lauantai 26. marraskuuta 2016

AKKA, KOIRA JA TERVEYDENHOITO

Kun Nelli aamulla oksensi kolme viiden sentin kolikkoa, hän pääsi jo puolen tunnin kuluttua röntgeniin, jossa tarkastettiin, oliko mahalaukussa muita kolikoita matkalla suolistoon ja tarvittiinko oksennuspiikkiä. Eläinlääkäriaseman tiedostosta nähtiin heti hänen kaikki aiemmat hoitonsa, sairautensa, lääkityksensä ja allergiansa.
Kun itse vääntäydyin helvetillisen selkäkivun kourissa Acutaan, sain kärvistellä tuskissani kolme tuntia ennen kuin pääsin lääkärin puheille. Nuori lääkäri määräsi kipulääkkeen sekä tulehduslääkkeen, jota en kuitenkaan voinut käyttää, koska se sisälsi ainetta, jolle olen allerginen. Myöhemmin postissa saamassani tapausselostuksessa toistuivat moneen kertaan sanat "potilaan kertoman mukaan", eli lääkäri ei ollut ilmeisesti päässyt tiedostoon, jossa on tarkat kuvat selkäruodostani sekä luettelo allergioista.
Pitääkö tästä päätellä, että eläinlääkäriasemalla on toimiva potilastiedosto, kun taas TAYSissa ei ole?
  Kun Nelli kymmenen aikaan iltalenkillä napsi suuhunsa epäilyttävän näköisiä paloja, hän pääsi parissakymmenessä minuutissa eläinlääkäripäivystykseen, jossa hänet välittömästi oksennutettiin.
 Kun itse iltakahdeksalta onnistuin upottamaan pumpulitupon korvaani, olivat kaikki yksityiset ihmislääkäriasemat jo kiinni. Piti valita menenkö kolmeksi-neljäksi tunniksi Acutaan vai nousenko aamulla kukonlaulun aikaan oman terveysaseman sairaanhoitajan ronkittavaksi.
Pitääkö tästä päätellä, että ihmisiä ei kannata hoitaa yöaikaan edes tuplapalkkioilla, mutta koiria kannattaa?
Kun Nelliltä repesi ristiside, hän pääsi tunnissa lääkärille. Kun itseltäni katkesi värttinäluu, sain odottaa Acutassa neljä tuntia jääpussi käsivarrella.
Olen iloinen siitä, että koirani saa ripeästi hoitoa kaikkina vuorokaudenaikoina ja että eläinlääkäriasemalla on toimiva tietokoneohjelma, joka kertoo heti ja helposti Nellin koko sairaushistorian.
Mutta samalla ihmettelen, onko saman tehokkuuden ja helppouden järjestäminen ihmiskansalaiselle jostain syystä ylivoimaista ja mikä se syy voisi olla? Onko esimerkiksi Acutan tietojärjestelmä valittu heikommalla asiantuntemuksella kuin eläinlääkäriaseman? Ovatko valintaan vaikuttaneet muut perusteet kuin toimivuus ja sopivuus kyseiseen tarkoitukseen?    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti