Olen juuri lähdössä osteopaatin vastaanotolle oiotuttamaan vanhoja luitani, kun mäeltä kuuluu räsähdys. Riennän katsomaan, enkä hetkeen usko katsomaani: keskellä kansallisesti merkittävää, Museoviraston suojelumerkintä ykkösellä merkittyä rautakautista polttokenttäkalmistoa mellastaa kaivuri! Mitä? Alueella, jossa ei saa kaivaa eikä muutenkaan käsitellä maata, ei mitään viedä pois eikä mitään uutta tuoda - siellä todella kaivuri kaivaa täyttä häkää. Valmiina on jo syvä kuoppa, ja maa-ainesta, kiviä ja hiekkaa, on aika kasa vieressä!
Kaivurimies ja apupoika tuskin ovat ennen nähneet suuttunutta humanistia. Sen verran nopeasti kaivaminen loppuu. Sitä ennen he saavat tutustua suhteellisen monipuoliseen verbaaliikkaani.
Kaivan esille uuden kännykkäni ja yritän soittaa Museoviraston edustajalle. Ei vastausta. Kokeilen maakunta-arkeologia. Ei vastaa. Kokeilen kolmatta arkeologia. Ei vastaa. Hiki nousee pintaan. Osteopaatin aika alkaa kohta. Uuden kännykän näyttö muuttuu valkoiseksi. En siis enää näe puhelimeni muistiota. Naputtelen 112:n ja pyydän poliisia paikalle. Uuden kännykän äänessäkin on häikkää. Perkele! Saan kuitenkin tilattua poliisin paikalle, samoin Veran edustajan, koska kaivurimiehen mukaan kyseessä on Veran toimenpide.
118 saa järjestettyä minulle yhteyden Maakuntamuseon keskukseen, jossa ymmärretään hätäni ja yhdistetään arkeologille.
Jossain välissä onnistun peruuttamaan osteopaattinikin. Adrenaliini taitaa hoitaa luitani melkein yhtä tehokkaasti kuin hänen käsittelynsä.
Veran edustaja saapuu paikalle. Käy ilmi, että Vera on laiminlyönyt normaalin lupamenettelyn. Poliisikin ilmaantuu ja kehottaa tekemään rikosilmoituksen tarpeellisten paperien kanssa. Lopulta arkeologikin on löytänyt auton, lähtenyt tulemaan ja huomannut, että asiaan kuuluvat paperit ovat toisessa autossa. Takaisin Vapriikkiin, paperit mukaan ja ... pitkän odotuksen jälkeen saapuu sitten arkeologikin. Olen menettänyt osteopaatin aikani ja myöhästyn Hervannan tietotorille varaamastani ajasta.
Tietotorilla yritämme alun perin suunnitellun asiani ohessa selvittää kännykkäni näytön simahdusta. Selitystä ilmölle ei löydy. Paitsi Murphyn laki. Että juuri silloin kun minulla on helvetillinen kiire ja uusi tutustumista vaille oleva kännykkä, tulee eteen mokoma nopeaa toimintaa ja runsasta puhelimen käyttöä vaativa tilanne!
Tietotorilta painelen Elisan myymälään, missä paljastuu, että juuri käyttöön otettu kännykkä on hajonnut. Saan uuden, joka ainakin toistaiseksi toimii. Nyt kun ei enää ole mitään kiirettä, minulla on kännykkä, joka toimii.
Mutta mitä pitäisi ajatella kaivurista suojelualueella? Alueella joka on kaavoitettu vuonna 1986 ja varustettu samana vuonna SM1-merkinnällä, jonka pitäisi näkyä kaikissa asianmukaisissa kartoissa. Joka on siis ollut tiedossa jo mitä?36 vuotta! Eikö kaupunki ole 36 vuodessa ehtinyt laatia ajanmukaista karttaa alueesta? Vai eikö asia vain ole vielä ehtinyt Veran tietoon?
Tämä siis kaupungissa, jossa tornitalokaavat hurahtavat salamannopeasti toteutusvaiheeseen ilman että kaavasta ehditään/tiedetään edes keskustella! Jossa rakennetaan hirmuvauhtia ratikkkareittejä väki- ja asuntomäärälle, joka on olemassa vasta rakennusliikkeiden osakkaiden märissä unissa!
Miksi tämä hämäläisyys asioissa jotka koskevat kansallista kulttuuriperintöä? Miksi tämä nopeus asioissa jotka hyödyttävät isoja rakennusliikkeitä?
Pelkään pahoin, että herrra Murphy on muuttanut Tampereelle. Asumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti