Vapriikin näyttely Kadonneet kaunottaret herättää ihastelua, muistoja, surua, melkein kyyneleitä... eikä aina melkein
Ja ihmettelyä se herättää. Miten vähällä järjellä kaupunkia on purettu ja rakennettu! Miten sydämettömästi on lähetetty puskutraktorit hajottamaan sellaista kauneutta, niin runsaan ja osaavan työn jälkiä!
Kun hämmästely suunnataan menneisyyteen, turvallisesti muutaman vuosikymmenen taa, voidaankin sitten kaikessa rauhassa sulkea silmät siltä mitä paraikaa tapahtuu. Olisi kai liian vaivalloista katsoa nykyhetkeä silmiin, sitä miten uutterasti virkamiesten, poliitikkojen ja ennen kaikkea ahneiden rakennusliikkeiden voimin kaupungin tähän asti vielä suhteellisen sopusointuinen siluetti särjetään ylikorkeilla, ylimassiivisilla rakennuksilla ja rakennuskokonaisuuksilla (Kansi ja areena), jotka kuuluttavat rahan voittoa tyylitajusta, kehnon arkkitehtuurin ylivaltaa kunnollisen yli - ja juuri sitä samaa "kehitystä", jonka nimissä purettuja rakennuksia nyt Vapriikissa ja julkisessa sanassa itketään.
Hauskinta on että parkuun osallistuu nimenomaan Aamulehti, joka on aina ollut ensimmäisenä ridikulisoimassa rakennussuojelijoiden mielipiteitä, toimia ja jopa henkilöitä itseään.
Nyt on vuorossa Eteläpuisto josta, arvelisin, virkamiehillä on jo valmiina sopimus tietyn rakennusliikkeen kanssa, ja sopimusta viedään eteenpäin kaikessa hiljaisuudessa, kabineteissa ja verhojen takana. Ja vuosikymmenen-parin kuluttua käy parku ja valitus. Että kuinka se ollenkaan pääsi tapahtumaan...
sunnuntai 25. maaliskuuta 2018
perjantai 15. joulukuuta 2017
ALEKSOVSKI EI OLE YKSIN
Aamulehti on paljastanut SDP:n ryhmäpuheenjohtajan, Kotilinnasäätiön toiminnanjohtajan ja Finnparkin hallituksen puheenjohtajan Atanas Aleksovskin saaneen Aihio Arkkitehdit oy:lta ja NCC:lta etuisuuksia, jotka ovat ainakin eettisesti, todennäköisesti myös laillisesti, kyseenalaisia.
Valokeila kohdistuu nimenomaan Aleksovskiin. Mutta vastaavalla toiminnalla on Tampereella jo hyvin pitkä historia.
Aamulehti on paljastanut SDP:n ryhmäpuheenjohtajan, Kotilinnasäätiön toiminnanjohtajan ja Finnparkin hallituksen puheenjohtajan Atanas Aleksovskin saaneen Aihio Arkkitehdit oy:lta ja NCC:lta etuisuuksia, jotka ovat ainakin eettisesti, todennäköisesti myös laillisesti, kyseenalaisia.
Valokeila kohdistuu nimenomaan Aleksovskiin. Mutta vastaavalla toiminnalla on Tampereella jo hyvin pitkä historia.perjantai 14. heinäkuuta 2017
VÄÄRIN, PIRKKO SEPPI (TAMPERELAINEN 12.7.17)
Tamperetta eivät tuhoa tamperelaiset, vaan nimenomaan maalta tulleet, joilla ei ole urbaania historiaa ja jotka eivät ole sisäistäneet urbaania asennetta, johon kuuluu kaupungin kulttuurin ja rakenteen kunnioittaminen ja, kuten Hannu Raittila esseessään toteaa, tietty konservatiivisuus.
Sinä olet urbaani, mutta moni maalta tullut jää johonkin lapselliseen ison ja uuden ihailemisen tilaan. Heitä on helppo uunottaa siihen, että kaupunkia pitää jatkuvasti "kehittää".
Venetsia on kai maailman urbaanein kaupunki alle 60 000 itsepäisesti kaupunkiaan rakastavan kaupunkilaisen voimalla. He eivät halua kasvattaa kaupunkiaan, eivät "kehittää", eivät tuhota dogien vanhoja perustuksiltaan rapautuneita palazzoja ja rakentaa tilalle pilvenpiirtäjiä, vaan säilyttää, korjata, kuivatella ja entistää aina uudelleen tulvissa kärsineitä rakenteita.
Ja kappas, miljoonat turistit vuodessa säntäävät ihailemaan tätä rappeutuvaa ja ah niin vanhanaikaista kaunotarta.
Tampereenkin päättäjät ainakin yhteen aikaan haaveilivat koskimiljöön pääsemisestä Unescon maailmanperintökohteeksi, mutta tekivät itse sen mahdottomaksi mm purkamalla Finlaysonin vanhan värjäämön ja rakentamalla tilalle luokattoman asuinkerrostalon. He kuvittelivat lapsellisesti, että kakun voi sekä syödä että säästää. Mutta me aikuiset tiedämme, ettei se niin käy.
Lapsuudessani 1950-luvulla Tampere oli oikeasti urbaani, tyylikäs kaupunki, jota leimasi matalan puu-empiren ja korkeampaa rakentamista edustavan jugendin sielukas ja eloisa yhdistelmä. 60-luvulla alkoi kaupunkimaiseman maalaistuminen. Pankit ja rakennusliikkeet alkoivat tehdä helppoa rahaa maaltamuuttajien asunnontarpeen tekosyyllä. Ja sen "kehityksen". Jugend- ja empirekokonaisuutta tuhottiin surutta.
Siitä eteenpäin grynderien ja rakennusliikkeiden valta on kasvamistaan kasvanut ja sivistynyt kaupunkilaisuus saanut väistyä murheelliseen marginaaliin. Nyt on tultu jonkinlaiseen ääripisteeseen, koko kaupunki on lopullisesti menettämässä tunnistettavan persoonallisuutensa ja muuttumassa jonkinlaiseksi megarakentamisen mausoleumiksi, jonka rannat on tukittu täyteen bulkkiarkkitehtuuria ja kaiken ylle on kohoamassa urheiluviihteen, tämän meidän aikamme pyhän ja loukkaamattoman, tämän meidän aikamme uskonnon, suurtemppeli, jossa tuhannet palvojat tulevat viettämään uskonorgioitaan, ja jonka kansainväliset ja hämäräperäiset sijoittajat tulevat viemään runsaat tuottonsa kauas veroparatiiseihin.
Ja me sen kuin maksamme. Maksamme verovaroillamme temppelin pystytystä ja jatkossa vuodesta toiseen ylläpitoa, ja maksamme menettämällä kaupunkiamme, sen sielua ja ominaislaatua, sen kauneutta.
Sinä olet urbaani, mutta moni maalta tullut jää johonkin lapselliseen ison ja uuden ihailemisen tilaan. Heitä on helppo uunottaa siihen, että kaupunkia pitää jatkuvasti "kehittää".
Venetsia on kai maailman urbaanein kaupunki alle 60 000 itsepäisesti kaupunkiaan rakastavan kaupunkilaisen voimalla. He eivät halua kasvattaa kaupunkiaan, eivät "kehittää", eivät tuhota dogien vanhoja perustuksiltaan rapautuneita palazzoja ja rakentaa tilalle pilvenpiirtäjiä, vaan säilyttää, korjata, kuivatella ja entistää aina uudelleen tulvissa kärsineitä rakenteita.
Ja kappas, miljoonat turistit vuodessa säntäävät ihailemaan tätä rappeutuvaa ja ah niin vanhanaikaista kaunotarta.
Tampereenkin päättäjät ainakin yhteen aikaan haaveilivat koskimiljöön pääsemisestä Unescon maailmanperintökohteeksi, mutta tekivät itse sen mahdottomaksi mm purkamalla Finlaysonin vanhan värjäämön ja rakentamalla tilalle luokattoman asuinkerrostalon. He kuvittelivat lapsellisesti, että kakun voi sekä syödä että säästää. Mutta me aikuiset tiedämme, ettei se niin käy.
Lapsuudessani 1950-luvulla Tampere oli oikeasti urbaani, tyylikäs kaupunki, jota leimasi matalan puu-empiren ja korkeampaa rakentamista edustavan jugendin sielukas ja eloisa yhdistelmä. 60-luvulla alkoi kaupunkimaiseman maalaistuminen. Pankit ja rakennusliikkeet alkoivat tehdä helppoa rahaa maaltamuuttajien asunnontarpeen tekosyyllä. Ja sen "kehityksen". Jugend- ja empirekokonaisuutta tuhottiin surutta.
Siitä eteenpäin grynderien ja rakennusliikkeiden valta on kasvamistaan kasvanut ja sivistynyt kaupunkilaisuus saanut väistyä murheelliseen marginaaliin. Nyt on tultu jonkinlaiseen ääripisteeseen, koko kaupunki on lopullisesti menettämässä tunnistettavan persoonallisuutensa ja muuttumassa jonkinlaiseksi megarakentamisen mausoleumiksi, jonka rannat on tukittu täyteen bulkkiarkkitehtuuria ja kaiken ylle on kohoamassa urheiluviihteen, tämän meidän aikamme pyhän ja loukkaamattoman, tämän meidän aikamme uskonnon, suurtemppeli, jossa tuhannet palvojat tulevat viettämään uskonorgioitaan, ja jonka kansainväliset ja hämäräperäiset sijoittajat tulevat viemään runsaat tuottonsa kauas veroparatiiseihin.
Ja me sen kuin maksamme. Maksamme verovaroillamme temppelin pystytystä ja jatkossa vuodesta toiseen ylläpitoa, ja maksamme menettämällä kaupunkiamme, sen sielua ja ominaislaatua, sen kauneutta.
torstai 13. heinäkuuta 2017
TUKITTU KAUPUNKI?
Ajaessani Ratinansiltaa itään kauhistuin: Ratinan tuleva kauppamöhkäle tukkii ja täyttää koko maiseman niin, että Timo Penttilän (alunperin tylsää, Ratinanrantaan verrattuna nerokasta arkkitehtuuria edustava) stadion jää kuin puristuksiin, tilaa ja ilmaa vaille.
Sama tunnelma Sorinsillalla, radan itäpuolen oksettava bulkkiarkkitehtuuri melkein kaatuu radan päälle.
Ja Ratinanrannan korkeat bulkkikerrostalot jo tukkivat näköalan Pyhäjärven suuntaan. Sama on ilmeisesti tapahtumassa Ranta-Tampellassa: siellä missä tulisi olla avara maisema, rantaa ja tilaa, nousee kerrostalo toisensa viereen, iloksi rakennusliikkeille ja vahingoksi maisemalle.
Eikä tämäkään tunnu riittävän. Seuraavaksi uhriksi suunnitellaan Eteläpuistoa, jonka avara vehreys ja järvinäköala saa vandaalien sormet syhyämään. Ei kun täyteen!
Puhumattakaan Taidemuseon tontista ja Pyynikintorista! Onhan ne totta vie sullottava täyteen ylimitoitettua rakentamista! Mitä kaupunki tilalla tekee? Mitä ilmalla! Mitä vehreydellä! Kaiken on palveltava kaikkivoipaa Kasvua! Sitä stiiknafuuliaa, jonka nimeen jokainen talousmies ja keskivertosuunnittelija vannoo.
Sama tunnelma Sorinsillalla, radan itäpuolen oksettava bulkkiarkkitehtuuri melkein kaatuu radan päälle.
Ja Ratinanrannan korkeat bulkkikerrostalot jo tukkivat näköalan Pyhäjärven suuntaan. Sama on ilmeisesti tapahtumassa Ranta-Tampellassa: siellä missä tulisi olla avara maisema, rantaa ja tilaa, nousee kerrostalo toisensa viereen, iloksi rakennusliikkeille ja vahingoksi maisemalle.
Eikä tämäkään tunnu riittävän. Seuraavaksi uhriksi suunnitellaan Eteläpuistoa, jonka avara vehreys ja järvinäköala saa vandaalien sormet syhyämään. Ei kun täyteen!
Puhumattakaan Taidemuseon tontista ja Pyynikintorista! Onhan ne totta vie sullottava täyteen ylimitoitettua rakentamista! Mitä kaupunki tilalla tekee? Mitä ilmalla! Mitä vehreydellä! Kaiken on palveltava kaikkivoipaa Kasvua! Sitä stiiknafuuliaa, jonka nimeen jokainen talousmies ja keskivertosuunnittelija vannoo.
perjantai 7. heinäkuuta 2017
OHO!
Atanasin ihmeeseen lipsahti väärä vuosiluku. YLEn vaalikone oli tietysti vuoden 2017, ei 2019. Ja varsinainen ihme on tietysti se, että Aleksovskin ilmoituksen mukaan hänen vaalikampanjallaan ei ulkoista rahoitusta ole. Mikä merkitsee, että 88 300 mainoslehtistä on saatu ilmaiseksi - taitto, painatus, jakelu jne.
ATANASIN IHME
Kirjoituksessani mainittu toinen Atanas Aleksovski, se joka puhuu äidinkielenään suomea, kertoo YLEn vaalikoneessa 2019 , että hänellä ei ole ulkopuolista vaalirahoitusta.
