Kaupunki sitä tai tätä. "Soitin, ja kaupungilta sanottiin..." "Kaupunki", jokin vieras mikä tuntuu usein olevan ristiriidassa tarpeittemme ja/tai toiveittemme kanssa.
Usein itsekin sanoin noin.
Kunnes fiksu kuntalainen pisti minulle asiat napakasti järjestykseen.
Tampere, hän sanoi, olemme me. Siis me, kaupunkilaiset jotka maksamme verot ja rahoitamme koko höskän, ja myös ne, jotka iän, sairauden tai muun syyn vuoksi eivät pysty veroja maksamaan ja joista meillä, kaupungilla, on velvollisuus pitää huolta. Sillä lailla sivistysvaltiossa toimitaan.
Me siis olemme kaupunki. Me olemme palkanneet koko joukon virkamiehiä ja toimihenkilöitä hoitamaan sitä puolestamme. Se joka meille kaupungin puhelimesta vastaa, on henkilö jonka palkan me maksamme. Jos hän on virkamies, hän hoitaa tehtäväänsä virkavastuulla. Jos hän virassaan toimii lain vastaisesti, hänellä on henkilökohtainen vastuu tekemisestään.
Tämä tosiasia näyttää usein sumentuvan. Joskus syntyy mielikuva, että me, kaupunkilaiset, olemmekin alaisia. Palkkaamamme asianhoitajat eivät vastaa puhelimeen kuin joskus ja jouluna. He eivät ole paikalla vaan koulutuksessa. Kukaan ei osaa vastata kysymykseen siitä, kuka vastaa. Mutta jokaisesta asiasta vastaa joku. Meille. Hän on meille vastuussa. Meillä on oikeus tietää vastuullisen nimi. Kysy sitä. Vaadi se.
Myös luottamusmiehet, kuten kaupunginvaltuutetut, ovat meidän palkkaamiamme. Heidän tehtävänsä on päättää asioista, joita virkamiehet heitä varten - meidän palkkaaminamme - valmistelevat ja esittelevät. Valmistelevat virkamiehet käyttävät suurta valtaa, josta he ovat meille vastuussa.He voivat tahallaan painottaa asioita eri tavoin. Yksi kaupungin korkeista virkamiehistä valmistelee valtuuston kokousten asialistan. Hän voi tahallaan sijoittaa yhteen kokoukseen niin monta isoa asiaa, että sitten kun se todella iso listan viimeisenä tulee, ovat valtuutetut jo väsyneitä ja heidän tarkkaavuutensa on herpaantunut. Niin on viety läpi monta isoa asiaa käytännössä demokraattisen päätöksenteon ohi.
Iso ja tärkeä asia, mitä siihen demokratiaa sekottamaan.
Sellainen taisi olla Frenckellin myynti, joka tuotiin vaalien alla vanhan valtuuston viimeisen kokouksen viimeiseksi, ylimääräiseksi asiaksi. Se selvästi haluttiin viedä läpi. Kuka ja miksi? Kenen intressissä on kaupungin historiallisen muistomerkin myyminen yksityiselle? Kaupungissa joka haluaa Euroopan kulttuurikaupungiksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti