maanantai 23. tammikuuta 2017

TUHOAVATKO ISOPALKKAISET POMOT YRITYKSEN SUBSTANSSIN?

Iltalehti 21.1.2017 kertoo, että YLE on lopettamassa Inhimillisen tekijän, jonka kahta viikottaista lähetystä seuraa 400 000-600 000 katsojaa. Yleisön suurin osa on keski-ikäisiä naisia. Eli katsojamäärä ei ainakaan ole syynä ohjelman lopettamiseen. Olisiko sitten se, että katsojakunta on kriittistä, ammattitaitoa arvostavaa väkeä? Eli tätä samaa varttunutta ja sivistynyttä yleisöä, jonka ohjelmat kuin kiusalla sijoitetaan päällekkäin, esimerkiksi siten, että sunnuntai-illan Teeman elokuvaklassikko tulee ainakin osittain samanaikaisesti ykkösen laatudekkarin kanssa.
Haluaako YLE karkottaa vaativimman katsojakuntansa? Miksi?
Tai pitääkö asiaa katsoa toisesta kulmasta? Kun YLEn johtajaksi valittiin kauppatieteen maisteri
Lauri Kivinen, jolla ei ole yleisradioalan osaamista vaan menneisyys Nokian johtoportaassa ja viimeksi Nokia Siemen Networkin yhteiskuntajohtajana, muutettiin toimi määräaikaisesta toistaiseksi voimassa olevaksi ja palkka nostettiin siihenastisesta 16 500E:sta 25 000 euroon kuussa. Tämä merkitsee 300 000 E:n vuosipalkkaa ja 102 000E vuodessa edellistä kalliimpaa johtajaa. Ns hallitusammattilaiset harrastavat tämän tason palkkoja ja näyttävät kokevan tehtäväkseen ns.voiton tekemisen hinnalla millä hyvänsä. Kivisen kohdalla tämä voiton tekeminen millä hinnalla hyvänsä huipentui edellisessä työpaikassa Iranin hallituksen kanssa tehdysssä valvontakeskuksen kaupassa. Ainakin Washington Timesin mukaan kyseinen valvontakeskus mahdollisti Iranin kansannousun tukahduttamisen.
YLE:ssä voitontavoittelu näyttää merkitsevän yhä uusien oikeitten, taitavien toimittajien tekemien ohjelmien lopettamista ja korvaamista erilaisilla hölöohjelmilla, joissa julkisuustyrkyt temppuilevat ilmaiseksi harrastajajuontajien johdolla, joille ei tarvitse maksaa ammattilaisen palkkaa.
YLEn Luovien sisältöjen johtajan Ville Vilenin mukaan (IL 21.1.) YLE satsaa nyt esim. Menneisyyden metsästäjiin ja Elossa 24h-sarjaan. Jälkimmäistä en tunne, mutta Menneisyyden metsästäjät on harrastajamaista työtä aina esiintyjien heikkoa ulosantia ja äärimmäisen kehnoa äänitystä myöten.
Tietysti johtajan korotettu palkka täytyy jostakin nyhtää, mutta kovin kehnoa on, jos se tapahtuu oikeiden ohjelmien ja oikeiden toimittajien kustannuksella, joiden vähentäminen aloitettiin jo Jungnerin kaudella. Meno jatkuu.
YLEssä on käynnissä tuotannon mittavat yt-neuvottelut ja esim. Akuutin koko tuotantoryhmä on irtisanottu jo viime syksynä. Lisää on tulossa.
Ensin muutettiin TV-lupa veroksi ja sitten jo alkoikin koko varsinaisen toiminnan, sen substanssin, alasajo ilman, että turhautunut yleisö voisi edes lupaa irtisanomalla ilmaista mielipidettään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti