tiistai 8. marraskuuta 2016

INFANTILISOIDUTAAN JOUKOLLA JA RAKENNUSLIIKKEIDEN EHDOILLA!
Niinhän se meni että ratikka tuli. Alle puolet Tampereen valtuustosta ajattelee omilla aivoillaan. Loppuja rakennusliikkeet vievät kuin pässiä narussa.
Yksi syy lienee, että vallan kahvassa alkaa olla sukupolvi, joka ei ole tottunut itse maksamaan. Niin että nyt sitten maksavat sairaat, vanhat, lapset ja kulttuuri. Ja tietysti kiinteistönomistajat - heistä suhteessa eniten omakotitalojen asukkaat.
Samaan aikaan aikuiset ihmiset metsästävät pokemoneja pitkin katuja ja puistoja. Some on täynnä infantilismia, joka näyttää leviävän kulkutaudin tavoin koko yhteiskuntaan. Se tekee porukasta helposti hallittavaa ja vietävää.
Vallassa on ahneus ja sivistymättömyys. Entisestä kirjallisuuden ja teatterin kulttuurikaupungista on tulossa nousukkaiden kasinocity, jossa epämääräiset "yrittäjät" käärivät helppoa rahaa veronmaksajien kustannuksella. Kaupunkihan - siis me - on ainoa riskisijoittaja Areena-hankkeessa ja siten myös tukemassa kasinoa, jonka kannattavuudesta esimerkiksi tunnettu veronkiertaja Chaim Zabludowicz voi nousta todistamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti