteetti. Mitenkäs on asian laita Tampereella, "eurooppalaisessa suurkaupungissa", jolla on varaa lapioida tunneliin, ratikkaan, Kummolan mausoleumiin ja vielä sotkea julkinen liikennekin?

Olen kuukauden sisällä saanut kahdelta julkisen sairaanhoidon toimijalta ( neuvontapuhelimelta ja terveyskeskuslääkäriltä) saman viestin: "En siis lainkaan kannusta siirtymään yksityiselle, mutta jos on varaa, siellä kyllä pääsee tutkimuksiin ja hoitoon nopeammin". Yksityinen lääkäri tarkensi, että heillä pääsee tutkimukseen välittömästi, mutta julkisella puolella kestää kuukausia. Ja kertoi, että heillä kyseisen tutkimuksen hinta on 600 E.

Valitse siitä sitten, eläkeläinen, työtön, pitkäaikaissairas! Rikkaan kaupungin onnellinen asukas, joka saat ajella oikein ratikalla! Ratikassahan on niin helppo pitää turvavälitkin niihin kahteen muuhun matkustajaan. Matkallasi pankkiin kysymään lainaa, jota et varmasti saa, koska saadakseen lainaa on pystyttävä todistamaan, ettei ole lainan tarvetta.

TUMMA TULIKUKKA PIHALLANI

 Olen kauan yrittänyt kylvää pihalleni tummaa tulikukkaa. Se on komea kasvi ja ennen kaikkea arkeofyytti, ilmaisijakasvi, joka kertoo ikivanhasta asutuksesta. Sitä kasvaa runsaasti muinaisilla asuinpaikoilla, joita Takahuhdin-Ristinarkun-Linnainmaan alueella on paljon, mutta monet asukkaat ajelevat sen muiden piennarkasvien - sinikellojen, tervakoiden, mataroiden - ohella pois häiritsemästä sitä ainoaa sallittua - sileää nurmikoksi nimitettyä monobiotooppia, jossa eivät viihdy pörriäiset sen paremmin kuin perhosetkaan.

Helteet ovat hellineet luonnonlaiskuuttani, ja horsmalle pannussa pihassani on parhaimmillaan voinut yhdellä silmäyksellä laskea kymmeniä kimalaisia, jotka hekumoivat rentunruusun kukinnoissa. Leikkaamaton jasmike on kukkinut yli kahden metrin korkuisena, hurmaavasti tuoksuvana. Rusakonpoikanen ja lukuisat linnunpojat ovat hiippailleet nurmikossa ja vieneet minulta senkin vähän leikkurinkäyttöhalun, mitä helle on jättänyt jäljelle.

Kaunein palkinto laiskuudestani on kuitenkin tänään kukkansa avannut tumma tulikukka, ikivanha rohdoskasvi, soihtu, yskänlääke ja kalamiehen apu. jos nimittäin heittää veteen tulikukan siemeniä, sinttikalat pökertyvät ja nousevat pintaan, mistä ne helppo poimia.

Minulle se on tervehdys muinaisajoilta, niiltä mäkeni asukkailta, jotka ovat eläneet täällä ainakin runsaat tuhat vuotta sitten. Siltä komealta 800-luvun emännältä, joka on haudattu mäkeni korkeimmalle kohdalle hienossa villapuvussaan, joka oli koristettu pronssispiraaleilla. Päälliköltä, joka haudattiin miekkoineen, joista ainakin toinen oli tuotu kaukaa Reininmaalta. Ja toiselta päälliköltä, jonka upea Ulfberht-miekka oli taottu kaiketi jossain nykyisen Afganistanin paikkeilla ja tuotu viikinkien idäntietä Volgaa pitkin. Se oli rautakauden kalleimpia esineitä, kovaa ja kevyttä upokasterästä, jonka tekeminen keksittiin Euroopassa vasta 1700-luvulla eli lähes tuhat vuotta myöhemmin. Mistä päällikkö sai varaa miekkaansa? Oliko hän ehkä laivakuningas ja purjehti itse Idäntietä?

Semmoisen viestin ja kysymyksen toi tumma tulikukka. Ensi yönä näen rautakautisia unia.

SUOMIHAN ON BANAANIVALTIO

Mielipidekirjoitukseni AL 4.7. kirvoitti muutaman kommentin. Eikä yksikään kajonnut olennaiseen. Siihen että Suomi on banaanivaltio, eli sen talous perustuu -  viimeiset 160 vuotta eli 1800-luvun suurista nälkävuosista lähtien nimenomaan - vinoutuneeseen ulkomaankauppaan. Maamme taloutta ja jopa ulkopolitiikkaamme säätelee metsäteollisuus ja nimenomaan sen yksipuolinen selluun keskittynyt vienti.

Selluun keskittynyt metsäteollisuus tarvitsee nimenomaan pitkäkuituista kuusimateriaalia, minkä vuoksi valtiojohtoinen metsänhoitostrategia on suosinut kuusta. Vuosikymmenestä toiseen on istutettu kuusikkoja ja tuhottu lehtipuita. Metsänomistajat on lakisääteisesti velvoitettu avohakkuisiin ja laajoihin havupuuistutuksiin, joiden tuloksena on valtavia samanikäisten havuuiden puupeltoja.

Nyt ollaan sitten helisemässä ilmastonmuutoksen suosiman kaarnakuoriaisongelman kanssa. Se näkyy mm Tampereen Kauppi-Niihaman metsissä: hehtaarikaupalla kuolleita ja kuolevia kuusikoita. Juuri tätä heinäkuun puolivälissä kirjoittaessani kirjanpainajan toukat kuoriutuvat ja lähtevät valloittamaan uusia alueita.

Jos Suomi ei olisi banaanivaltio, selluraaka-aineen tuottaja, vaan kehittäisi pitemmälle metsien puutuotetta, ei nyt oltaisi tässä. Ellei metsäteollisuuden lyhytnäköinen voitontavoittelu olisi sanellut sekä valtion metsästrategiaa ja -politiikkaa että alan koulutusta, meillä olisi monipuolinen puuteollisuus ja ekologinen metsänhoitostrategia, joka pitäisi metsät terveinä ja vastustuskykyisinä.

Pelkän, että asialle on herätty liian myöhään.

 

KANSANEDUSTAJAN RIKOS

 Siivosin juuri rikoksen jäljet. Oikein rillit päässä ja tarkasti, jottei pienintäkään todistetta jäisi.

Rikos kylläkin tapahtui yli 30 vuotta sitten ja on sikäli vanhentunut. Eikä hän silloin vielä ollut kansanedustaja. Olimme vain kaksi kirjailijaa ja kansalaisaktivistia ja punoimme seuraavien kirjojemme juonia ja sillä hetkellä varsinaisemmin pohdimme, miten kaataisimme kaupungin johdon suunnitteleman Manhattan-projektin, jolla oli tarkoitus pelastaa pari pankkia ja rakennusliikettä veronmaksajien kustannuksella.

Me siis vasta pohdimme asiaa, ja pohdinta vaati paljon tapaamisia kauniina kesäiltoina Tammerkosken solistessa vieressä. Ja jotenkin siinä illan mittaan tuleva kansanedustaja solahdutti tyhjän lasin käsilaukkuuni. Koska tarjoilija juuri sillä hetkellä saapui pöytämme luo, olisi tuntunut oudolta ottaa lasi käsilaukusta, ja niin se jäi sinne ja unohtui.

Elokuun kuutamossa poljin pikku jopollani kotiin, ja vasta aamulla muistin ihmetellä, mikä käsilaukussa pullotti. Iso tyhjä olutlasihan siellä. Minulla joka en edes juo olutta!

Ja sen sijaan, että olisin kunnon kansalaisena palauttanut astian sinne minne se kuului, säilytin sen, eikä aikaakaan kun siitä tuli trofee, voitonmerkki. Sillä me voitimme taistelun kaupungin korkeinta johtoa vastaan, Manhattania ei rakennettu, pankit ja rakennusliikkeet kaatuivat, eivät kylläkään meidän ansiostamme vaan oman kehnon johtamisensa vuoksi. Itse historia oli puolellamme.

Äskeisissä vaaleissa rakennusliikkeet voittivat ja ilmeisesti jatkavat rymistelyään Tampereen kaupungin ja sen veronmaksajien kustannuksella. Senkö vuoksi hihani tänä aamuna osui tuohon vanhaan voitonmerkkiin, joka singahti yöpöydältä lattialle ja hajosi tuhansiksi valoa heijastaviksi sirpaleiksi, jotka kimalsivat lattialla kuin pudonneet tähdet? Jotka lakaisun jälkeen päätyivät proosallisesti sekajätteeseen. Siellä muinaisen voiton säpäleet nyt kiiltelevät, särkyneinä kuin Tampereen muinoin ehjä ja kaunis kaupunkikuva.

ETEENPÄIN RAKENNUSLIIKKEIDEN EHDOILLA!

 Vaalit ovat ohi. Kokoomus voitti Löfberg-vainajan (Rkp) äänillä. Pormestariksi tulee rakennusliiketaustainen Anna-Kaisa Ikonen, jonka isä pitkään puheenjohti A-Insinöörien hallitusta, ellen väärin muista. A-Insinööreillä oli pitkään Tampereella isojen julkisten remonttien monopoli, helppo tie kauhoa julkisrahaa.

Vanha meno, veronmaksajien rahojen mättäminen megahankkeisiin, ilmeisesti tulee jatkumaan, ja valtuuston kokoonpano ennustaa todellisen vallan säilymistä rakennusliikkeiden ja niiden kanssa kompuksessa olevien virka- ja luottamusmiesten pienen piirin kätösissä. Tämän piirin, jota ei saa nimittää mafiaksi - ainakaan kaupunginvaltuustossa. Tiedän, koska olen yrittänyt. Sekä Lasse Eskonen (SDP) että Kalervo Kummola (Kok) pillastuivat. Silloinen puheenjohtaja Seppo Salminen, sanoi jälkeenpäin että olisi heittänyt minut ulos salista, jos olisi kuullut mitä sanoin. Sepon huonon kuulon ansiosta sain kuunnella salissa istuen Eskosen ja Kummolan pyhää närkästystä.

Pari vuotta myöhemmin Seppo sitten komensikin minut ulos salista. Mutta se onkin sitten jo toinen tarina. 

OLUELLA ELÄVÖITETTY TAMPERE

 Vanha kaverini metsuri-Olli huhki helteellä pihassani puusavotan kimpussa ja hikoili kovasti. Tarjosin kylmää olutta, mutta Olli kieltäytyi: Kun yhden juo, niin kaks kusee, hän sanoi. Ollin runollisesti tiivistämä tosiasia alkoholin diureettisesta vaikutuksesta kannattaa pitää mielessä tarkastellessamme päättäjiemme aivoituksia ja niiden seurauksia.

Kaupunkiamme kehitetään tavalla, jonka logiikka tuo mieleeni vanhan ystäväni Kafkan. Mutta myös Rabelais´n ja hänen urheitten sankariensa mahtavat eritevyöryt.

Näin se menee: Ensin aherretaan vuosikausia ja lopulta saadaankin kaupungin keskusta menestyksellisesti tapettua ja kivijalkakaupat ja niiden asiakkaat häädettyä hornan tuuttiin. Sitten mietitään hikipäässä, miten se keskusta ollenkaan nyt saataisiin elävöitettyä.

Pitkän ja perusteellisen harkinnan jälkeen nerokkailla päättäjillämme välähtää: elävöitetään Keskustori täyttämällä se terasseilla ja kaljateltoilla.

Haalitaan myös "megatapahtumia", mikä käytännössä tarkoittaa melumusiikkia rannoille. Rammsteinin konsertista saattoi jo nauttia Aitolahtea myöten, ja se oli sentään vain Ratinassa. Santalahden tulevista megatapahtumista riittää riemua Teiskon kirkolle asti.

Megatapahtumien keskeinen osuus on massiivinen alkoholinkulutus ja kaljapäissään ympäri toikkaroiva nuoriso, ja sekös elävöittääkin kaupunkikuvaa.

Kun mukaan vielä saadaan Kummolan mausoleumin lukuisissa anniskelupisteissä reipasta urheiluhenkeään nostattavat kiekkofanit, niin voiko enää parempaa toivoa? Kun he hikisen ottelun jälkeen virtaavat keskustan kaduille, tavoite on saavutettu:

Tampereesta on kovalla työllä ja runsaalla älyn käytöllä tehty Pohjoismaiden suurin ulkoilmakäymälä!

Mitä jokin Euroopan kulttuuripääkaupunki on siihen verrattuna!

 

   

 

HENKILÖKOHTAISISTA RATKAISUISTA JA VANHUSTEN VAIPOISTA

 Kun minut ensimmäisen kerran valittiin valtuustoon vuonna 1992, oltiin syvällä korkeimman talousjohdon toimien aiheuttamassa lamassa. Pankit ja rakennusliikkeet kaatuivat toinen toisensa jälkeen.