Sattumalta käsiini osui Kotilinna-lehti, tämä hupijulkaisu, joka ilmestyy aina kuntavaalien alla ja joka vaaleista toiseen ilahduttaa kaupunkilaisia kertomalla Kotilinnasäätiön hallituksen jäsenistä sanoin ja kuvin - henkilöistä jotka tietysti ovat ehdolla vaaleissa.
Tämä uusin Kotilinna-lehti on siitä merkillinen, että siinä eivät poseeraakaan hallituksen jäsenet, vaan ainoastaan Kotilinnasäätiön toiminnanjohtaja Atanas Aleksovski, ja lehden ensimmäinen aukeama on kokonaan tekstimainosta. Eli journalistiseksi sisällöksi naamioitua vaalimainosta.
Kun 12-sivuisen julkaisun kokonaispainos on 88 300 kappaletta, mikä lienee tämän vaalimainoksen lopullinen hinta taittoineen, painatuksineen ja jakeluineen?
Maksoin 4-sivuisen hautajaisohjelman 50 kappaleen taitosta ja painosta 80 euroa, eli 1,6 euroa/kpl. Samoilla hinnoilla Aleksovskin vaalimainos huitelisi hyvinkin sadan tonnin tuolla puolen, mutta ehkä nämä eivät ole verrattavissa.
Joka tapauksessa summan täytyy olla huomattava. Eli Aleksovski on saanut erittäin huomattavaa ulkopuolista rahoitusta Kotilinnasäätiöltä - käytännössä sen vuokranmaksajilta.
Sattumalta käsiini osui Kotilinna-lehti, tämä hupijulkaisu, joka ilmestyy aina kuntavaalien alla ja joka vaaleista toiseen ilahduttaa kaupunkilaisia kertomalla Kotilinnasäätiön hallituksen jäsenistä sanoin ja kuvin - henkilöistä jotka tietysti ovat ehdolla vaaleissa.
Tämä uusin Kotilinna-lehti on siitä merkillinen, että siinä eivät poseeraakaan hallituksen jäsenet, vaan ainoastaan Kotilinnasäätiön toiminnanjohtaja Atanas Aleksovski, ja lehden ensimmäinen aukeama on kokonaan tekstimainosta. Eli journalistiseksi sisällöksi naamioitua vaalimainosta.
Kun 12-sivuisen julkaisun kokonaispainos on 88 300 kappaletta, mikä lienee tämän vaalimainoksen lopullinen hinta taittoineen, painatuksineen ja jakeluineen?
Maksoin 4-sivuisen hautajaisohjelman 50 kappaleen taitosta ja painosta 80 euroa, eli 1,6 euroa/kpl. Samoilla hinnoilla Aleksovskin vaalimainos huitelisi hyvinkin sadan tonnin tuolla puolen, mutta ehkä nämä eivät ole verrattavissa.
Joka tapauksessa summan täytyy olla huomattava. Eli Aleksovski on saanut erittäin huomattavaa ulkopuolista rahoitusta Kotilinnasäätiöltä - käytännössä sen vuokranmaksajilta.
keskiviikko 5. heinäkuuta 2017
KAILOTUSTA RANNALLA
Suomalaisilla on outo vimma hakeutua veden äärelle mölyämään. Onko se jokin atavistinen vietti, ikivanha sisäinen tieto veden kantavuudesta ja että sitä myöten viesti kiiri vaikka miten kauas?
Meillä Tampereella on jo Ratina, jossa kesäisin pidettyjen mölykonserttien tahtiin voi tanssia kuuden -7 kilometrin päässä Takahuhdissa asti.
Mutta eikös nyt suunnitella tähän asti rauhaisaan Santalahteen uutta, jopa 35 000:n katsojan megakonserttialuetta. Siitä Näsijärven rantamilta sitten kaikuu äläkkä hienosti aina Teiskoon, ja me rantamökkien omistajat pääsemme kärsimästä siitä niin kiusallisesta rauhasta ja hiljaisuudesta, joka on tähän asti vallinnut.
Meiltä ei kylläkään ole kysytty, haluammeko me kuunnella ja juuri sitä musiikkia. Entä jos me suomalaisina metsäläisinä haluaisimme kuunnella lokkien, joutsenten, rantasipien ääniä ja korpin korahduksia? Entä jos haluamme kuunnella laineitten liplatusta?
