PÄIVYSTÄJÄNÄ PÖNTÖLLÄ

 1950-luvulla isäni toimi Suomen Pienviljelijäin Liiton piirikonsulenttina, ja hänellä oli usein asiaa maakuntaan. Hän tilasi silloin kaukopuhelun, yleensä "pikana" silloisella käsivälitteisellä systeemillä, ja jos hän halusi puhelun tulevan nopeasti, hän lähti saman tien ulkohuusiin ja jätti lapset puhelimen viereen päivystämään. Jokseenkin sataprosenttisella varmuudella puhelu tulikin nopeasti, ja toisen lapsen vastatessa puhelimeen toinen lähti hakemaan isää paikalle. Toimi joka kerta.

Joten odotettuani terveydenhoitoalan luvattua takaisinsoittoa lähes tunnin, kokeilin isän konstia. Eikä tarvinnut kuin pöntölle istahtaa, kun ystävällinen terveydenhoitohenkilö jo ilmoitti itsestään. Hän antoi kiltisti aikaa nousta pöntöltä, kiskoa pöksyt jalkaan, ravata toiseen päähän taloa,  kaivaa muistiinpanovälineet esille ja niin edelleen sillä tuloksella että puhelu, joka olisi normaaliolosuhteissa kestänyt ehkä minuutin, vei aikaa monta kertaa enemmän. Sitä ennen oli odotukseen tuhraantunut lähes tunti hyvää työaikaani.

Aamulehden yleisönosastoon aiheesta kirjoittamieni juttujen saaman palautteen perusteella moni muukin on saanut takaisinsoittojärjestelmästä turhauttavaa kokemusta. Paras kommentti oli "Lääkärin" tekstari, jossa todettiin: " On vinoutunutta olettaa, että juuri terveydenhuollon yhteydenottoa pitäisi odottaa jotenkin toisin kuin muita palveluita. Potilas ei ole päivystäjä, vaan palvelusta veroina maksava asiakas."

Tismalleen noin. Jossakin, ilmeisesti johtotasolla, on pahan kerran sekotettu puurot ja vellit keskenään, kun potilas on alettu nähdä alamaisena jonka tehtävä on päivystää nöyrästi odottamassa huomioiduksi tulemista. Eikä ilmeisesti tajuta sitä, että kuntalainen on maksava asiakas, joka on oikeutettu saamaan tarvitsemaansa palvelua.

En ole myöskään ainoa jonka mieleen on tullut kysymys, onko puhelinpalveluista päättävillä tahoilla jonkinlainen diili operaattorin kanssa, jonka pussiin jokainen puhelu kilahtaa, mitä pitempi puhelu, sen isompi kilahdus. Operaattorin kannalta mieluisin potilas on tietysti se, joka ei istu odottamaan herraties milloin tulevaa takaisinsoittoa, vaan sitkeästi minuutista toiseen kuuntelee vastaaja-automaatin turhia lupauksia ja kehnosti sovitettua musiikkia. Olenkin sitä mieltä, että julkisiin palvelunumeroihin soittamisen tulisi olla maksutonta. Se pyyhkisi pois ainakin yhden rakenteellisen korruption mahdollisuuden.

MAIJAN MIELIPITEELLÄ KAHDEN KERROKSEN VÄEKSI

 Jatkoksi edelliseen: Mahtoiko hyvätuloinen gynekologi Maija Kajan (vihr) esittäessään kela-korvauksen kokonaan poistamista yksityislääkäreiltä tajuta, että hän samalla esitti kansalaisten luokittamista lopullisesti kahden kerroksen väeksi, niiksi joilla on varaa tutkimuksiin ja hoitoihin ja niihin, jotka hoidetaan, jos ehditään?

Toki kela-korvaus nykyiselläänkin on minimaalinen, esimerkiksi mainitsemastani 600 e:n tutkimuksesta Kela korvaa jonkun kympin. Mutta kun monella meistä maksukyky on kympeistä kiinni!

Ihan toinen asia sitten on, että kaupunkimme terveysasemalääkärit ovat usein ammatissaan aloittelijoita ja diagnostiset taidot sen mukaiset. Itselläni on suhteellisen tuore kokemus nuoresta lääkäristä, joka reippaasti lyttäsi monen kokeneen lääkärin aiemmin tekemän diagnoosin ja sen mukaisen toimenpide-ehdotukseni, koska oireeni ei vastannut hänen  minulle oikein kirjasta näyttämäänsä kuvaa. Niin varma hän oli mielipiteessään, ettei vaivautunut tarkistamaan koneelta spesialistin kirjaamaa tauti- ja seurantahistoriaani. Näytteli vain kuvaa siitä miltä oireeni pitäisi näyttää. Ja teki ja kirjasi railakkaasti ikioman diagnoosinsa. Joka kyllä ällistytti minun lisäkseni kaksi seuraavaakin lääkäriä.

Jotenkin tapaus toi mieleeni eräiden lääkärien nyt voimakkaasti ajaman ns puoskarilain, jolla on tarkoitus rajoittaa vaihtoehtohoitoja ja ilmeisesti painottaa tekijöiden vahinkovastuuta. Mutta kovan lääketieteen edustajien vahinkovastuukynnys  vasta korkea onkin. Me iäkkäät potilaat tiedämmekin jo, että virheistä on turha valittaa. Siinä menee aika ja loppukin terveys. 

   

RAHA RATKAISEE HOITOON PÄÄSYN

 Arkkiatri Risto Pelkonen sanoi äskeisessä 90-vuotishaastattelussaan (HS 19.8.21.):"Jos jollakin on rahaa hoidattaa itseään yksityisesti, en sitä tietenkään vastusta, mutta julkista systeemiä ei voi rakentaa niin, että hoitoon pääsyn järjestyksen ratkaisee varallisuus. Siitä ei hyvä seuraa."

Noin siis maan korkein lääkärikunnan auktoriteetti. Mitenkäs on asian laita Tampereella, "eurooppalaisessa suurkaupungissa", jolla on varaa lapioida tunneliin, ratikkaan, Kummolan mausoleumiin ja vielä sotkea julkinen liikennekin?

Olen kuukauden sisällä saanut kahdelta julkisen sairaanhoidon toimijalta ( neuvontapuhelimelta ja terveyskeskuslääkäriltä) saman viestin: "En siis lainkaan kannusta siirtymään yksityiselle, mutta jos on varaa, siellä kyllä pääsee tutkimuksiin ja hoitoon nopeammin". Yksityinen lääkäri tarkensi, että heillä pääsee tutkimukseen välittömästi, mutta julkisella puolella kestää kuukausia. Ja kertoi, että heillä kyseisen tutkimuksen hinta on 600 E.

Valitse siitä sitten, eläkeläinen, työtön, pitkäaikaissairas! Rikkaan kaupungin onnellinen asukas, joka saat ajella oikein ratikalla! Ratikassahan on niin helppo pitää turvavälitkin niihin kahteen muuhun matkustajaan. Matkallasi pankkiin kysymään lainaa, jota et varmasti saa, koska saadakseen lainaa on pystyttävä todistamaan, ettei ole lainan tarvetta.