Maksettuani jo kertaalleen hulevesimaksuja vanhoilta omakotitonteilta, jotka - rakennuksia lukuunottamatta - ovat kokonaan nurmikolla ja siis imevät ja hoitavat kyllä omat hulevedet ja vähän vieraitakin, jos tarve vaatii - sain yllätyksekseni kolme uutta hulevesilaskua. Luulin niitä vahingossa lähetetyiksi ensimmäisten laskujen kopioiksi (näin tietokoneaikanahan sellaista tapahtuu tämän tästä!), mutta kiinteistönumerot eivät näyttäneet ihan oikeilta.
Kun laskuissa ei tietenkään ollut kiinteistön nimeä, mikä olisi selventänyt tilannetta (byrokratian ytimeenhän kuuluu, että kaikki asiaa selventävä jätetään selventämättä, mutta kaikki monimutkaistava kuuluu asiaan ja merkitään huolellisesti kansalaispolon kummasteltavaksi ja ahdistuksen aiheeksi!), aloin huolellisesti tankata yli kymmennumeroisia numerosarjoja ja verrata niitä verottajan vastaaviin numerosarjoihin, joista löytyikin vastaavuutta, paitsi että pinta-alaluvut hiukan heittelivät, minkä ideana lienee että säästetään rakennuslupaosastolle harkinnan- ja liikkumisvaraa, jotta yksi viran- tai toimenhaltija voi luvata maanomistajalle paritaloluvan ja toinen sitten evätä sen, koska pinta-alasta herranähköön uupuukin se yksi neliö vaadittavasta tuhannesta neliöstä.
Pinta-alaheittelystä huolimatta lopputulos oli että kaupunki ihan oikeasti veloitti minulta reilut 150 E hulevesimaksuja rautakautisesta polttokalmistosta, muinaismuistolain perusteella suojellusta alueesta, jonka komeasti haudattujen vainajien päälle ei ole lupa mitään rakentaa ja mistä ei parhaalla tahdollakaan voi kuvitella mitään hulevesiä minnekään päin lirittävän.
Panin 16.12. äkäistä meiliä menemään. Jo 17.12. minut tavoitti virka-tai toimimiesoletettu, jonka paperien mukaan muinaisilla hautakummuilla oli - yllätys! yllätys! - vapaa-ajan rakennus. Sain miesoletetun suhteellisen nopeasti uskomaan, ettei suojelukohteelle ole lupaa pystyttää edes halkopinoa, saati rakennusta.
Ja jo tänään, 20.12., sain kolme kappaletta hyvityslaskuja ja sain taas kerran ihmetellä, miten nopea kaupunkimme onkaan silloin kun on laskuttamisesta kysymys.
Ja kuinka hidas se onkaan, kun on kysymys isosta virheestä, väärin laaditusta ja vanhentuneesta asemakaavasta ja sen korjaamisesta.
Se samainen muinaishautausmaa on nimittäin kaavoitettu v 1986 rakennuspaikoiksi. Ja samana vuonna Museovirasto totesi sen ykkösluokan suojelukohteeksi, minne ei saa rakentaa, eli kaava vanheni saman tien kun valmistuikin.
Maankäyttö- ja rakennuslaki velvoittaa kuntaa tarkistamaan vanhentuneet asemakaavat. Minun hautausmaallani kunta ei ole tehnyt sitä vieläkään, vaikka on kulunut 35 vuotta. Tämän jatketun virkavirheen vuoksi verottaja ilahduttaa minua vuosittain tuhansien eurojen arvosta "rakentamattomasta rakennusmaasta". Jonne ei siis voi rakentaa. Mutta joka on kaavassa.
Mitä mahtaisi tapahtua, jos kaavoitusyksikkö ja laskutustoimi vaihtaisivat välillä virka- tai toimihenkilöoletettuja keskenään, siten että laskutuspuolen rivakat hoitaisivat asemakaava-asiat ja kaavoitushenkilöoletetut puolestaan panisivat laskuja tulemaan?
Ratkeaisiko kaupungin ok-tonttipula viikossa, mutta tämän vuoden laskut tulisivat - jos tulisivat - jo 2030-luvulla?
