Hammaslanka lopussa, taas kerran. Kaiveltava esille uusi paketti, taas kerran. Tapeltava auki jälleen uudenlainen pakkaus, joka eroaa vanhasta lähinnä värinsä puolesta. Vanhaa tuttua on se, että pakkaus on pakattu toiseen pakkaukseen (molemmat, ensimmäinen ja toinen pakkaus tietysti muovia!). Vanhaa sekin, että ensin yrittää päällimmäistä pakkausta auki käsin, sitten hampain, lopulta saksilla. Minuuttien taistelun jälkeen pääsen käsiksi sisimmäiseen pakkaukseen, josta vielä täytyy temppuilla varsinainen tavara, se lanka, esiin. Toimenpiteet edellyttävät runsaasti manailua.
Itse pakkauksissa on enemmän materiaalia kuin varsinaisessa tavarassa, siinä jota minä käytän ja josta varsinaisesti maksan.
Miksi tämä suhteeton pakkauksen määrä? Miksi siihen käytetään runsaammin materiaalia kuin itse tavaraan? Miksi pakkauksen muotoa vielä pitää "uudistaa", vaikka itse tavara säilyy samana? Jos kerran uudistetaan, miksi ei sitten vaihdeta pakkauksen materiaalia johonkin vähemmän energiaa kuluttavaan, johonkin muuhun kuin muoviin?
Ymmärtäisin uudistumisen, jos se olisi todellista. Jos esimerkiksi kehitettäisiin puupohjainen, ekologinen pakkaus, kevyempi, yksinkertaisempi, helpommin avattava.
Ostan gluteenittomia keksejä. Pahvipakkauksen sisällä on muovipakkaus, jonka sisällä on kaksi muovipakkausta, joiden kummankin sisällä on muutama pieni keksi. Mutustelen keksiä, jonka suuhuni saadakseni minun on siis avattava ensin kolme pakkausta.
Ymmärrän, että elämme pakkauskulttuurissa. Valmistajan tulonmuodostus ei perustu sisältöön, vaan pakkaukseen. Pakkaus näyttelee isompaa osaa kuin sen sisällä oleva tavara. Pakkaus luo mielikuvan. Elämme mielikuvamaailmassa.
Valtameret tukehtuvat mielikuvapakkaustemme muoviin. Valaat kuolevat vatsa täynnä pakkausten muoviroskaa.
Talouden pyörät pyörivät järjettömästi kasvavan kulutuksen ja mielettömän materiaalinhaaskauksen voimalla. Mitä jos ihmiset tulevat järkiinsä ja vaativat sitä myös talouselämältä?