Melu on monissa tutkimuksissa todettu stressiä ja erilaisia sairauksia aiheuttavaksi. Se on saastetta. Milloin siihen aiotaan vakavasti puuttua? Muovit, metallit, lasit, pahvit, paperit pystytään jo kierrättämään. Järviä ja meriä yritetään puhdistaa isommista saasteista. Samaan aikaan melusaastetta ehdoin tahdoin lisätään ja sen piiriin pakotetaan yhä suurempia ihmisjoukkoja. Järjestetään konsertteja, joissa yleisö tarvitsee korvatulpat. Mikäs siinä, jos joku tosiaan haluaa sellaista, vaikka minun on sitä mahdoton käsittää.
Mutta miksi meidät ulkopuoliset pakotetaan mukaan? Miksi ei sen sortin konsertteja järjestetä suljetuissa, kunnolla äänieristetyissä tiloissa? Väitän, että valistuneemmassa tulevaisuudessa se tulee pakolliseksi. Silloin mölyn harrastajat saavat toteuttaa taipumustaan kuten tupakoitsijat nykyään, tavalla ja paikoissa joissa se ei häiritse eikä sairastuta muita.
Mutta Tamperehan ei mitenkään, vahingossakaan eikä koskaan voi olla edelläkävijä, ei innovaattori eikä todellisen kehityksen veturi.
Meille on saatava Areena, vaikka Helsingin Hartwall-areenan tappiot ja siirtyminen hämärien venäläisoligarkkien haltuun on kaikkien tiedossa. Meille on saatava lisää megatapahtumia, vaikka Tampereen todellinen ja viime kädessä ainoa matkailuvaltti on luonto, järvet ja muualla maailmassa niin harvinainen hiljaisuus ja rauha.
Meidän todelliset arvomme ovat myynnissä taas, ei eniten tarjoavalle, vaan eniten riistävälle.
Meillä Tampereella on jo Ratina, jossa kesäisin pidettyjen mölykonserttien tahtiin voi tanssia kuuden -7 kilometrin päässä Takahuhdissa asti.
Mutta eikös nyt suunnitella tähän asti rauhaisaan Santalahteen uutta, jopa 35 000:n katsojan megakonserttialuetta. Siitä Näsijärven rantamilta sitten kaikuu äläkkä hienosti aina Teiskoon, ja me rantamökkien omistajat pääsemme kärsimästä siitä niin kiusallisesta rauhasta ja hiljaisuudesta, joka on tähän asti vallinnut.
Meiltä ei kylläkään ole kysytty, haluammeko me kuunnella ja juuri sitä musiikkia. Entä jos me suomalaisina metsäläisinä haluaisimme kuunnella lokkien, joutsenten, rantasipien ääniä ja korpin korahduksia? Entä jos haluamme kuunnella laineitten liplatusta?
Melu on monissa tutkimuksissa todettu stressiä ja erilaisia sairauksia aiheuttavaksi. Se on saastetta. Milloin siihen aiotaan vakavasti puuttua? Muovit, metallit, lasit, pahvit, paperit pystytään jo kierrättämään. Järviä ja meriä yritetään puhdistaa isommista saasteista. Samaan aikaan melusaastetta ehdoin tahdoin lisätään ja sen piiriin pakotetaan yhä suurempia ihmisjoukkoja. Järjestetään konsertteja, joissa yleisö tarvitsee korvatulpat. Mikäs siinä, jos joku tosiaan haluaa sellaista, vaikka minun on sitä mahdoton käsittää.
Mutta miksi meidät ulkopuoliset pakotetaan mukaan? Miksi ei sen sortin konsertteja järjestetä suljetuissa, kunnolla äänieristetyissä tiloissa? Väitän, että valistuneemmassa tulevaisuudessa se tulee pakolliseksi. Silloin mölyn harrastajat saavat toteuttaa taipumustaan kuten tupakoitsijat nykyään, tavalla ja paikoissa joissa se ei häiritse eikä sairastuta muita.
Mutta Tamperehan ei mitenkään, vahingossakaan eikä koskaan voi olla edelläkävijä, ei innovaattori eikä todellisen kehityksen veturi.
Meille on saatava Areena, vaikka Helsingin Hartwall-areenan tappiot ja siirtyminen hämärien venäläisoligarkkien haltuun on kaikkien tiedossa. Meille on saatava lisää megatapahtumia, vaikka Tampereen todellinen ja viime kädessä ainoa matkailuvaltti on luonto, järvet ja muualla maailmassa niin harvinainen hiljaisuus ja rauha.
Meidän todelliset arvomme ovat myynnissä taas, ei eniten tarjoavalle, vaan eniten riistävälle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)