keskiviikko 9. marraskuuta 2016



Aamulehden riemastuneen uutisoinnin mukaan päättelin eilen aivan oikein: valtaan on noussut se sukupolvi, joka ei ole tottunut itse maksamaan. Nykyisen keskipolven kasvattanut porukka oli niitä, jotka muun muassa opiskelunsa kustansivat pankkilainoilla, joita sitten jälkeenpäin pitkään maksettiin siinä hyvinvointivaltion rakentamisen ohessa. He tietävät, että aina joku maksaa, ja että ratikkalobbauksessa tarjoiltu unelmahöttö joutuu pian vastakkain faktojen kanssa.
Ratikka siis tulee, ja aikana jolloin Tampereen kaupungin pussinpohja paistaa jo valmiiksi. Ainakin,kun palveluista puhutaan. Silloinhan on aina kauhea rahapula.
Mutta grynderit, ratikan todelliset hyötyjät, laulavat halleluja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti