Vapriikin näyttely Kadonneet kaunottaret herättää ihastelua, muistoja, surua, melkein kyyneleitä... eikä aina melkein
Ja ihmettelyä se herättää. Miten vähällä järjellä kaupunkia on purettu ja rakennettu! Miten sydämettömästi on lähetetty puskutraktorit hajottamaan sellaista kauneutta, niin runsaan ja osaavan työn jälkiä!
Kun hämmästely suunnataan menneisyyteen, turvallisesti muutaman vuosikymmenen taa, voidaankin sitten kaikessa rauhassa sulkea silmät siltä mitä paraikaa tapahtuu. Olisi kai liian vaivalloista katsoa nykyhetkeä silmiin, sitä miten uutterasti virkamiesten, poliitikkojen ja ennen kaikkea ahneiden rakennusliikkeiden voimin kaupungin tähän asti vielä suhteellisen sopusointuinen siluetti särjetään ylikorkeilla, ylimassiivisilla rakennuksilla ja rakennuskokonaisuuksilla (Kansi ja areena), jotka kuuluttavat rahan voittoa tyylitajusta, kehnon arkkitehtuurin ylivaltaa kunnollisen yli - ja juuri sitä samaa "kehitystä", jonka nimissä purettuja rakennuksia nyt Vapriikissa ja julkisessa sanassa itketään.
Hauskinta on että parkuun osallistuu nimenomaan Aamulehti, joka on aina ollut ensimmäisenä ridikulisoimassa rakennussuojelijoiden mielipiteitä, toimia ja jopa henkilöitä itseään.
Nyt on vuorossa Eteläpuisto josta, arvelisin, virkamiehillä on jo valmiina sopimus tietyn rakennusliikkeen kanssa, ja sopimusta viedään eteenpäin kaikessa hiljaisuudessa, kabineteissa ja verhojen takana. Ja vuosikymmenen-parin kuluttua käy parku ja valitus. Että kuinka se ollenkaan pääsi tapahtumaan...
