maanantai 26. elokuuta 2024

VUOSISADAN RYÖSTÖ

 Gazan terveysministeriön mukaan Gazan sodassa on tähän mennessä kuollut 40 435 ihmistä. Näistä suurin osa naisia ja lapsia.

Tänään Israel antoi uuden evakuointimääräyksen Gazan keskiosaan Deir al-Balahin kaupunkiin. YK joutuu keskeyttämään avustustoimintansa alueella. Tietää lisää vainajia.

Samaan aikaan Hesarissa Veli-Pekka Lehtonen, HS:n politiikan toimittaja, kolumneeraa :" Natsien tekemän ryöstön jälkiä paikkaillaan yhä" : "Natsien 1930- ja 1940-luvuilla anastamaa taidetta palautuu omistajilleen edelleen. Eikä ihme, sillä kyse on vuosisadan ryöstöstä: natsien vohkimaksi päätyi eri arvioiden mukaan yli 600 000 teosta."

Kuinka kauan kestää ennen kuin aletaan palauttaa israelilaisten palestiinalaisilta ryöstämää omaisuutta? Ryöstöhän jatkuu täyttä häkää ns. siirtokuntien perustamisen muodossa. Käytännössähän "siirtokunnat" perustetaan palestiinalaisilta ryöstetylle maaomaisuudelle, joka on useinkin kulkenut suvussa jopa 800 vuotta, osmanniajasta lähtien.

Toinen asia on sitten tuhottu omaisuus. Gazassa on paraikaa meneillään täystuho. Milloin siitä saadaan odottaa korvauksia?

Milloin aletaan puhua vuosisadan ryöstöstä? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti