Olen juuri lähdössä osteopaatin vastaanotolle oiotuttamaan vanhoja luitani, kun mäeltä kuuluu räsähdys. Riennän katsomaan, enkä hetkeen usko katsomaani: keskellä kansallisesti merkittävää, Museoviraston suojelumerkintä ykkösellä merkittyä rautakautista polttokenttäkalmistoa mellastaa kaivuri! Mitä? Alueella, jossa ei saa kaivaa eikä muutenkaan käsitellä maata, ei mitään viedä pois eikä mitään uutta tuoda - siellä todella kaivuri kaivaa täyttä häkää. Valmiina on jo syvä kuoppa, ja maa-ainesta, kiviä ja hiekkaa, on aika kasa vieressä!
Kaivurimies ja apupoika tuskin ovat ennen nähneet suuttunutta humanistia. Sen verran nopeasti kaivaminen loppuu. Sitä ennen he saavat tutustua suhteellisen monipuoliseen verbaaliikkaani.
Kaivan esille uuden kännykkäni ja yritän soittaa Museoviraston edustajalle. Ei vastausta. Kokeilen maakunta-arkeologia. Ei vastaa. Kokeilen kolmatta arkeologia. Ei vastaa. Hiki nousee pintaan. Osteopaatin aika alkaa kohta. Uuden kännykän näyttö muuttuu valkoiseksi. En siis enää näe puhelimeni muistiota. Naputtelen 112:n ja pyydän poliisia paikalle. Uuden kännykän äänessäkin on häikkää. Perkele! Saan kuitenkin tilattua poliisin paikalle, samoin Veran edustajan, koska kaivurimiehen mukaan kyseessä on Veran toimenpide.
118 saa järjestettyä minulle yhteyden Maakuntamuseon keskukseen, jossa ymmärretään hätäni ja yhdistetään arkeologille.
Jossain välissä onnistun peruuttamaan osteopaattinikin. Adrenaliini taitaa hoitaa luitani melkein yhtä tehokkaasti kuin hänen käsittelynsä.
Veran edustaja saapuu paikalle. Käy ilmi, että Vera on laiminlyönyt normaalin lupamenettelyn. Poliisikin ilmaantuu ja kehottaa tekemään rikosilmoituksen tarpeellisten paperien kanssa. Lopulta arkeologikin on löytänyt auton, lähtenyt tulemaan ja huomannut, että asiaan kuuluvat paperit ovat toisessa autossa. Takaisin Vapriikkiin, paperit mukaan ja ... pitkän odotuksen jälkeen saapuu sitten arkeologikin. Olen menettänyt osteopaatin aikani ja myöhästyn Hervannan tietotorille varaamastani ajasta.
Tietotorilla yritämme alun perin suunnitellun asiani ohessa selvittää kännykkäni näytön simahdusta. Selitystä ilmölle ei löydy. Paitsi Murphyn laki. Että juuri silloin kun minulla on helvetillinen kiire ja uusi tutustumista vaille oleva kännykkä, tulee eteen mokoma nopeaa toimintaa ja runsasta puhelimen käyttöä vaativa tilanne!
Tietotorilta painelen Elisan myymälään, missä paljastuu, että juuri käyttöön otettu kännykkä on hajonnut. Saan uuden, joka ainakin toistaiseksi toimii. Nyt kun ei enää ole mitään kiirettä, minulla on kännykkä, joka toimii.
Mutta mitä pitäisi ajatella kaivurista suojelualueella? Alueella joka on kaavoitettu vuonna 1986 ja varustettu samana vuonna SM1-merkinnällä, jonka pitäisi näkyä kaikissa asianmukaisissa kartoissa. Joka on siis ollut tiedossa jo mitä?36 vuotta! Eikö kaupunki ole 36 vuodessa ehtinyt laatia ajanmukaista karttaa alueesta? Vai eikö asia vain ole vielä ehtinyt Veran tietoon?
Tämä siis kaupungissa, jossa tornitalokaavat hurahtavat salamannopeasti toteutusvaiheeseen ilman että kaavasta ehditään/tiedetään edes keskustella! Jossa rakennetaan hirmuvauhtia ratikkkareittejä väki- ja asuntomäärälle, joka on olemassa vasta rakennusliikkeiden osakkaiden märissä unissa!
Miksi tämä hämäläisyys asioissa jotka koskevat kansallista kulttuuriperintöä? Miksi tämä nopeus asioissa jotka hyödyttävät isoja rakennusliikkeitä?
Pelkään pahoin, että herrra Murphy on muuttanut Tampereelle. Asumaan.
torstai 30. elokuuta 2018
perjantai 24. elokuuta 2018
HELVETIN DIGITALISAATIO!
Juu. Ei pelkästään g-mailini muuttunut "uudistuksen" takia lähes lukukelvottomaksi. Nyt se myös hukkaa viestejä ja aiheuttaa pitkiä, hartaita ja verbaalisesti värikkäitä kiroilulitanioita.
JA yritys siirtää vanhan kännykän tiedot uuteen kapulaan johti siihen, että vanhan muistissa joka tieto tuplaantui - ilman että mitään siirtyi uuteen. Ja tämän tekivät alan ammattilaiset alan liikkeessä.
Kuten Juha Hurme (tai häntä kirjassa edustava fiktiivinen henkilö) Nyljetyissä ajatuksissa toteaa: Elämä on erehtymistä ja kompurointia. Sitaatti on muistista, mutta sinne päin se meni.
Muuttaisin ajatuksen näin: digitalisaatio on korottanut elämään normaalisti kuuluvan erehtymisen ja kompuroinnin aivan uuteen, ennen näkemättömään potenssiin.
Nykyään on vaikeaa olla luddiitti. Britannian tekstiilityöläiset särkivät Kehruu-Jennyn. Unkarin maaseudun päivätyöläiset (1800-luvun lopulla) särkivät pelloilla maanviljelyskoneita, jotka veivät heiltä leivän. Minä en tiedä edes sellaista gmailin päämajan osoitetta, minne voisin mennä riehumaan. Se on paikaton, osoitteeton, nimetön. Sivujani sorkkivat idiootit ovat nimettömiä - hyvästä syystä, kuka kehtaisi ottaa noin kehnoa työtä omalle nimelleen! Sen sijaan he pistävät sen minun riesakseni.
Onko jokin selitys siihen, miksi digitalisaatioon kuuluu tämä jatkuva pakkosyöttö? Juuri siksikö, että tekijät piiloutuvat nimettömyyteen ? Nimettömyytensä turvissa he voivat toteuttaa sadistisia mielihalujaan, pirullisesti hihitellen!
JA yritys siirtää vanhan kännykän tiedot uuteen kapulaan johti siihen, että vanhan muistissa joka tieto tuplaantui - ilman että mitään siirtyi uuteen. Ja tämän tekivät alan ammattilaiset alan liikkeessä.
Kuten Juha Hurme (tai häntä kirjassa edustava fiktiivinen henkilö) Nyljetyissä ajatuksissa toteaa: Elämä on erehtymistä ja kompurointia. Sitaatti on muistista, mutta sinne päin se meni.
Muuttaisin ajatuksen näin: digitalisaatio on korottanut elämään normaalisti kuuluvan erehtymisen ja kompuroinnin aivan uuteen, ennen näkemättömään potenssiin.
Nykyään on vaikeaa olla luddiitti. Britannian tekstiilityöläiset särkivät Kehruu-Jennyn. Unkarin maaseudun päivätyöläiset (1800-luvun lopulla) särkivät pelloilla maanviljelyskoneita, jotka veivät heiltä leivän. Minä en tiedä edes sellaista gmailin päämajan osoitetta, minne voisin mennä riehumaan. Se on paikaton, osoitteeton, nimetön. Sivujani sorkkivat idiootit ovat nimettömiä - hyvästä syystä, kuka kehtaisi ottaa noin kehnoa työtä omalle nimelleen! Sen sijaan he pistävät sen minun riesakseni.
Onko jokin selitys siihen, miksi digitalisaatioon kuuluu tämä jatkuva pakkosyöttö? Juuri siksikö, että tekijät piiloutuvat nimettömyyteen ? Nimettömyytensä turvissa he voivat toteuttaa sadistisia mielihalujaan, pirullisesti hihitellen!
torstai 23. elokuuta 2018
NÖYRÄT JA SYRJÄYTYNEET
Mitä jos valintamyymälöiden karkkiseiniä osaksi peittäisivät - peittäisivät niin etteivät karkinostajat mitenkään voisi olla näkemättä niitä - valtavat valokuvat diabeteksen vuoksi amputoiduista jaloista, ylipainoisten naisten vaikeista synnytyksistä ja niiden vaatimista toimenpiteistä, heidän diabeetikkoina syntyvistä lapsistaan (varustettuna elinikäennusteella), nuorten naisten rektoseelestä, emättimen kautta ulos työntyvistä peräsuolista?
Entäs jos sipsipussien luo päästäkseen pitäisi ohittaa valtavia kuvia tukkeutuneista verisuonista, letkuissa lojuvista aivoinfarktipotilaista, verenpainetaudin vauroittamista sydämistä, pöhöttyneistä jaloista?
Entä jos samat kauhukuvat koristaisivat joka ainoaa karkkipussia, suklaarasiaa, namipatukkaa, sipsipussia - jos ei kerta kaikkiaan voisi paeta niitä?
Entä jos karkinmässyttäjien pitäisi toteuttaa harrastustaan poissa ihmisten silmistä, ulkona kadulla - ja vain tietyillä kadunosilla - ja jos taloyhtiön hallitus voisi koska tahansa kieltää karkinsyönnin koko kiinteistössä ja haltuunottaa kieltoa rikkovien omistusasunnot? Ja sama koskisi sipsejä ja mitä tahansa suolaista ja rasvaista tai makeaa mättöruokaa ja näiden harrastajia?
Entä jos ylipainoisia rangaistaisiin pakkosyöttämällä heille kuvia kaikista niistä eri syöpälajeista, joille ylipaino altistaa?
He nousisivat koko painollaan vastustamaan tätä syrjintää, nalkutusta, mustamaalausta, masentamista, postiivisen kehonkuvan vastaisuutta. Ylipainoiset ovat kuin sionistit, jotka jokaisessa asiallisessa Israelia koskevassa kommentissa näkevät antisionismia ja juutalaisvihaa. Jokainen asiallinen kommenttihan loukkaa lihavan oikeutta olla lihava ja syödä itsensä ja ehkä lapsensakin hautaan, jos häntä huvittaa. Sillä kovin pieni prosentti ylipainoisista on sitä itsestään riippumattomista syistä. Useimmat vain yksinkertaisesti syövät itsensä hyvään lihaan.
En ole keijukainen itsekään, mutta minua ärsyttää pulleuden paapominen ja ylensyönnin hyssyttely, kun samaan aikaan tupakoitsijoiden nöyrä joukko suostuu natisematta näkemään kauhukuvia ja painajaisia joka ainoassa savukerasiassa, jonka hän tupakoitsijoille osoitetussa ghetossa avaa, suostuu elämään maailmassa jossa voi menettää kotinsa jos taloyhtiö niin päättää.
Toki tupakan terveys- ja muut haitat ovat tupakoitsijalle selvillä - aivan yhtä hyvin kuin ylensyönnin, rasvan, sokerin ja suolan haitat lihavalle - mutta miksi oletetaan pelottelun purevan tupakkamieheen, kun taas lihavaa ei saa järkyttää?
Siksikö että tupakka on alaluokan pahe, ja köyhää pitää järkyttää ja pelotella kun eihän se muuten opi?
Onko kukaan tutkija laskenut, mikä terveydellinen merkitys tupakkatauoilla on ollut varsinkin kuluttavan vaihetyön tekijöille?Entä savuttelevan porukan yhteishengelle ja sitä kautta työpaikkailmapiirille? Varsinkin kun monen tupakointi rajoittui juuri näihin yhteisöllisiin tuokioihin, ja savuke syttyi vain tauon ja seuran vuoksi.
Pohtivatko lääkärit milloinkaan, miten valmistaudutaan tupakoitsijan kohtaamiseen?
Äskeisessä yleisönosastokirjoituksessa hoitoalan ammattilainen totesi miten moni lääkäri tarvitsisi valmennusta ylipainoisen kohtaamiseen. Eihän herran tähden ylipainoinen mikään kuoleva ole! - vaikka toki tilastollisesti kuolevampi kuin normaalipainoinen.
KATUVAINEN JÄLKIKIRJOITUS
Pilkka osuu omaan nilkkaan nopeammin kuin luulisikaan. En ehtinyt julkistaa oheista, kun sain koirani lääkäriltä meilin. Kolmen paastossa tehdyn verikokeen (joista kaksi kahden tunnin välein), vatsaultran ja kuuden röntgenkuvan jälkeen melko varmaksi diagnoosiksi tuli Cushingin tauti, lisämunuaisen kuorikerroksen liikatoiminta, jonka yksi oire on jättiläismäinen ruokahalu. Siinä! Rakas elämäntoverini, villakoira Nelli, nimittäin söisi koko ajan ja taukoamatta. Herään aamuyöstä kolinaan, kun Nelli etsii ruokaa ympäri taloa, kiskoo vaatteita alas takkitelineestä tutkiakseen taskut, kiipeää pianotuolille kurottaakseen pianolla olevaan purkkiin joka sisältää kuivattua lehmänmasua, yrittää yön pimeydessä avata ruokapakkauksia. Eräänä aamuna hän oksensi kolme viiden sentin kolikkoa, joita elimistö viisaudessaan ei suostunut ottamaan vastaan. Jonain yönä hän oli ahneudessaan tukehtua puruluuhun. Ja tämä siis vain öisin.
Luulin hänen vatsansa pullottavan keräytyneestä nesteestä, mutta lääkäri todisti pulleuden olevan rasvaa.
Cushingin taudin aiheuttama korkea kortisolitaso panee koiran - ja ilmeisesti ihmisenkin - syömään maanisesti. Joillakin roduilla, kuten villakoirilla, on siihen erityinen alttius, ja useimmmin tauti ilmenee keski-ikäisillä nartuilla. Onneksi tautiin on lääke, Vetoryl, jolla, kuten kaikilla kovan lääketieteen lääkkeillä, on toki sivuvaikutuksensa; esim. nivelrikko voi kortisonin alentuessa pahentua.
No, joka tapauksessa asia on niin, että talouteni toinen jäsen potee omatta syyttään ahmimismaniaa, ja se johtuu sairaudesta ja on sellaisena hoidettavissa, mikä pehmentää huomattavasti asennettani kaupan karkkiseinällä ämpärinkokoisia pusseja täyttäviä pullukoita kohtaan. Nellin lääkäri kohtasi ylipainoisen osaavasti, kuten toivon ihmislääkärienkin tekevän.
Mutta silti arvostaisin, jos minua ei päivän jokaisen viiden savukkeen kohdalla terrorisoitaisi kaikkien mahdollisten ajateltavissa olevien tupakkasairauksien mahdollisimman kammottavilla kuvilla.
Entäs jos sipsipussien luo päästäkseen pitäisi ohittaa valtavia kuvia tukkeutuneista verisuonista, letkuissa lojuvista aivoinfarktipotilaista, verenpainetaudin vauroittamista sydämistä, pöhöttyneistä jaloista?
Entä jos samat kauhukuvat koristaisivat joka ainoaa karkkipussia, suklaarasiaa, namipatukkaa, sipsipussia - jos ei kerta kaikkiaan voisi paeta niitä?
Entä jos karkinmässyttäjien pitäisi toteuttaa harrastustaan poissa ihmisten silmistä, ulkona kadulla - ja vain tietyillä kadunosilla - ja jos taloyhtiön hallitus voisi koska tahansa kieltää karkinsyönnin koko kiinteistössä ja haltuunottaa kieltoa rikkovien omistusasunnot? Ja sama koskisi sipsejä ja mitä tahansa suolaista ja rasvaista tai makeaa mättöruokaa ja näiden harrastajia?
Entä jos ylipainoisia rangaistaisiin pakkosyöttämällä heille kuvia kaikista niistä eri syöpälajeista, joille ylipaino altistaa?
He nousisivat koko painollaan vastustamaan tätä syrjintää, nalkutusta, mustamaalausta, masentamista, postiivisen kehonkuvan vastaisuutta. Ylipainoiset ovat kuin sionistit, jotka jokaisessa asiallisessa Israelia koskevassa kommentissa näkevät antisionismia ja juutalaisvihaa. Jokainen asiallinen kommenttihan loukkaa lihavan oikeutta olla lihava ja syödä itsensä ja ehkä lapsensakin hautaan, jos häntä huvittaa. Sillä kovin pieni prosentti ylipainoisista on sitä itsestään riippumattomista syistä. Useimmat vain yksinkertaisesti syövät itsensä hyvään lihaan.
En ole keijukainen itsekään, mutta minua ärsyttää pulleuden paapominen ja ylensyönnin hyssyttely, kun samaan aikaan tupakoitsijoiden nöyrä joukko suostuu natisematta näkemään kauhukuvia ja painajaisia joka ainoassa savukerasiassa, jonka hän tupakoitsijoille osoitetussa ghetossa avaa, suostuu elämään maailmassa jossa voi menettää kotinsa jos taloyhtiö niin päättää.
Toki tupakan terveys- ja muut haitat ovat tupakoitsijalle selvillä - aivan yhtä hyvin kuin ylensyönnin, rasvan, sokerin ja suolan haitat lihavalle - mutta miksi oletetaan pelottelun purevan tupakkamieheen, kun taas lihavaa ei saa järkyttää?
Siksikö että tupakka on alaluokan pahe, ja köyhää pitää järkyttää ja pelotella kun eihän se muuten opi?
Onko kukaan tutkija laskenut, mikä terveydellinen merkitys tupakkatauoilla on ollut varsinkin kuluttavan vaihetyön tekijöille?Entä savuttelevan porukan yhteishengelle ja sitä kautta työpaikkailmapiirille? Varsinkin kun monen tupakointi rajoittui juuri näihin yhteisöllisiin tuokioihin, ja savuke syttyi vain tauon ja seuran vuoksi.
Pohtivatko lääkärit milloinkaan, miten valmistaudutaan tupakoitsijan kohtaamiseen?
Äskeisessä yleisönosastokirjoituksessa hoitoalan ammattilainen totesi miten moni lääkäri tarvitsisi valmennusta ylipainoisen kohtaamiseen. Eihän herran tähden ylipainoinen mikään kuoleva ole! - vaikka toki tilastollisesti kuolevampi kuin normaalipainoinen.
KATUVAINEN JÄLKIKIRJOITUS
Pilkka osuu omaan nilkkaan nopeammin kuin luulisikaan. En ehtinyt julkistaa oheista, kun sain koirani lääkäriltä meilin. Kolmen paastossa tehdyn verikokeen (joista kaksi kahden tunnin välein), vatsaultran ja kuuden röntgenkuvan jälkeen melko varmaksi diagnoosiksi tuli Cushingin tauti, lisämunuaisen kuorikerroksen liikatoiminta, jonka yksi oire on jättiläismäinen ruokahalu. Siinä! Rakas elämäntoverini, villakoira Nelli, nimittäin söisi koko ajan ja taukoamatta. Herään aamuyöstä kolinaan, kun Nelli etsii ruokaa ympäri taloa, kiskoo vaatteita alas takkitelineestä tutkiakseen taskut, kiipeää pianotuolille kurottaakseen pianolla olevaan purkkiin joka sisältää kuivattua lehmänmasua, yrittää yön pimeydessä avata ruokapakkauksia. Eräänä aamuna hän oksensi kolme viiden sentin kolikkoa, joita elimistö viisaudessaan ei suostunut ottamaan vastaan. Jonain yönä hän oli ahneudessaan tukehtua puruluuhun. Ja tämä siis vain öisin.
Luulin hänen vatsansa pullottavan keräytyneestä nesteestä, mutta lääkäri todisti pulleuden olevan rasvaa.
Cushingin taudin aiheuttama korkea kortisolitaso panee koiran - ja ilmeisesti ihmisenkin - syömään maanisesti. Joillakin roduilla, kuten villakoirilla, on siihen erityinen alttius, ja useimmmin tauti ilmenee keski-ikäisillä nartuilla. Onneksi tautiin on lääke, Vetoryl, jolla, kuten kaikilla kovan lääketieteen lääkkeillä, on toki sivuvaikutuksensa; esim. nivelrikko voi kortisonin alentuessa pahentua.
No, joka tapauksessa asia on niin, että talouteni toinen jäsen potee omatta syyttään ahmimismaniaa, ja se johtuu sairaudesta ja on sellaisena hoidettavissa, mikä pehmentää huomattavasti asennettani kaupan karkkiseinällä ämpärinkokoisia pusseja täyttäviä pullukoita kohtaan. Nellin lääkäri kohtasi ylipainoisen osaavasti, kuten toivon ihmislääkärienkin tekevän.
Mutta silti arvostaisin, jos minua ei päivän jokaisen viiden savukkeen kohdalla terrorisoitaisi kaikkien mahdollisten ajateltavissa olevien tupakkasairauksien mahdollisimman kammottavilla kuvilla.
keskiviikko 22. elokuuta 2018
LINNNAINMAAN PRISMAN UUDEN OTTO-AUTOMAATIN JOHDOSTA
Ekologisesti ja sosiologisesti vahingollisimpia eläimiä ovat nämä ikuisesti aktiiviset touhutanelit, joiden täytyy lakkaamatta vaihtaa täysin toimivia laitteita uusiin, mikä merkitsee loputonta jätevirtaa, materiaalin ja energian tuhlausta - kuten myös ihmisten ajan, kun käyttäjät joutuvat taas kerran hukkaamaan lyhyttä elämäänsä opettelemalla uuden värkin käyttöä sen sijaan, että suuntaisivat aivokapasiteettinsa luovaan ja rakentavaan ajatteluun esimerkiksi miettimällä mitä taide on tai miksi on kun voi olla olematta.
tiistai 21. elokuuta 2018
SISÄLLÖN MERKITYKSEN KATOAMISESTA
Käyttämäni meili muutti muotoaan ilman että minulta olisi kysytty. Yhtäkkiä vain edessäni oli sivu, joka oli muuttunut visuaalisesti sekavaksi ja vaikeasti hahmotettavaksi. Olennaista muutoksessa on se, että teksti - sisältö - on muuttunut suhteessa pieneksi verrattuna sitä ympäröivään mittavaan merkkien ja symbolien reunukseen.
Sanoma on selvä: tekniikka on tärkeää, ei sisältö.
Tätä viestiähän on tullut jo hyvän aikaa monelta taholta.
Substanssi on katoamassa maailmasta. Sen sijalle tulevat "uudistukset".
Otetaan vaikka YLE. Hyviä kokeneita toimittajia erotettiin tai turhautettiin ulos talosta. Mutta uutisiin tuli uudet "grafiikat" - jokseenkin samanlaiset kuin maikkarilla, kaiketi samasta makkaratehtaasta. Ilmeisenä viestinä että uutiset saavat ollakin samaa makkaraa. Toimittajat pantiin seistä töröttämään sen sijaan, että he saisivat kaikessa rauhassa istua pöytänsä takana ja keskittyä uutisiin piittaamatta housunprässeistä tai hameen kipuamisesta vesirajan yläpuolelle.
Asiaohjelmia vähennettiin ja höpöohjelmia lisättiin, siis niitä joita eivät tee toimittamisen, sisällön, ammattilaiset, vaan erikarvaiset julkut.
Äkkiä kaikki asiaohjelmienkin naistoimittajat hoipparoivat järkyttävän korkeilla koroilla, ikään kuin he kaikki olisivat kadottaneet järkensä yhtä aikaa. Tämäkin tuntuu liittyvän siihen substanssin katoamiseen. Asiaohjelman viesti ei enää olekaan itse asia, vaan se että naistoimittaja ei pysty juoksemaan, hädin tuskin kävelemään.
(Olen itse tanssinut sambaa 15 cm korkeilla koroilla. Niillä ei tosiaan pysty kävelemään. Tanssi on eri juttu. Samba on villiä iloa ja näyttävää soidinta; A-talk ei. Tai ainakaan ei pitäisi.)
Pitääkö tähän substanssin vähittäiseen katoamiseen todella vaan tyytyä? Pitääkö alistua siihen, että maailma vilisee ihmisiä, jotka eivät osaa tai saa tehdä oikeasti hyödyllisiä asioita ja jotka sitten elääkseen laativat näitä "uudistuksia" tai "grafiikoita", joista kukaan käyttäjä ei kostu. Ja että heidätkin on tässä sittenkin jotenkin elätettävä.
Oikeiden merkitysten, oikeiden asioiden, sisällön, kustannuksella.
Sanalla sanoen inhoan "uudistettua" meiliäni.
Sanoma on selvä: tekniikka on tärkeää, ei sisältö.
Tätä viestiähän on tullut jo hyvän aikaa monelta taholta.
Substanssi on katoamassa maailmasta. Sen sijalle tulevat "uudistukset".
Otetaan vaikka YLE. Hyviä kokeneita toimittajia erotettiin tai turhautettiin ulos talosta. Mutta uutisiin tuli uudet "grafiikat" - jokseenkin samanlaiset kuin maikkarilla, kaiketi samasta makkaratehtaasta. Ilmeisenä viestinä että uutiset saavat ollakin samaa makkaraa. Toimittajat pantiin seistä töröttämään sen sijaan, että he saisivat kaikessa rauhassa istua pöytänsä takana ja keskittyä uutisiin piittaamatta housunprässeistä tai hameen kipuamisesta vesirajan yläpuolelle.
Asiaohjelmia vähennettiin ja höpöohjelmia lisättiin, siis niitä joita eivät tee toimittamisen, sisällön, ammattilaiset, vaan erikarvaiset julkut.
Äkkiä kaikki asiaohjelmienkin naistoimittajat hoipparoivat järkyttävän korkeilla koroilla, ikään kuin he kaikki olisivat kadottaneet järkensä yhtä aikaa. Tämäkin tuntuu liittyvän siihen substanssin katoamiseen. Asiaohjelman viesti ei enää olekaan itse asia, vaan se että naistoimittaja ei pysty juoksemaan, hädin tuskin kävelemään.
(Olen itse tanssinut sambaa 15 cm korkeilla koroilla. Niillä ei tosiaan pysty kävelemään. Tanssi on eri juttu. Samba on villiä iloa ja näyttävää soidinta; A-talk ei. Tai ainakaan ei pitäisi.)
Pitääkö tähän substanssin vähittäiseen katoamiseen todella vaan tyytyä? Pitääkö alistua siihen, että maailma vilisee ihmisiä, jotka eivät osaa tai saa tehdä oikeasti hyödyllisiä asioita ja jotka sitten elääkseen laativat näitä "uudistuksia" tai "grafiikoita", joista kukaan käyttäjä ei kostu. Ja että heidätkin on tässä sittenkin jotenkin elätettävä.
Oikeiden merkitysten, oikeiden asioiden, sisällön, kustannuksella.
Sanalla sanoen inhoan "uudistettua" meiliäni.
torstai 16. elokuuta 2018
OHO!
Taisin edellisessä hypätä jo aika pitkälle tulevaisuuteen. Nimittäin kulujen suhteen. Sillä ensi alkuunhan Tampere heittää urheiluviihdeliikemiesten pussiin vasta vaatimattomat 60 miljoonaa. Ne loput nollat menevät sitten jatkossa, vuosien mittaan, kun kaupallista urheiluviihdettä kaupungin kassasta loputtomiin tuetaan.
Joskus tuntuu, että jos Mammona on nykyajan jumala, niin urheiluviihde on vähintään Poika ellei peräti Pyhä henki. Sellainen jota ei saa pilkata ja jonka kunniaksi uhrattuja rahoja ei sovi kyseenalaistaa. Nytkin päättäjät suunnittelevat loputtomia leikkauksia saatettuaan kaupungin talouden kuralle järjettömillä investoinneilla, joista tolkuttomin on Kansi ja Areena. Josta ei kuulu arvostelun pihaustakaan. Sen sijaan ollaan luopumassa niin Milavidasta kuin Haiharan taidekeskuksestakin, kahdesta Tampereen historiaan olennaisesti liittyvästä, arkkitehtuuriltaan arvokkaasta kulttuurirakennuksesta.
Ja rahat hukataan rehentelevään, ylimitoitettuun urheiluviihdeliikemiesten rahasampoon.
Tampere parka!
Joskus tuntuu, että jos Mammona on nykyajan jumala, niin urheiluviihde on vähintään Poika ellei peräti Pyhä henki. Sellainen jota ei saa pilkata ja jonka kunniaksi uhrattuja rahoja ei sovi kyseenalaistaa. Nytkin päättäjät suunnittelevat loputtomia leikkauksia saatettuaan kaupungin talouden kuralle järjettömillä investoinneilla, joista tolkuttomin on Kansi ja Areena. Josta ei kuulu arvostelun pihaustakaan. Sen sijaan ollaan luopumassa niin Milavidasta kuin Haiharan taidekeskuksestakin, kahdesta Tampereen historiaan olennaisesti liittyvästä, arkkitehtuuriltaan arvokkaasta kulttuurirakennuksesta.
Ja rahat hukataan rehentelevään, ylimitoitettuun urheiluviihdeliikemiesten rahasampoon.
Tampere parka!
lauantai 11. elokuuta 2018
HJALLITETTU KAUPUNKI
Tampereen kaupunki hakee vimmaisesti säästökohteita. Tähtäimessä ovat ne tavalliset: kasvatus, koulutus, kulttuuri, kadut, puistot. Ja sitten tulevat tietysti vanhukset ja sairaat, köyhät ja kipeät. Ihana Milavida on jo myyntilistalla.
Eikä vihjettäkään siihen suuntaan, että peruttaisiin esimerkiksi Areena, tuo Kummolan ja Hjalliksen konsti nyhtää veronmaksajilta semmoinen pikku 60 000 miljoonaa. Noin alkajaisiksi. Jatkoahan sitten seuraa vuosien mittaan, kunnes kyseiset "liikemiehet" taas saattavat tunnetulla taidollaan asiansa sellaiseen solmuun, ettei auta muu kuin myydä venäläisille oligarkeille. Hallin mukana saattaa sitten mennä kiekkoseurakin.
Sitten on Tampereella jännää, kun keskellä kaupunkia sijaitsevan jökötyksen omistavat ulkomaalaiset oligarkit (jättänevätkö edes siivua asekauppias ja -tehtailija Poju Zabludowitzille?), ja rakentamisesta käärityistä rahoista on Kokkilan SRV "maksanut" verot johonkin tunnettuun veroparatiisiin.
Ja Tampereen kaupungin sosiaalitoimi saa vuodesta toiseen ilon tukea Areenan ravintolatoimintaa hallitsevan Restamaxin pätkätyöläisiä, joiden tuloilla ei jääkaappia täytetä. Ja niitä muita, joita on houkuteltu asumaan raitiotien rakentamisen edellyttämiin tuhansiin uusiin asuntoihin, joihin, yllätys, yllätys! ei sitten muuttanutkaan pelkkää varakasta yläluokkaa vaan ties mitä työttömiä ja vanhuksia.
Eihän siinä muuten mitään, mutta kun on se laki. Ja lain mukaan kunnan tehtäviin kuuluu asukkaiden moninaisista tarpeista huolehtiminen säällisellä tavalla. Mutta sen sijaan laki ei velvoita kuntaa " liikemiesten" bisnesten tukeminen. Voihan tietysti tulevaisuudessa sellainenkin ihme tapahtua, että Hjallis tai Kummola osoittaa muunkinlaista "liikemiesälyä" kuin sitä, joka ilmenee julkisrahan käärimisenä omaan taskuun. Tähänastiset jäljet eivät kuitenkaan mitenkään siihen suuntaan viittaa.
Toisaalta, ei laki tietenkään lue kunnan tehtäviin veronmaksajien miljoonien tunkemista taitavienkaan liikemiesten taskuun.
Päättäjiä on hjallitettu pahan kerran.
Pientä hupaisuuttakin tilanteessa on: puhutaan Milavidan myynnistä ja samaan aikaan Tampere yrittää EU:n kulttuuripääkaupungiksi. Siinä on samaa hupaisuutta kuin taannoin,kun purettiin Tammerkosken rannalta Vanha Värjäämö ja siten hajotettiin koskenrannan perinnemiljöö - ja kohta perään rummutettiin yritystä saada koskenranta kulttuuriperintökohteeksi.
Puhutaan naisen logiikasta. Tampereen virkamiesten ja päättäjien logiikka se vasta farssia pukkaa.
Kuka kirjoittaisi sen näytelmän?
Eikä vihjettäkään siihen suuntaan, että peruttaisiin esimerkiksi Areena, tuo Kummolan ja Hjalliksen konsti nyhtää veronmaksajilta semmoinen pikku 60 000 miljoonaa. Noin alkajaisiksi. Jatkoahan sitten seuraa vuosien mittaan, kunnes kyseiset "liikemiehet" taas saattavat tunnetulla taidollaan asiansa sellaiseen solmuun, ettei auta muu kuin myydä venäläisille oligarkeille. Hallin mukana saattaa sitten mennä kiekkoseurakin.
Sitten on Tampereella jännää, kun keskellä kaupunkia sijaitsevan jökötyksen omistavat ulkomaalaiset oligarkit (jättänevätkö edes siivua asekauppias ja -tehtailija Poju Zabludowitzille?), ja rakentamisesta käärityistä rahoista on Kokkilan SRV "maksanut" verot johonkin tunnettuun veroparatiisiin.
Ja Tampereen kaupungin sosiaalitoimi saa vuodesta toiseen ilon tukea Areenan ravintolatoimintaa hallitsevan Restamaxin pätkätyöläisiä, joiden tuloilla ei jääkaappia täytetä. Ja niitä muita, joita on houkuteltu asumaan raitiotien rakentamisen edellyttämiin tuhansiin uusiin asuntoihin, joihin, yllätys, yllätys! ei sitten muuttanutkaan pelkkää varakasta yläluokkaa vaan ties mitä työttömiä ja vanhuksia.
Eihän siinä muuten mitään, mutta kun on se laki. Ja lain mukaan kunnan tehtäviin kuuluu asukkaiden moninaisista tarpeista huolehtiminen säällisellä tavalla. Mutta sen sijaan laki ei velvoita kuntaa " liikemiesten" bisnesten tukeminen. Voihan tietysti tulevaisuudessa sellainenkin ihme tapahtua, että Hjallis tai Kummola osoittaa muunkinlaista "liikemiesälyä" kuin sitä, joka ilmenee julkisrahan käärimisenä omaan taskuun. Tähänastiset jäljet eivät kuitenkaan mitenkään siihen suuntaan viittaa.
Toisaalta, ei laki tietenkään lue kunnan tehtäviin veronmaksajien miljoonien tunkemista taitavienkaan liikemiesten taskuun.
Päättäjiä on hjallitettu pahan kerran.
Pientä hupaisuuttakin tilanteessa on: puhutaan Milavidan myynnistä ja samaan aikaan Tampere yrittää EU:n kulttuuripääkaupungiksi. Siinä on samaa hupaisuutta kuin taannoin,kun purettiin Tammerkosken rannalta Vanha Värjäämö ja siten hajotettiin koskenrannan perinnemiljöö - ja kohta perään rummutettiin yritystä saada koskenranta kulttuuriperintökohteeksi.
Puhutaan naisen logiikasta. Tampereen virkamiesten ja päättäjien logiikka se vasta farssia pukkaa.
Kuka kirjoittaisi sen näytelmän?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)