Jäin vielä miettimään palestiinalaisten ryöstämistä. Miksi se on ilmeisesti sallittua samaan aikaan kun länsimainen arvoyhteisö on edelleen tuohtunut juutalaisten omaisuuden ryöstämisestä 80-90 vuotta sitten?
Siksikö, että edelleen etsityt erittäin arvokkaat taideteokset olivat hyvin rikkaiden juutalaisten omaisuutta, kun taas palestiinalaisiin kohdistuva ja joka päivä jatkuva ryöstely koskee enimmäkseen vaatimattomien maanviljelijöiden peltoja, oliivi- ja sitrustarhoja ja asuinkiinteistöjä? Onko köyhältä rosvoaminen jotenkin sallitumpaa kuin rikkaalta vohkiminen?
Kun maanviljelijä menettää omaisuutensa, hän menettää myös ammattinsa ja toimeentulonsa. Muutos itsenäisestä maanomistajasta avustusten varassa eläväksi pakolaiseksi on nöyryyttävä ja herättää aiheellista raivoa. Israelin valtion palestiinalaisiin kohdistamat jatkuvat nöyryytysmekanismit pitävät huolen tunnetilan jatkumisesta päivästä toiseen, vuodesta toiseen, sukupolvesta toiseen.
Mitä todellisen rauhan mahdollisuuksia on niin kauan kuin Israelin valtio on olemassa nykyisessä muodossaan, nykyisellä perustuslaillaan, nykyisillä toimintatavoillaan? Rauha edellyttää vääryyksien oikaisemista, palestiinalaisten omaisuuden ja oikeuksien palauttamista. Vuodesta 1948 alkanut valtava omaisuudensiirto palestiinalaisilta israelilaisille pitäisi peruuttaa.
Käytännössä se tarkoittaa, että Israelin valtio pitäisi peruuttaa.
Ehkä tämä näköala selittää länsimaisen arvoyhteisön jatkuvan silmien sulkemisen tämän päivän rosvoamiselta. Pitäisi myöntää kolossaalinen virhe, tunnustaa jatkuva valhe, terapoida jatkuvan aivopesun kohteena olleet miljoonat ihmiset... enkä tällä tarkoita yksinomaan israelilaisia, jotka on aivopesty uskomaan, että heillä on oikeus ryöstää palestiinalaisten maat ja kodit, pitää niitä ominaan ja kuvitella elävänsä demokratiassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti