Mitä jos valintamyymälöiden karkkiseiniä osaksi peittäisivät - peittäisivät niin etteivät karkinostajat mitenkään voisi olla näkemättä niitä - valtavat valokuvat diabeteksen vuoksi amputoiduista jaloista, ylipainoisten naisten vaikeista synnytyksistä ja niiden vaatimista toimenpiteistä, heidän diabeetikkoina syntyvistä lapsistaan (varustettuna elinikäennusteella), nuorten naisten rektoseelestä, emättimen kautta ulos työntyvistä peräsuolista?
Entäs jos sipsipussien luo päästäkseen pitäisi ohittaa valtavia kuvia tukkeutuneista verisuonista, letkuissa lojuvista aivoinfarktipotilaista, verenpainetaudin vauroittamista sydämistä, pöhöttyneistä jaloista?
Entä jos samat kauhukuvat koristaisivat joka ainoaa karkkipussia, suklaarasiaa, namipatukkaa, sipsipussia - jos ei kerta kaikkiaan voisi paeta niitä?
Entä jos karkinmässyttäjien pitäisi toteuttaa harrastustaan poissa ihmisten silmistä, ulkona kadulla - ja vain tietyillä kadunosilla - ja jos taloyhtiön hallitus voisi koska tahansa kieltää karkinsyönnin koko kiinteistössä ja haltuunottaa kieltoa rikkovien omistusasunnot? Ja sama koskisi sipsejä ja mitä tahansa suolaista ja rasvaista tai makeaa mättöruokaa ja näiden harrastajia?
Entä jos ylipainoisia rangaistaisiin pakkosyöttämällä heille kuvia kaikista niistä eri syöpälajeista, joille ylipaino altistaa?
He nousisivat koko painollaan vastustamaan tätä syrjintää, nalkutusta, mustamaalausta, masentamista, postiivisen kehonkuvan vastaisuutta. Ylipainoiset ovat kuin sionistit, jotka jokaisessa asiallisessa Israelia koskevassa kommentissa näkevät antisionismia ja juutalaisvihaa. Jokainen asiallinen kommenttihan loukkaa lihavan oikeutta olla lihava ja syödä itsensä ja ehkä lapsensakin hautaan, jos häntä huvittaa. Sillä kovin pieni prosentti ylipainoisista on sitä itsestään riippumattomista syistä. Useimmat vain yksinkertaisesti syövät itsensä hyvään lihaan.
En ole keijukainen itsekään, mutta minua ärsyttää pulleuden paapominen ja ylensyönnin hyssyttely, kun samaan aikaan tupakoitsijoiden nöyrä joukko suostuu natisematta näkemään kauhukuvia ja painajaisia joka ainoassa savukerasiassa, jonka hän tupakoitsijoille osoitetussa ghetossa avaa, suostuu elämään maailmassa jossa voi menettää kotinsa jos taloyhtiö niin päättää.
Toki tupakan terveys- ja muut haitat ovat tupakoitsijalle selvillä - aivan yhtä hyvin kuin ylensyönnin, rasvan, sokerin ja suolan haitat lihavalle - mutta miksi oletetaan pelottelun purevan tupakkamieheen, kun taas lihavaa ei saa järkyttää?
Siksikö että tupakka on alaluokan pahe, ja köyhää pitää järkyttää ja pelotella kun eihän se muuten opi?
Onko kukaan tutkija laskenut, mikä terveydellinen merkitys tupakkatauoilla on ollut varsinkin kuluttavan vaihetyön tekijöille?Entä savuttelevan porukan yhteishengelle ja sitä kautta työpaikkailmapiirille? Varsinkin kun monen tupakointi rajoittui juuri näihin yhteisöllisiin tuokioihin, ja savuke syttyi vain tauon ja seuran vuoksi.
Pohtivatko lääkärit milloinkaan, miten valmistaudutaan tupakoitsijan kohtaamiseen?
Äskeisessä yleisönosastokirjoituksessa hoitoalan ammattilainen totesi miten moni lääkäri tarvitsisi valmennusta ylipainoisen kohtaamiseen. Eihän herran tähden ylipainoinen mikään kuoleva ole! - vaikka toki tilastollisesti kuolevampi kuin normaalipainoinen.
KATUVAINEN JÄLKIKIRJOITUS
Pilkka osuu omaan nilkkaan nopeammin kuin luulisikaan. En ehtinyt julkistaa oheista, kun sain koirani lääkäriltä meilin. Kolmen paastossa tehdyn verikokeen (joista kaksi kahden tunnin välein), vatsaultran ja kuuden röntgenkuvan jälkeen melko varmaksi diagnoosiksi tuli Cushingin tauti, lisämunuaisen kuorikerroksen liikatoiminta, jonka yksi oire on jättiläismäinen ruokahalu. Siinä! Rakas elämäntoverini, villakoira Nelli, nimittäin söisi koko ajan ja taukoamatta. Herään aamuyöstä kolinaan, kun Nelli etsii ruokaa ympäri taloa, kiskoo vaatteita alas takkitelineestä tutkiakseen taskut, kiipeää pianotuolille kurottaakseen pianolla olevaan purkkiin joka sisältää kuivattua lehmänmasua, yrittää yön pimeydessä avata ruokapakkauksia. Eräänä aamuna hän oksensi kolme viiden sentin kolikkoa, joita elimistö viisaudessaan ei suostunut ottamaan vastaan. Jonain yönä hän oli ahneudessaan tukehtua puruluuhun. Ja tämä siis vain öisin.
Luulin hänen vatsansa pullottavan keräytyneestä nesteestä, mutta lääkäri todisti pulleuden olevan rasvaa.
Cushingin taudin aiheuttama korkea kortisolitaso panee koiran - ja ilmeisesti ihmisenkin - syömään maanisesti. Joillakin roduilla, kuten villakoirilla, on siihen erityinen alttius, ja useimmmin tauti ilmenee keski-ikäisillä nartuilla. Onneksi tautiin on lääke, Vetoryl, jolla, kuten kaikilla kovan lääketieteen lääkkeillä, on toki sivuvaikutuksensa; esim. nivelrikko voi kortisonin alentuessa pahentua.
No, joka tapauksessa asia on niin, että talouteni toinen jäsen potee omatta syyttään ahmimismaniaa, ja se johtuu sairaudesta ja on sellaisena hoidettavissa, mikä pehmentää huomattavasti asennettani kaupan karkkiseinällä ämpärinkokoisia pusseja täyttäviä pullukoita kohtaan. Nellin lääkäri kohtasi ylipainoisen osaavasti, kuten toivon ihmislääkärienkin tekevän.
Mutta silti arvostaisin, jos minua ei päivän jokaisen viiden savukkeen kohdalla terrorisoitaisi kaikkien mahdollisten ajateltavissa olevien tupakkasairauksien mahdollisimman kammottavilla kuvilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti