torstai 22. joulukuuta 2016

MARKKINOIDEN MUKAANKO TAMPERETTA RAKENNETAAN?

Viimeiset valitukset kannen ja Areenan konsortiokäsittelystä ovat vielä kesken, kun alueen torn
italoihin jo halutaan lisää kerroksia ja 1500 asukasta alun perin ilmoitettua enemmän. Hankejohtaja Tero Tenhunen ilmoittaa, että "suunnitelmia on päivitetty markkinoiden muutosten mukaisiksi".
Siis kapitalismin anarkiaan kuuluvien nopeiden markkinaheilahtelujen vuoksi halutaan kasvattaa Libkindin megamötiskö vielä hirviömäisemmäksi, vielä enemmän olemassaolevasta kaupunkirakenteesta poikkeavaksi. Samassa aamulehden uutisessa kerrotaan ohimennen, että projektivetäjä SRV ei vielä paljasta sijoittajien määrää tai osuuksia.
Kaupunkia on toki drastisesti muuteltu ennenkin. Jo 1920-luvulla Tampereen keskustaa muokattiin voimakkaasti fasisti Rafael Haarlan, mm Lapuan liikkeen johtajien jyrkintä linjaa edustaneen talousmiehen, makusuunnan mukaiseksi (mm. Haarlan palatsi, Hämeensilta patsaineen), mutta silloinen uudisrakentaminen pysyi sentään jonkinlaisessa suhteessa kaupungin maisemaan, sen rakenteeseen ja olemassaolevaan arkkitehtuuriin.
Sitä paitsi Haarla, ellen väärin muista, kustansi itse rakennuksensa,  jopa Hämeensillan patsaat, joiden tehtävä oli todistaa suomalaisten kuulumista arjalaiseen rotuun. Nämä nykyiset rakennuttajathan kustannuttavat laitoksensa tamperelaisilla veronmaksajilla. Siis nämä sijoittajat, joita emme edes tiedä.

Lähetin ylläseisovan Aamulehden yleisönosastoon viikkoja sitten. Julkisuuteen se ei ole päässyt. En tiedä kuinka moni Kantta ja Areenaa ja siihen liittyvää päätöksentekokulttuuria kritisoiva kirjoitus on kokenut saman kohtalon. Aamulehdellä ja sen toimituskunnalla on mitä ilmeisimmin luja toimituskuri Kannen ja Areenan suhteen. Kiinnostavaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti