lauantai 19. lokakuuta 2019

Hupaisasti juuri sen jälkeen, kun kaupungin korkein johto on saanut päänsilityksen siitä, että EI noudattanut itse päättämäänsä konserniohjetta, saa kaupunki uuden konserniohjeen.
AL:n 18.10.19. mukaan kaupunginhallitus aikoo ensi maanantaina esittää kaupunginvaltuustolle, että Tampereen kaupunkikonsernin tytäryhteisöjen konserniohje hyväksytään ja ohjetta NOUDATETAAN kaupunkikonserniin kuuluvissa tytäryhteisöissä ja yhteisöissä.
Johtaako kyseisessä kaupunginhallituksen kokouksessa puhetta ensimmäinen puheenjohtaja Lauri Lyly, joka juuri sai sanktion siitä että EI noudattanut edellistä itse päättämäänsä konserniohjetta - vai toinen puheenjohtaja Kalervo Kummola, joka myös sai sanktion samasta asiasta?
Vai johtaako sitä toinen varapuheenjohtaja Jaakko Mustakallio, joka oli tietoinen Aleksovskin puuhista jo kaksi vuotta sitten?
Tästä tulee hauskaa. Ikävää vain näin kirjailijan kannalta, kun ne tekevät sen itse. Farssin.
Uusi konserniohje pitää sisällään sen minkä piti olla itsestään selvää: että tytäryhteisöjen ja säätiöiden johtoon tai hallitukseen kuuluvat henkilöt eivät voi kuulua Tampereen kaupungin konsernijohtoon eivätkä valvonnasta vastaaviin toimielimiin, eli he eivät voi itse valvoa omaa toimintaansa.
Senhän nyt sanoo järkikin. Mutta järjellähän ei välttämättä ole kovin paljon tekemistä hallitsemisen kanssa.
Miksi esimerkiksi Tampereella on kaksi asumiseen liittyvää säätiötä, Vuokratalosäätiö ja Kotilinnasäätiö? No siksi tietysti, että vanhoina hyvinä aseveliakselin aikoina haluttiin varmistaa hyvätuloinen eläkevirka sekä kokkarien että demarien ansioituneelle edustajalle. Vuokratalosäätiö kuuluu kokkarien reviiriin, Kotilinnasäätiö demarien. Virkojen pätevyysvaatimukset räätälöitiin sitten sopivasti tarjokkaiden kokemusta ja koulutusta vastaaviksi. Kaupungin talouden kannalta ratkaisussa ei ole järkeä. Yksi pätevä johtaja ja hallitus riittäisi hoitamaan koko revohkan. Mutta mistä sitten kaivettaisiin lehmänkaupoissa välttämättömät palkkio- ja luottamusvirat?
Miksi muuten arvelisitte kaupungissamme viime aikoina syntyneen jos jonkinlaisia uusia virka- ja luottamustoimia, joiden laatimisessa on käytetty todella luovaa mielikuvitusta? Mainitsen vain viimeisimmän nimityksen: konsernijohtaja Yli-Rajala totesi viisaudessaan 30 hakijan joukosta pätevimmäksi Anna-Kaisa Heinämäen (ja nyt vetäkää henkeä!) "elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen lautakuntien apulaispormestariksi".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti