Kun minut ensimmäisen kerran valittiin valtuustoon vuonna 1992, oltiin syvällä korkeimman talousjohdon toimien aiheuttamassa lamassa. Pankit ja rakennusliikkeet kaatuivat toinen toisensa jälkeen.
Tamperetta käytännössä hallinneet pankit, KOP, TAP ja SYP sekä rakennusliikkeet Haka ja Ahti-Polar katosivat maailmankartalta tai olivat katoamassa. SYP:n pankinjohtaja ehti naureskellen kertoa minulle, että Kokoomuksen johtoportaassa oli kauhea Tellervo Tuomisen pelko. Demarivaltuutettu Liisa Haapaniemi samoin naureskellen kertoi, että sama pelko oli demareilla, jotka pelkäsivät "pääkköyttäni".
Pelko realisoitui sitten kokkari- ja demariryhmän yhteisenä tarjouksena: vihreät, joiden ryhmässä sitoutumattomana olin, saisivat tärkeän ympäristölautakunnan puheenjohtajuuden sillä ehdolla, että se ei olisi Tellervo Tuominen.
Jo ennen valtuustokauden alkua todistin pääkköyteni. Oltiin siis sukeltamassa lamaan, ja maksajatkin löytyivät heti: vanhushoivassa pantiin vessapaperi ja vaipat kortille. Niitä sai käyttää vain tietyn määrän per lärvi. Mutta uusien valtuutettujen perehdyttäminen järjestettiin vanhan kaavan mukaan: seminaari Ellivuoressa yöpymisineen ja aterioineen, hinta, ellen väärin muista, jotain 400 000 silloista markkaa. Laskin kuinka monta sairaanhoitajatyövuotta sillä kustantaisi ja ehdotin perehdyttämisen siirtämistä valtuustosaliin, joka oli käytettävissä ilman yöpymisiä. Vanha valtuutettu Mauri Sirnö naureskeli, että tommosia on tapa puhua ennen vaaleja, mutta ei vaalien jälkeen.
Muut menivät Ellivuoreen. Minä pyysin ja sain perehdytyksen kirjallisena enkä usko, että suoritukseni valtuutettuna oli ainakaan heikompi kuin niillä, jotka paperien lisäksi saivat hotelliyöpymisen sekä ateriat juomineen, tansseineen ja muine riemuineen.
Jatkossa kieltäydyin myös kaikista valtuutettujen ulkomaanmatkoista. En pitänyt sopivana lähteä kalliille reissuille aikana, jolloin leikattiin juustohöylällä myös sieltä, missä ei oikeastaan ollut lainkaan varaa leikata. Varsinkin kun kaikki tietävät, että valtuutettujen matkojen todellinen tarkoitus ei ole se virallinen eli opiskelu vaan pikemminkin hauskanpito ja keskinäinen verkostoituminen. Matkojen hengelle on tyypillistä että eräällä Keski-Euroopan reissulla Kalervo Kummolan oli määrä pitää puhe isäntäväelle. Rautakansleri oli kuitenkin valtameren syvyisessä humalatilassa, ja puheen piti vihreiden Merja Eronen.
Matkoista kieltäytymiseni oli siinä mielessä täysin turhaa, ettei se säästänyt penniäkään veronmaksajien rahaa. Yksikään vanhus ei saanut kuivaa vaippaa minun kieltäytymiseni ansiosta. Matkat olivat (ovat) valtuutettujen haluttu ammattietu, ja joku lähti aina riemusta kiljuen matkalle minun sijastani.
Kyse oli vain omasta integriteetistäni, siitä mitä katsoin itselleni sopivaksi tai ei-sopivaksi tehdä. Olin miettinyt asiaa paljon. Suurimman osan valtuustokausiani elin työmarkkinatuen ja luottamustehtävistä saamieni palkkioiden varassa. Silloin Aamulehti vielä julkaisi valtuutettujen verotettavat tulot. Minun olivat valtuuston pienimmät. Sen jälkeen AL ei ole vastaavia tietoja julkaissutkaan.
En minä silti matkoitta jäänyt. Minulla oli varakas äiti ja vielä varakkaampi poikaystävä, joka mielellään kustansi matkani Italiaan tai Marokkoon saadakseen tulkin ja seuraa. Äiti oli valmis sijoittamaan enemmänkin, jos sillä saisi vanhapiikatyttären naimisiin ja pois jaloista. Niin että kyllä minäkin toisten siivellä matkustelin. Mutta vain sellaisten, joilta kysyttiin. Vanhuksilta ei kysytty. Vaipat vaan vietiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti