maanantai 21. toukokuuta 2018

PERINTÖVERO - VARALLISUUDENSIIRTO SUURILTA IKÄLUOKILTA RAKENNUSLIIKKEILLE

Elämme rakennusliikkeiden huippuaikaa. Kuntien ja kaupunkien virka- ja luottamusmiehet tekevät niiden kanssa molemmille osapuolille tuottoisaa yhteistyötä. Korkea perintövero yhdessä pankkien luottopolitiikan kanssa merkitsee valtavaa omaisuudensiirtoa suurilta ikäluokilta rakennusliikkeille.
   Suomen nykyisen perintöverolain mukaan sisaruksilta peritään samaa perintöveroprosenttia kuin ei-sukulaisilta, eli korkeinta mahdollista. Jos esimerkiksi kaksi iäkästä sisarusta yhdessä omistaa vanhemmiltaan perityn, vanhempien itse kovalla työllä rakentaman rintamamiestalon ja pärjäilee siinä mukavasti keskenään pienillä eläkkeillä, mutta sitten toinen heistä menehtyy,  on jälkeenjäänyt siskos raskaassa tilanteessa . Juuri läheisensä menettäneenä hän keskellä suruaan  saa maksettavakseen korkean perintöveron. Pienten tulojen vuoksi pankki ei myönnä lainaa, ja yksin jäänyt vanhus joutuu kiireesti myymään kotinsa pilkkahinnalla rakennusliikkeelle. Rakennusliike maksaa omakotitontin hinnan, hakee ja kaavoittajasuhteittensa ansiosta nopeasti saa tontille rivitalokaavan - ja nettoaa maksamansa hinnan moninkertaisena.
Koska pankeilla on suhteet rakennusliikkeisiin, niiden kannattaa toteuttaa ansaintapolitiikkaa, jossa lainat pienituloisilta vanhuksilta evätään siitä huolimatta, että näillä on riittävästi omaisuutta lainan kattamiseksi. Rakennusliikkeen pankille tuottamat rahavirrat peittoavat yksityisasiakkaan tuoman tulon moninkertaisesti. 
Vaikeaan tilanteeseen pienituloinen iäkäs omakotiasukas joutuu tietysti myös puolison kuoltua tai sairastuessaan.
Toisaalta yhteiskunta yrittää yhä innokkaammin pitää vanhukset kodeissaan mahdollisimman pitkään. Tämä näyttää kuitenkin koskevan vain niitä vanhuksia, joiden kotona asuminen käy halvemmaksi kuin laitospaikka. Mutta jos vanhuksen kotoaan häätäminen rikastuttaa niin pankkeja kuin rakennusliikkeitäkin - ja siinä sivussa virkamiehetkin saavat ikioman sulle-mulle-osuutensa - on koko koneisto viritetty joka osaltaan -perintövero-pankkien lainapolitiikka-rakennusliikkeiden ja virkamiesten yhteistyö - viemään tuhkat vanhuksen pesästä ja häätämään hänet kotoaan.
Joten hyvinvointivaltion rakentajasukupolven edustaja joutuu viimeisenä työnään vielä uhraamaan kotinsa rakennusliikkeiden ja pankkien alttarille.

maanantai 7. toukokuuta 2018

TYYRISTÄ ON, TYYRISTÄ!

Tampereen kaupungilla ei ole varaa lastentarhanopettajien vaatimaan palkankorotukseen. Sehän maksaisi, herranjestas, peräti 6 miljoonaa euroa. Ja peräti 13 miljoonaa, jos lastenhoitajat lasketaan mukaan.
Kaupungilla ei ole varaa maksaa kolmea tonnia kuussa yliopistotutkinnon  suorittaneille varhaiskasvatuksen erikoisosaajille. Hehän vain opettavat lapsia.
Sen sijaan kaupungilla on varaa pistää 60 miljoonaa urheiluviihdespesialistin, merkonomi Kummolan, kuningasaatteeseen, Kanteen ja Areenaan, jonka ideana on tuottaa kaupungin ja valtion kustannuksella miljonääreille miljoonia.
Urheiluviihde on miljoonabisnestä. Se on myös valtava rahanpesulaitos, sellaisena melkein uhkapelibisneksen veroinen. Siksi se kiinnostaa eri kansallisuuksia edustavia hämärämiljoonikkoja, venäläisiä oligarkkeja ja heidän bulvaanejaan.
Kummola on siinä lammikossa aika pieni sammakko, kuten venäläisoligarkkien bulvaaniksi ajautunut liiketoverinsa Harkimokin.
Pikemmin kuin päivitellä tarhanopettajien epärealistisia tavoitteita kannattaisi tamperelaispäättäjien lukea Pentti Sainion kirja "Kummolan kääntöpiiri". Ja sitten voisi miettiä, mikä ihan oikeasti on kaupungin tehtävä.
Pitää huolta kuntalaisista, nuorista ja vanhoista. Vai syytää rahaa epämääräiseen bisnekseen, jota viedään Hartwall-areenasta tutulla konseptilla , jonka lopputulos on kaikkien tiedossa.

KÄÄNTÖPIIRI ASIALLA

 Kansi ja Areena "nytkähti" taas eteenpäin. Hyvältä näyttää tamperelaisille veronmaksajille. Miksei koko maan. Lupaileehan hallituskin olemattomien ja tulemattomien työpaikkojen perusteella 18 miljoonan  tukirahaa tälle projektille, jonka
- vetäjänä on verottajan välttelemisessä kunnostautunut rakennusliike SRV
- keskeisinä huseeraajina "Kummolan kääntöpiirin" tutut nimet Kalervo, Hjallis ja Mika (Sulin), jotka jo ovat käynnistäneet Hartwall-areenan synnystä tutun käsikirjoituksen, jonka alkuun kuuluu oikeistopoliitikkojen innostaminen asiaan sekä peukaloitujen konsulttiraporttien että suoran lobbauksen keinoilla, mediatilan hankkiminen viime kerralla Kummolan VIP Visionin myötä, nyt mm Harkimoiden vitosella pyörivällä perheohjelmalla, jonka ilmeisimpänä tavoitteena on Harkimon dynastian nuoremman polven nostaminen politiikan vaikuttajien joukkoon ja kannattajapohjan siten edelleen laajentaminen.Sitten seuraa julkisrahojen kääntäminen tosiasiallisena monopolina toimivan urheiluviihteen sisäpiirin (Kummolan kääntöpiirin) yksityisille tileille.kunnostautuivat kohvoijaamalla julkisrahoja omaan pussiinsa, kunnes myivät venäläisoligarkeille, jotka ovat vääntäneet pussiinsa aika kimpaleen Venäjän kansallisomaisuutta. Ravintolayrittäjänä Restamax, jonka ansaintapolitiikka perustuu kansainvälisiin ketjuihin jotka, yllätys, yllätys, maksavat veronsa ihan muualle kuin Suomeen ja jonka takapiruna ja keskeisenä omistajana luuraa ase- ja uhkapelimiljardööri Chaim Zabludowicz, joka ikäänkuin sattumalta omistaa myös vajaan neljänneksen Tapparaa.  Sitä paitsi muutamia arvorakennuksia ja kasinoita Las Vegasissa -  kaikkiaan 40%  kaupungin keskustan kiinteistömassasta - ja amerikkalaisen ammusjärjestelmiä valmistavan Pocalin. Pappa omistaa myös hiukan Lontoota ja New Yorkia ja "maksaa" veronsa Liechtensteiniin.
Että tällaiselle porukalle päättäjämme nyt ovat hyväntahtoisesti tarjoamassa rahojamme.