keskiviikko 23. lokakuuta 2019

KÄÄK!

Katsoin huolimattomasti kaupungin sivuilta, missä oli vanhentunutta tietoa. Kilpailukykyjohtajaksihan se Yli-Rajala Heinämäen valitsi, ja täsmälleen täsmälleen 34 hakijan joukosta. Se pitkä titteli oli Heinämäen edellinen asema, josta hän siis siirtyi kilpailukykyämme johtamaan. Kiitos tarkalle lukijalle, joka huomautti asiasta!

lauantai 19. lokakuuta 2019

Hupaisasti juuri sen jälkeen, kun kaupungin korkein johto on saanut päänsilityksen siitä, että EI noudattanut itse päättämäänsä konserniohjetta, saa kaupunki uuden konserniohjeen.
AL:n 18.10.19. mukaan kaupunginhallitus aikoo ensi maanantaina esittää kaupunginvaltuustolle, että Tampereen kaupunkikonsernin tytäryhteisöjen konserniohje hyväksytään ja ohjetta NOUDATETAAN kaupunkikonserniin kuuluvissa tytäryhteisöissä ja yhteisöissä.
Johtaako kyseisessä kaupunginhallituksen kokouksessa puhetta ensimmäinen puheenjohtaja Lauri Lyly, joka juuri sai sanktion siitä että EI noudattanut edellistä itse päättämäänsä konserniohjetta - vai toinen puheenjohtaja Kalervo Kummola, joka myös sai sanktion samasta asiasta?
Vai johtaako sitä toinen varapuheenjohtaja Jaakko Mustakallio, joka oli tietoinen Aleksovskin puuhista jo kaksi vuotta sitten?
Tästä tulee hauskaa. Ikävää vain näin kirjailijan kannalta, kun ne tekevät sen itse. Farssin.
Uusi konserniohje pitää sisällään sen minkä piti olla itsestään selvää: että tytäryhteisöjen ja säätiöiden johtoon tai hallitukseen kuuluvat henkilöt eivät voi kuulua Tampereen kaupungin konsernijohtoon eivätkä valvonnasta vastaaviin toimielimiin, eli he eivät voi itse valvoa omaa toimintaansa.
Senhän nyt sanoo järkikin. Mutta järjellähän ei välttämättä ole kovin paljon tekemistä hallitsemisen kanssa.
Miksi esimerkiksi Tampereella on kaksi asumiseen liittyvää säätiötä, Vuokratalosäätiö ja Kotilinnasäätiö? No siksi tietysti, että vanhoina hyvinä aseveliakselin aikoina haluttiin varmistaa hyvätuloinen eläkevirka sekä kokkarien että demarien ansioituneelle edustajalle. Vuokratalosäätiö kuuluu kokkarien reviiriin, Kotilinnasäätiö demarien. Virkojen pätevyysvaatimukset räätälöitiin sitten sopivasti tarjokkaiden kokemusta ja koulutusta vastaaviksi. Kaupungin talouden kannalta ratkaisussa ei ole järkeä. Yksi pätevä johtaja ja hallitus riittäisi hoitamaan koko revohkan. Mutta mistä sitten kaivettaisiin lehmänkaupoissa välttämättömät palkkio- ja luottamusvirat?
Miksi muuten arvelisitte kaupungissamme viime aikoina syntyneen jos jonkinlaisia uusia virka- ja luottamustoimia, joiden laatimisessa on käytetty todella luovaa mielikuvitusta? Mainitsen vain viimeisimmän nimityksen: konsernijohtaja Yli-Rajala totesi viisaudessaan 30 hakijan joukosta pätevimmäksi Anna-Kaisa Heinämäen (ja nyt vetäkää henkeä!) "elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen lautakuntien apulaispormestariksi".

torstai 10. lokakuuta 2019

TAMPERELAINEN KATRILLI

Pormestari Lylyn, konsernijaoston pj. Kummolan ja konsernijohtaja Yli-Rajalan kaupunginhallitukselta 7.10. saama "tuomio" kummastuttaa. Ensinmainitut saivat "huomautuksen", Yli-Rajala "kirjallisen varoituksen". Sanktiot vaikuttavat lähinnä päänsilitykseltä teon laatuun nähden.
Kuten päätöksen esittelyssä sanotaan, on konsernijohdolla "korostettu vastuu kaupungin toiminnan lainmukaisuuden ja hyvän johtamis- ja hallintotavan toteutumisen valvojana".
Kuitenkin kyseiset herrat salasivat tietoisesti sittemmin valitun ehdokkaan A. Aleksovskin rikosepäilyn.
He eivät ole mitään eilisen teeren poikia, vaan kokeneita politiikan ammattilaisia, joten he ovat tienneet täsmälleen mitä tekivät: rikkoivat tietoisesti niin hallintolakia kuin hyvän hallinnon periaatteita sekä konserniohjesääntöä, jota ovat itse olleet päättämässä.
Asiasta tietoinen oli myös kaupunginlakimies Jouko Aarnio. Onko katrilli edennyt esimerkiksi sillä kuviolla, että lakimies Aarniolta on tiedusteltu, mitä mahdollisia seuraamuksia rikosepäilyn salaamisesta voi tulla ja kuultuaan että "no ehkä huomautus" pojat ovat jatkaneet kuten oli sovittu?
Mutta miksi he ovat katsoneet tarpeelliseksi/välttämättömäksi (todennäköisen kiinnijoutumisen uhallakin) edistää rikoksesta epäillyn, jo moneen kertaan valheesta kiinni saadun Aleksovskin uraa?
Lisäkysymyksiä aiheuttaa se, että kaupunginhallituksen puheenjohtajana kyseisessä kokouksessa toimi Jaakko Mustakallio, joka käsittääkseni sai tiedon Muotiala-jupakasta jo keväällä 2017, kuten muukin vihreiden paikallisjohto, joka kielsi nostamasta asiaa esille, koska se olisi voinut haitata vihreiden mahdollisuuksia käynnissä olevissa luottamusmiesneuvotteluissa.
Kuinka monta pukkia kaupunkilaisten kaalimaata vartioi? Kuinka monta palkkiovirkaa ja luottamusmiesasemaa, puheenjohtajuutta, apulaiskaupunginjohtajuutta on tämän tanssin vuoroissa ja vastavuoroissa saatu ja vaihdettu - mihin?