Tamperetta käytännössä hallinneet pankit, KOP, TAP ja SYP sekä rakennusliikkeet Haka ja Ahti-Polar katosivat maailmankartalta tai olivat katoamassa. SYP:n pankinjohtaja ehti naureskellen kertoa minulle, että Kokoomuksen johtoportaassa oli kauhea Tellervo Tuomisen pelko. Demarivaltuutettu Liisa Haapaniemi samoin naureskellen kertoi, että sama pelko oli demareilla, jotka pelkäsivät "pääkköyttäni".

Pelko realisoitui sitten kokkari- ja demariryhmän yhteisenä tarjouksena: vihreät, joiden ryhmässä sitoutumattomana olin, saisivat tärkeän ympäristölautakunnan puheenjohtajuuden sillä ehdolla, että se ei olisi Tellervo Tuominen.

Jo ennen valtuustokauden alkua todistin pääkköyteni. Oltiin siis sukeltamassa lamaan, ja maksajatkin löytyivät heti: vanhushoivassa pantiin vessapaperi ja vaipat kortille. Niitä sai käyttää vain tietyn määrän per lärvi. Mutta uusien valtuutettujen perehdyttäminen järjestettiin vanhan kaavan mukaan: seminaari Ellivuoressa yöpymisineen ja aterioineen, hinta, ellen väärin muista, jotain 400 000 silloista markkaa. Laskin kuinka monta sairaanhoitajatyövuotta sillä kustantaisi ja ehdotin perehdyttämisen siirtämistä valtuustosaliin, joka oli käytettävissä ilman yöpymisiä. Vanha valtuutettu Mauri Sirnö naureskeli, että tommosia on tapa puhua ennen vaaleja, mutta ei vaalien jälkeen.

Muut menivät Ellivuoreen. Minä pyysin ja sain perehdytyksen kirjallisena enkä usko, että suoritukseni valtuutettuna oli ainakaan heikompi kuin niillä, jotka paperien lisäksi saivat hotelliyöpymisen sekä ateriat juomineen, tansseineen ja muine riemuineen.

Jatkossa kieltäydyin myös kaikista valtuutettujen ulkomaanmatkoista. En pitänyt sopivana lähteä kalliille reissuille aikana, jolloin leikattiin juustohöylällä myös sieltä, missä ei oikeastaan ollut lainkaan varaa leikata. Varsinkin kun kaikki tietävät, että valtuutettujen matkojen todellinen tarkoitus ei ole se virallinen eli opiskelu vaan pikemminkin hauskanpito ja keskinäinen verkostoituminen. Matkojen hengelle on tyypillistä että eräällä Keski-Euroopan reissulla Kalervo Kummolan  oli määrä pitää puhe isäntäväelle. Rautakansleri oli kuitenkin valtameren syvyisessä humalatilassa, ja puheen piti vihreiden Merja Eronen.

Matkoista kieltäytymiseni oli siinä mielessä täysin turhaa, ettei se säästänyt penniäkään veronmaksajien rahaa. Yksikään vanhus ei saanut kuivaa vaippaa minun kieltäytymiseni ansiosta. Matkat olivat (ovat) valtuutettujen haluttu ammattietu, ja joku lähti aina riemusta kiljuen  matkalle minun sijastani. 

Kyse oli vain omasta integriteetistäni, siitä mitä katsoin itselleni sopivaksi tai ei-sopivaksi tehdä. Olin miettinyt asiaa paljon. Suurimman osan valtuustokausiani  elin työmarkkinatuen ja luottamustehtävistä saamieni palkkioiden varassa. Silloin Aamulehti vielä julkaisi valtuutettujen verotettavat tulot. Minun olivat valtuuston pienimmät. Sen jälkeen AL ei ole vastaavia tietoja julkaissutkaan.

En minä silti matkoitta jäänyt. Minulla oli varakas äiti ja vielä varakkaampi poikaystävä, joka mielellään kustansi matkani Italiaan tai Marokkoon saadakseen tulkin ja seuraa. Äiti oli valmis sijoittamaan enemmänkin, jos sillä saisi vanhapiikatyttären naimisiin ja pois jaloista. Niin että kyllä minäkin toisten siivellä matkustelin. Mutta vain sellaisten, joilta kysyttiin. Vanhuksilta ei kysytty. Vaipat vaan vietiin.

HYVÄÄ JA KAUNISTA LUVATAAN, MUTTA EI SANOTA MILLÄ RAHALLA

 Olen lukenut muiden ehdokkaiden mainoksia. Toinen toistaan parempaa luvataan. Hyvää vanhuutta, parempia nuorten mielenterveyshoitoja, koulutusta, kulttuuria. Monenlaista hyvää ja tarpeellista luvataan. Useimmat lupaukset koskevat sellaisia hyviä ja oikeita asioita, jotka itse asiassa kuuluvat kunnan lakisääteisiin tehtäviin, mutta eivät jostain syystä silti ole edes lain edellyttämällä minimitasolla - esimerkkeinä vaikkapa juuri nuorten mielenterveyshoidot ja vanhushoiva.

Kovin harvaa ehdokasta tuntuu askarruttavan, mistä kaikkeen tähän hyvään ja kauniiseen rahat otetaan. Tai vakavasti pohdituttavan, miksi niihin tähän mennessä ei ole riittänyt rahaa, vaikka lain mukaan pitäisi.

Lylyn pormestarikaudella kaupungin velka on kasvanut huikeasti. Kaupungin rakennusten korjausvelka, joka ei mainitussa velassa edes näy, on katastrofaalinen, toisaalta suhteellisen tuoreiden rakennusten alun perin huonon rakentamisen, toisaalta kalliiden mutta ojasta allikkoon vieneiden ilmastointiremonttien vuoksi.

Rahaa ei riitä säälliseen vanhushoivaan, mutta samaan aikaan heitetään 60 miljoonaa veronmaksajien rahaa Kummolan mausoleumiin. YIT:tä varten rakennettiin tunneli veronmaksajien rahoilla. Nyt pitäisi rakentaa Näsijärveen tekosaari rakennusliikkeiden hillotolpaksi ja sillä mahdollisesti turmella vesialuetta paitsi Näsijärvestä myös vielä laajemmalta alueelta, sillä seuraukset voivat olla arvaamattomat ja haittojen kustannukset sekä pitkäaikaisia että taivaita hipovia. Pyydän arvoisaa lukijaa kuvittelemaan tilannetta, jossa useampi kunta, jonka alueelle mahdolliset saastumisongelmat ulottuvat, vaatii Tampereelta vahingonkorvauksia.

Huomattava osa Tampereen virka- ja luottamusmiehistä näyttää ymmärtäneen kunnan/kaupungin tehtävän väärin. Kaupungin päätehtävä ei ole tukea rakennusliikkeitä. Niiden pitäisi tulla toimeen omillaan, ja niin ne oikein johdettuina ja hoidettuina tulisivatkin. Nyt kaupungin kassasta kuitenkin valuu jatkuva ja vuolas virta näiden suurten sosiaalipummien pussiin.

Tästä vaaleissa on tai ainakin pitäisi olla kysymys: siitä miten ja minne veroina maksamamme rahat kaupungin pussista edelleen johdetaan. Hyvinvointimantraa on turha hokea, ellei ole rahoja mitä siihen hyvinvointiin pistää.   

MIKÄ SE "KAUPUNKI" ON?

 Kaupunki sitä tai tätä. "Soitin, ja kaupungilta sanottiin..." "Kaupunki", jokin vieras mikä tuntuu usein olevan ristiriidassa tarpeittemme ja/tai toiveittemme kanssa.

Usein itsekin sanoin noin.

Kunnes fiksu kuntalainen pisti minulle asiat napakasti järjestykseen.

Tampere, hän sanoi, olemme me. Siis me, kaupunkilaiset jotka maksamme verot ja rahoitamme koko höskän, ja myös ne, jotka iän, sairauden tai muun syyn vuoksi eivät pysty veroja maksamaan ja joista meillä, kaupungilla, on velvollisuus pitää huolta. Sillä lailla sivistysvaltiossa toimitaan.

Me siis olemme kaupunki. Me olemme palkanneet koko joukon virkamiehiä ja toimihenkilöitä hoitamaan sitä puolestamme. Se joka meille kaupungin puhelimesta vastaa, on henkilö jonka palkan me maksamme. Jos hän on virkamies, hän hoitaa tehtäväänsä virkavastuulla. Jos hän virassaan toimii lain vastaisesti, hänellä on henkilökohtainen vastuu tekemisestään.

Tämä tosiasia näyttää usein sumentuvan. Joskus syntyy mielikuva, että me, kaupunkilaiset, olemmekin alaisia. Palkkaamamme asianhoitajat eivät vastaa puhelimeen kuin joskus ja jouluna. He eivät ole paikalla vaan koulutuksessa. Kukaan ei osaa vastata kysymykseen siitä, kuka vastaa. Mutta jokaisesta asiasta vastaa joku. Meille. Hän on meille vastuussa. Meillä on oikeus tietää vastuullisen nimi. Kysy sitä. Vaadi se.

Myös luottamusmiehet, kuten kaupunginvaltuutetut, ovat meidän palkkaamiamme. Heidän tehtävänsä on päättää asioista, joita virkamiehet heitä varten - meidän palkkaaminamme - valmistelevat ja esittelevät. Valmistelevat virkamiehet käyttävät suurta valtaa, josta he ovat meille vastuussa.He voivat tahallaan painottaa asioita eri tavoin. Yksi kaupungin korkeista virkamiehistä valmistelee valtuuston kokousten asialistan. Hän voi tahallaan sijoittaa yhteen kokoukseen niin monta isoa asiaa, että sitten kun se todella iso listan viimeisenä tulee, ovat valtuutetut jo väsyneitä ja heidän tarkkaavuutensa on herpaantunut. Niin on viety läpi monta isoa asiaa käytännössä demokraattisen päätöksenteon ohi.

Iso ja tärkeä asia, mitä siihen demokratiaa sekottamaan.

Sellainen taisi olla Frenckellin myynti, joka tuotiin vaalien alla vanhan valtuuston viimeisen kokouksen viimeiseksi, ylimääräiseksi asiaksi. Se selvästi haluttiin viedä läpi. Kuka ja miksi? Kenen intressissä on kaupungin historiallisen muistomerkin myyminen yksityiselle? Kaupungissa joka haluaa Euroopan kulttuurikaupungiksi? 

LUHISTUUKO TAMPERE?

 "Tutto crolla, ma nulla crolla", sanovat venetsialaiset ja tarkoittavat suohon rakennettuja palazzojaan, joiden olisi pitänyt luhistua jo aikapäiviä, mutta jotka korkeintaan kallistelevat ja joita uutterasti remontoidaan ja siivotaan homeesta aqua altan jälkeen eli käytännössä jatkuvasti.

Moniko tietää, että myös Tampere on pitkälti rakennettu suopohjalle, Raatihuoneesta aina Kalevan torneihin asti, puupaalujen varaan, joiden kunnossa säilyminen edellyttää pohjaveden pysymistä jatkuvasti tasolla, joka peittää ne? Pohjaveden laskiessa paalut alkavat lahota ja talot kallistella.

Ja silloin Tampereen nykyinen, lähinnä susiksi menneistä ilmastointiremonteista johtuva valtava korjausvelka olisi tähän uuteen katastrofiin verrattuna pikku pulunruokaa.

Tampereen kasvuhumalaisen nykyjohdon mielestä "nulla crolla" eli mikään ei luhistu ja "riskit on minimoitu", kuten apulaispormestari Jäntti Näsijärven tekosaaresta, toisesta tulevaisuuden katastrofista, lausuu. Mutta entä jos "tutto crolla" eli kaikki luhistuu?

Tämän kysymyksen esitti tuttu insinööri päivitellessämme järjetöntä Tammelan jalkapallostadion-suunnitelmaa ja siihen ilmeisesti liittyvää kassakaappisopimusta Tammelantorin alle rakennettavasta pysäköintiluolasta. Sillä kenen lapsenusko riittää utopiaan, jossa stadion-suunnitelman tarkoittamat yleisömäärät saapuvat paikalle julkisilla liikennevälineillä?

Tampereen maaperän loputon kovertaminen pysäköintiluolien tieltä saattaa merkitä pohjaveden pysyvää laskua ja se vuorostaan puupaalutuksen lahoamista ja sitä kautta rakennuskannan jatkuvaa ja enemmän tai vähemmän toivotonta remontointia.

Eli suurimittaista katastrofia, niin taloudellisesti kuin inhimillisestikin.

Jos esimerkiksi valitukset Tammelan jalkapallostadionin kehnosta suunnittelusta kaikuvat kuuroille korville ja sen massiiviset haitat lähiympäristön asukkaille eivät kiinnosta, eikö lorun lopuksi pystytä edes harkitsemaan seurannaisilmiöitä? 

HIRVITYKSEN KAUHISTUS JA PYÖRÖOVEN LIIKKEITÄ

 AL 15.5. 21. säikäyttää aamu-unisen lukijan hereille: "Finnpark ja YIT rakentavat osan Tampereen asemakeskuksesta". Juttua koristaa kaksi kuvaa kuin jostain kauhudystopiasta: kuollutta kaupunkia josta töröttää dramaattisesti esiin muutamia korkeita kummitustorneja. Frankensteinin hirviö vaan puuttuu autioilla kaduilla hiippailemasta. (Mary Shelley muuten loi Frankensteinin oman aikansa suurimman ilmastonmuutoksen aikana: tulivuori jonka nimeä en muista, oli valtavasti purkautuessaan pimentänyt taivaan ja aiheuttanut pitkän sadekauden. Veden lotistessa ja maailmanlopun tunnelmissa Mary loi hullun tiedemiehen, joka kuroi edesmenneiden osista kokoon ihmistä muistuttavan olion. Voikohan tässä nähdä jotain yhdistävää tekijää nykyaikaan?)

Suunnitelma ei kooltaan eikä mittasuhteiltaan näytä missään mielessä sopivan Tampereen olemassaolevaan kaupunkiarkkitehtuuriin. Itse asiassa se on kuin Frankensteinin hirviö ihmisten rinnalla.

Ja pyöröovi käy. YIT:n kestävän kaupunkikehityksen johtajana näkyy toimivan Juha Kostiainen, joka 1990-luvulla oli Tampereen kaupungin leivissä. YIT lieneekin Tampereen kaupungin useimmin toimiva pyöröovikumppani. Kaupungilta YIT:lle ja päin vastoin on vuosien ja vuosikymmenten mittaan pyöräytetty sopivaa hanketta vetämään useita johtoportaan kavereita. Eikä siinä kyllin: esimerkiksi tunnelihanketta tuupattiin eteenpäin sekä siirtämällä YIT:stä sopiva mies kaupungille että kohottamalla YIT:n paikallisjohtajan rouva ELY-keskuksen johtajaksi, mistä hän heti tunnelipäätöksen varmistuttua siirtyikin jo eteenpäin kohti uusia haasteita.

Asemakeskuksen torni- ja asuintaloja taas suunnittelee Aihio Arkkitehdit, firma joka ystävänlahjana suunnitteli Atanas Aleksovskin (SDP) asunnon lisärakentamista. Aihio Arkkitehtien, entiseltä nimeltä KSOY, leivissä taas ovat olleet niin nyt eläköitynyt kiinteistöpäällikkö Jyrki Laiho kuin taannoinen ympäristölautakunnan pj Jukka Järvinenkin.

Piiri pieni siis pyörii. Ja kaupunkilaiset maksavat.   

Mitäs heiltä turhia kyselemään. AL kirjoittaa oivaltavasti: "Finnpark ja YIT rakentavat" - vaikka ensimmäisen vaiheen asemakaava ja siihen liittyvät selvitykset ovat vasta valmisteilla. Ihan tulee mieleen tunneli ja miten YIT:n, hankkeen ainoan hyötyjän, työntekijät tiesivät varmaksi tunnelin tulevan, vaikka "demokraattinen päätöksenteko" oli vasta valmisteilla ja SDP kuntavaalien alla ilmoittanut vastustavansa tunnelia.

Vaalien jälkeen tarvittava määrä demareita olikin harkinnut asiaa uudelleen ja äänesti tunnelin puolesta, vastoin vaalien alla ilmoittamaansa periaatekantaa. Ja niin YIT sai tunnelinsa ja lisätonttinsa. Eikä "periaatepäätöksen" vastaisesti äänestäneiden demarienkaan  jatkossa huonosti käynyt, vaan ryhmän muodollisen pikku sanktion jälkeen pikemminkin päin vastoin eli palkittiin, ehkä hyvästä käytöksestä. 

MIKSI KONEELLINEN ILMASTOINTI?

 Luen paraikaa suomalaisen asemakaavoituksen grand old manin, Otto-Iivari Meurmanin "Mörrin", muistelmia. 99-vuotiaana, vuonna 1989, hän luettelee nykyrakentamisen hullutuksia. Uuden rakentamisen pahimpana esimerkkinä hän pitää betonielementeistä kiireellä koottuja tornitaloja. "Murheellinen esimerkki tästä (Manhattan-)taudista on Tampereen Verkatehtaan alue, jossa vanha, elävä ympäristö sai purkutuomion tornitalojen tieltä", Mörri kirjoittaa. Mitä hän mahtaisikaan sanoa Luminarysta tai Kannesta ja Areenasta, jotka pelkillä mittasuhteillaan tappavat vanhan, elävän ympäristön.

Mitä koneelliseen ilmastointiin tulee, on se Mörrin mukaan meidän oloissamme tarpeeton. "Tuuletuksen halvin ja tehokkain keino on ikkunan avaaminen".

Muistan itse, mitä tapahtui, kun Yleisradio muutti toimitilansa vastarakennettiin Pasilan toimitaloon. Ei mennyt viikkoa kun lähes kaikki toimittajat, äänellään työtä tekevät, kakistelivat käheinä.

Miksi sitten koneellinen ilmastointi on nykyään niin pakollinen, että se asennetaan vanhoihin, painovoimaisella ilmastoinnilla hyvin toimiviin rakennuksiin ja siten pääsääntöisesti pilataan koko talo?

Palaan jatkossa tähän asiaan ja Nekalan kouluun. Ja Tampereen kaupungin valtavaan korjausvelkaan, joka pitkälti liittyy epäonnistuneisiin ilmastointiremontteihin.

AAMULEHTI SANANVAPAUDEN ASIALLA

Tänään, 3.5.21., kansainvälisen lehdistönvapauden päivänä, Aamu-Porvari julistaa juhlallisesti pääkirjoituksessaan: "Sananvapautta pitää puolustaa jokaisena päivänä". Jatkossa se mm toteaa: "Tarve tosiasioihin perustuvalle tiedolle on (...) kasvanut". Ja vielä: "Julkinen keskustelu esimerkiksi päätöksenteon taustoista ei aina ole mukavaa, eikä sen kuulukaan olla. Totuus ei aina ole kaunis ja joskus avoimuus myös altistaa arvostelulle. Ja niin sen täytyy avoimessa, demokraattisessa yhteiskunnassa ollakin".

Hyvä ja omakohtainen esimerkki Aamulehden tavasta toteuttaa ylläesitettyjä periaatteita on äskettäinen yritykseni avata keskustelua Nekalan koulun remontin todellisista tapahtumista ja taustoista. AL kumma kyllä julkaisi yleisönosastossa kirjoitukseni aiheesta. Mutta apulaispormestari Stenhällin ympäripyöreä vastaus olikin sitten jo tyypillistä selittelyä  vähemmän kauniin ja mukavan tosiasian salaamiseksi meiltä, jotka  sekoilun ja virheet maksamme. Jatkokysymystäni ei lehti enää julkaissut.

Suurista, kalliista ja etiikaltaan ongelmallisista kaavaratkaisuista AL harvoin antaa tosiasiatietoa. Muutama vuosi sitten toimittaja Taneli Koponen kirjoitti useita perehtyneitä ja tosiasiapohjaisia kaavoitusjuttuja. Mutta kuinkas sitten kävikään? Ehdotettiinko hänelle tiedonantopalkintoa?

Monen mutkan takaa olen ollut kuulevinani, miten Aamulehden silloinen toiseksi suurin yksityisomistaja sanoi tuohtuneena: "Ei tommosia saa meidän lehdessä kirjottaa! Soitan Telanteelle!" (Kai Telanne=kangasalalaisyrittäjä, Alma Median toimitusjohtaja, mediayhtiö Talentumin hallituksen pj., mistä toimesta palkkioita 48 000E v 2013, Telestan hallituksen jäsen, mistä palkkioita 29 000E v 2013, työeläkeyhtiö  Varman hallituksen jäsen, mistä v. 2013 palkkioita 24 600 E; sai julkisuutta Lapin Kansan päätoimittajaksi valitun Johanna Korhosen lainvastaisesta erottamisesta.)

Rahako puhui vai mikä, mutta sen jälkeen ei Taneli Koposen kirjoituksia ole Aamulehdessä näkynyt.

Tänään, sananvapauden päivänä, Aamulehti kirjoittaa: "Myös Suomessa on pyrkimyksiä tiedonsaannin rajoittamiseksi".

NEKALAN KOULUN REMONTTI

 Meilasin juuri Aamulehdelle apulaispormestari Jaakko Stenhällille osoitetun kysymyksen. Koska AL:llä on taipumus hukata lehden linjaan sopimattomat yleisönosastokirjoitukset, julkaisen tekstin tässä:

Nekalan koulu on Bertel Strömmerin ja Jaakko Laaksovirran suunnittelema arvorakennus. Se vaatii kuulemma (AL 29.3.) sisäilmaremontin, jonka kustannukset ovat 6-8 miljoonaa euroa.

Mutta rakennushan on remontoitu suhteellisen äskettäin, vv.20007-2010. Miten on mahdollista, että se jouduttiin tyhjentämään oppilaista jo vuoden 2018 lopulla? Millainen remontti se on, kun jo 8 vuotta sen jälkeen talo on käyttökelvoton sisäilmaongelmien vuoksi?

Eikö remontoijalla ole 10 vuoden lakisääteinen vastuu työstään? Onko kyseessä ehkä taas kerran rakennusalalle tyypillinen pitkä alihankintaketju, jonka vastuuyrityksiä saa hakea taskulampun kanssa eikä löydä?

Onko vanhan talon painovoimainen ilmanvaihto taas kerran muutettu koneelliseksi ja tehty työ päin honkia, niin että mikrobit ja villakuidut kulkeutuvat sisäilmaan?

Koulu on Tampereen kaupungin, siis meidän kuntalaisten, omistama. Me myös kustannamme toistuvat remontit. Maksajan ominaisuudessa kysyn apulaispormestari Jaakko Stenhälliltä (vihr): Mikä yritys on vastuussa vuosien 2007-10 remontista ja aikooko kaupunki käyttää uudelleen samaa yritystä.

TAMPEREE - KÖYHÄN MIEHEN ABU DHABI?

 Katselen pöyristyneenä Tampereen kaupunginhallituksen hyväksymiä asemanseutusuunnitelmia. Voiko tämä olla totta? Onko oikeasti tarkoitus tuhota taas osa Tampereen kaupunkikulttuurin ja -maiseman luonnetta tuomalla sen ytimeen uusia pöhötautisia rakennelmia?

Samassa muistan, miten idästä Nekalaa kohti ajellessani silmä osui Iidesjärven yli sen takana häämöttävään rakennuskokonaisuuteen. Mikä siellä törröttää? Abu Dhabi?

Abu Dhabi on yksi Yhdistyneiden Arabiemiraattien emiraateista, entinen kalastajakylä, joka on muutamassa vuosikymmenessä paisunut yli 700 000 asukkaan kaupungiksi, joten nousukasmaisen näyttämisen halun ehkä ymmärtää, vallankin kun öljyrahasta ei ole puutetta, vaan ainoastaan sellaisista pikkujutuista kuin demokratiasta, tasa-arvosta, sananvapaudesta, naisten oikeuksista ja muusta vasemmistolaisesta hapatuksesta. 

Kumma kyllä öljymiljarditkaan eivät riitä työläisten palkkoihin. Pilvenpiirtäjät on rakennettu vieratyövoimalla, käytännössä orjatyöllä - Abu Dhabin asukkaista vain 20% on emiirikuntien kansalaisia, loput ulkomaalaisia vierastyöläisiä, joiden nahasta koko komeus on kiskottu.

Kun Tampereen uuden vuosituhannen rakennuskulttuuri ei ole enää missään suhteessa omaan kaupunkiarkkitehtuuriin ja historiaan, vaan muodoiltaan tuo mieleen jotain aivan muuta, aivan toisenlaista kulttuuria, mitä pitäisi ajatella?  Mitä se viestii?

Kun vuosikymmeniä sitten rakennettiin Teiskontien ja Ilmarinkadun väliin tornitaloja, oli viesti selvä: haluttiin asukkaille parasta mahdollista kaupunkiasumista. Otettiin huomioon ihmisen olennainen viheralueiden tarve, joten pihoista tehtiin väljiä ja väliin jätettiin Ilvespuisto lasten leikkikentäksi ja aikuisten huilauspaikaksi. Taloja suunniteltaessa otettiin huomioon auringon kiertokulku siten, että asunnot olivat mahdollisimman valoisia ja viihtyisiä. Pohjoisessa valo on tärkeä asia.

Abu Dhabissa ei auringosta ole varsinaista puutetta ainakaan päiväsaikaan, joten lähekkäisten tornitalojen varjostavuudesta ei tarvitse kantaa vastaavaa huolta. Meidän leveysasteillamme varjostavuus on eri juttu. Sitä ei ole isommin huomioitu Kantta ja Areenaa suunniteltaessa, vaan ympäröivä rakennuskanta on jätetty huoletta katveeseen. Sama näyttää olevan toistumassa asemaseutusuunnitelmassa.

Tämä on vain yksi niistä monista asioista, joissa nykysuunnittelu eroaa vanhasta ja kertoo, että keskiössä ei enää ole ihminen ja hyvä asuminen vaan ihan muut asiat.

Ylikorkea rakentaminen merkitsee tietysti rakentajalle maksimaalista tuottoa. Eli raha ohittaa asukkaan oikeudet kaukaa kaartaen.

Asukkaan oikeuksien huomioon ottaminen merkitsee käytännössä aina esteettisesti onnistunutta rakentamista, sillä kauniissa ympäristössä on terveellistä asua. Kaunis ympäristö on väljä, vehreä, linjoiltaan sopusuhtainen. Tampere oli sellainen. Ei ole enää kuin osin, ja ne osat ovat vanhoja.

Kukahan niissä Abu Dhabin torneissa asuu? Eivät ainakaan niiden rakentajat, ne 80% asukkaista. He asuvat slummeissa. Moni torni on varmasti hotellina, sillä turisteja piisaa. Tampereelle turistit tuskin säntäävät, eihän täällä ole ikuista aurinkoa eikä enää kiintoisaa pikkukaupunkiakaan, vaan parinsadan tuhannen asukkaan pikkukaupunki, joka yrittää liikuttavasti esittää suurkaupunkia. Siis suurkaupunkia, maassa jonka koko väkiluku on puolet Pariisin vastaavasta. 

Sivumennen, kukahan meidän Abu Dhabiamme rakentaa? Missä määrin Tampereen tämän vuosituhannen megarakentaminen tamperelaisia oikeasti työllistää? Mitä voi päätellä Kalevankankaan parkkipaikkaa päivästä toiseen hallussa pitävistä virolaisin ja liettualaisin tunnuksin varustetuista autoista? Kannen työmaalla riehuvasta koronasta?

Rakennustyylistä voi päätellä paljon, jopa yhteiskuntamuodosta. Abu Dhabissa valtaa käyttää emiiri. Toisinajattelijat on vaiennettu. Tampereen valtalehti sisältää nykyään pääosin Hesarin artikkeleita. Vain pääkirjoitus eroaa oleellisesti Hesarin korkeatasoisista pääkirjoituksista. Aamulehden pääkirjoitus on hävettävän usein nöyrä nuolaisu rakennusliikkeiden suuntaan. Ja sitten sen tahon, joka paljastuu vaikkapa kirjasta Kale, rautakansleri. Siinä Kummola kertoo, että Kannen ja Areenan rakentamisesta päätti käytännössä kolme (3) henkilöä: Kummola itse, kiinteistöjohtaja Jyrki Laiho sekä Erkki Karvala (nykyisen Aihio arkkitehtien edeltäjän KSOY:n omistaja). Eli emiiri, virkamies ja rakennusalan edustaja. 

Kaupunginvaltuusto sai kyllä sitten leikkiä päättämistä. 

Urho Kekkonen aikanaan sanoi: Niin on, jos siltä näyttää.

Jos siis näyttää Abu Dhabilta...

AKUUTTIPOTILAS NÄLÄNHÄDÄSSÄ

 Omakotiasukas oli onnellisesti toipunut edellisestä myräkästä kun uusi jo tuli. Edelliskerrasta oppineena hän päätti, että nytpä vain tallaan polkuja tuoreeseen lumeen. Hän tallasi polun portille ja lähti kävelylle nauttimaan kauniista ilmasta, sillä sellaiseenkin omakoti-työleirin omistaja katsoi itsensä oikeutetuksi.

Oliko Taivaanisä toista mieltä? Sillä jo puolivälissä vaatimatonta kilometrin lenkkiä omakotiasukas luisti Pöykkyherran huolellisesti kiillottamalla katuparketilla lennokkaasti pyllylleen, mikä olisi ollut hupaisaa, ellei nilkka olisi aijaikipeästi taipunut epäluonnolliseen asentoon. Ja taas oli piipaa-autolla asiaa.

Kotoa otettiin mukaan käsilaukku ja paksu kirja, sillä omakotiasukas oikeutetusti oletti muidenkin langenneen Pöykkyherran kiillottamaan ansaan. Oikein oletettu, Acutan aulassa kökötti rivikaupalla tyhjään tuijottavia kinttu- ja rannevaivaisia. Näyttöpääte ilmoitti odotusajaksi 4,5 tuntia.

Omakotiasukas kiitti fiksuuttaan, koronan tyhjentämiä lehtihyllyjä surematta hän syventyi Riitta Konttisen Aino Sibelius-elämäkertaan ja oli pian pohtimassa Sibeliusten enemmän tai vähemmän ilmeisiä natsisympatioita ja heidän riemukasta osallistumistaan Lapuan liikkeen Helsingin-visiittiin ja sitä, miten mielekästä on pahastua edesmenneiden kulttuurihenkilöiden ammoisista mielipiteistä ottamatta lukuun tuon ajan yleistä kulttuuri-ilmastoa. Pirandellokin sulatti Nobel-mitalinsa ja lahjoitti Mussolinille Abessinian sodan tukemiseksi, mutta oli silti suuri kirjailija.

Tuli ilta ja tuli yö, mutta ei lääkäri. Neljä ja puoli tuntia olivat kuluneet, ja omakotiasukas oli syönyt viimeksi aamulla. Jalan päälle oli kielletty astumasta ennen kuin oli varmistettu, ettei ole murtumaa. Omakotiasukas alkoi varovasti hiissata tuoliaan kohti ravintoautomaattia. Tuolia tuupaten hän konkkasi yhdellä jalalla vaivalloisesti kohti luvattua maata. Mannan ja hunajan ajatus antoi voimia.

Ja mitä automaatissa oli? Jotain makeita patukoita, joiden mahdollista gluteeni- ja laktoosisisältöä ei ilmoitettu. Ja siinä se purtava sitten olikin. Lisäksi oli erilaisia kahviehdotuksia, joihin liitetyn maidon mahdollista laktoosittomuutta ei kuitenkaan ilmoitettu. Maha tuntui liimautuvan selkärankaan. Hetken omakotiasukas tylsänä ajatteli ottaa maitokahvin laktooseineen kaikkineen ja paljon sokeria sekaan. Tulokset pitäisivät muut odottajat koronaturvallisen etäällä ja hyvällä onnella saattaisi mahamellastus tuoda lääkärinkin paikalle. Mutta kuka kahvia juo kello kaksi aamulla? Tyhjään mahaan?

Kuin omakotiasukkaan ajatukset arvaten lääkäri tulikin melkein sillä hetkellä. Ok-asukas vietiin aulasta ja joukon näkyvistä verhon taa, mistä kohta kaikuivat valitukset ja värikkäät manaukset lääkärinä esiintyvän sadistin väännellessä valmiiksi kipeää nilkkapoloa. Joka ihme kyllä ei murtunut siinäkään käsittelyssä vaan sai vapauttavan tuomion: nivelsiteet vain olivat saaneet tylyä kyytiä. Ei tarvittu kipsiä eikä kuukausien sauvakonkkausta, vaan pientä mutta jatkuvaa liikuntaa. Siis juuri sellaista, mitä omakotiasukas päivästä toiseen Sisyfoksen tavoin harjoittaa.

Kello kolme yöllä taksimies auttoi ok-asukkaan, kyynärsauvan, käsilaukun ja kirjan ulos autosta ja osoittaen 400-sivuista opusta kysyi:

-Kerkisikkö kokonaan lukeen?

- En ihan. Mutta viilasin kyntenikin.  

Kotona voileipää ahmiessaan ok-asukas ihmetteli, onko akuuttipotilaiden nälällä rankaisemiseen mahdollisesti jokin erityinen lääketieteellinen syy? Toivotaanko paaston parantavan heidät niin että he eivät muuta hoitoa tarvitsekaan, ja säästyy sekä tyyristä lääkärityövoimaa että muuta sairaudesta johtuvaa kulunkia?  Joku huonokuntoisempi diabetespotilas saattaa paastohoidolla siirtyä suoraan hoitojen ulottumattomiin ja siten keventää kansantaloutta.

Niin että kyllä siihen varmaan jokin hyvä ja harkittu syy on, tuumi ok-asukas ja teki toisen voileivän . Ja maailman onnellisimman maan pohjoiselta taivaalta alkoi sataa puhdasta valkoista uutta lunta.

 

HULEVETTÄ, PÖYKKYHERRA JA MUITA TALVIONGELMIA

 Omakotiasujaa koetellaan. Ensin Taivaanisä lähettää lunta hehtokaupalla omakotiasukkaan loputtoman kuntosalin ylläpitämiseksi. Kun asukas itsensä näännyksiin urakoituaan poistuu hyvinansaitulle nitrolleen, syöksyy siihen asti puskan takana vaaninut Pöykkyherra paikalle aurauskalustoineen ja lykkää huolellisesti valitsemansa kaikkein raskaimmat pöykyt sille vastakolatulle portille. Asukas huomaa tapahtuneen ja hoipertelee kolaamaan, mutta kola ei pysty jäisiin, metrin halkaisijalta oleviin kokkareisiin. On tartuttava rautalapioon, ja seuraavaksi on vuorossa piipaa-auto ja ensiapu, jota muut vastaavan kohtalon kokeneet jo valmiiksi kuormittavat. Koska terveydenhoitohenkilökunnalle eivät tietokoneohjelmia valitse sen ammatin asiantuntijat vaan konsultit, menee lääkärien aika tietokoneiden kanssa ihmettelemiseen potilaiden hoitamisen sijasta, joten potilaiden odotusaika venyy venymistään ja yksi ja toinen lumenluoja ehtii oman lumisen porttinsa luota suoraan Helmiportille ja Pyhän Pietarin karsintakäsittelyyn.

Hengissä selvinneet sen sijaan palaavat lumiselle taistelutantereelleen ja löytävät postilaatikostaan hulevesimaksun, joka on sillä lailla demokraattinen, että se on maksettava, tuotti hulevesiä tai ei. Vanhat, nykynormeilla isot rintamamiestontit ovat etupäässä nurmella ja imevät kyllä vetensä eivätkä näin ollen lisää hulevesituotantoa, mutta maksupa määrittyykin muilla kuin todellisilla tuotantoperusteilla, ja vähiten hulevesistään maksavat niiden todelliset tuottajat, nykypolitiikan mukaisten pikkutonttien omistajat, joiden asvaltoidut pihamaat eivät ime vaan lorottavat taivaalta sataneen sellaisenaan infran rasitteeksi.

Joten iäkäs rintamamiestontin omistaja (joka ei  käytä pankin sähköisiä palveluja) täyttää maksulomakkeen ja panee palvelukuoreen ja maksaessaan naapurin hulevesistä samalla tukee pankkia muutaman euron toimitusmaksulla, jonka pankki perii häneltä siitä että hän käyttää omaa tiliään.

Omakotiasukas tietää olevansa tärkeä henkilö. Isopalkkaisten johtajien huonosti johtamat pankit tarvitsevat toki tukea toiminnalleen, puhumattakaan Kaupungista, jonka on kustannettava niin Tunnelin loputtomat hoito- ja muut kustannukset ja sen vaatimat liikenteelliset lisärakentamiset, joustamaton ja liikenteellisesti vanhentunut Ratikka, joka saatiin sata vuotta ajastaan jäljessä (mutta ai hurja, saatiin, ollaan suurkaupunki!) - ja ennen kaikkea Kummolan Mausoleumi, joka veronmaksajien maksamilla 60 miljoonalla ehkä joskus tuottaa kaupunkiin peräti MM-ottelun liikennekaaoksineen, häiriköinteineen ja muine viihdeurheilun lieveilmioineen. Siis elleivät Kummola, Harkimo ja ketä niitä on, jo sitä ennen myy koko höskää kannattamattomana Putinin lähipiirin herrasmiehille. Sillä Kummola, Harkimo ja muut isänmaan ystävät tietävät kenellä kannattaa maksattaa ja kenelle kannattaa myydä.

Botswanalaisen sananlaskun mukaan maailmaa kannatellaan kapeilla harteilla. Omakotiasuja tietää kuuluvansa näihin kapeaharteisiin, joista kaikki riippuu. Siksi hän illalla rukoilee Taivaanisältä voimia. Ja - jos mahdollista, ja ellei se liikaa rasita kansantaloutta - uutta valtavaa kympin tai parin korotusta kansaneläkkeeseen. Ei toki itsensä takia. Mutta kun hänellä on niin monta puutteenalaista tuettavaa.