lauantai 3. syyskuuta 2022

"OLETTE JONOSSA TOISENA"

 Kesän alussa telomani olkapää ei ota parantuakseen. Silloin Acutassa otettuja röntgenkuviakaan en ole saanut haltuuni. Siitä hyvästä syystä, että mihinkään julkisen terveydenhoidon puhelinnumeroon ei saa enää yhteyttä. Edes sen vertaa, että voisi tiedustella, mihin pitäisi ottaa yhteyttä.

Kauan viivyteltyäni yritin lopulta soittaa terveydenhoidon palvelunumeroon, siihen 23-loppuiseen, josta ammoin saamani tiedon mukaan piti voitaman myös tilata lääkärinaikaa. 

Ystävällinen miesoletettu automaattiääni kertoi minun olevan jonossa toisena. Sehän kuulosti hyvältä. Siis odottamaan! 

Hetken kuluttua samainen miesääni toisti saman sanoman. Ja taas. Ja taas. Kello kävi. Ehkä sekosin laskuissani. Niiden mukaan kuulin 34 kertaa olevani jonossa toisena.

Ihme ja kumma, 27 minuutin kuluttua elävä naisäääni vastasi. Hän ei osannut sanoa, mistä tai miten saisin röntgenkuvani. Terveyskeskusaikaa ei siitä numerosta voinut tilata. Hän ei myöskään osannut kertoa, miksi toisena jonossa oleva joutui odottamaan lähes puoli tuntia. Hän ei tiennyt, montako henkeä heitä siellä on vastaamassa veronmaksajien kysymyksiin. Hän kehotti soittamaan terveyskeskuksen numeroon. Sen hän tiesi. Sen näin kyllä netistäkin.

Soitin terveyskeskuksen numeroon. Sieltä luvattiin soittaa takaisin.

Tähän mennessä ei ole kuulunut.

Toivon hartaasti, että kun nykyisen terveydenhoidon palvelujärjestelmän organisaattorit aikanaan yrittävät siirtyä paremmille organisaatiomaille, on helmiportilla Pietarin sijasta automaatti, joka ilmoittaa: "Olette jonossa toisena". Iankaikkisesta iankaikkiseen: "Olette jonossa toisena".

Ja joka välissä oikein huonosti sovitettua harppumusiikkia.

Niin huonoa, että kun automaatti-Pietari muutaman ikuisuuden jälkeen lupaa "takaisinsoittoa", organisaattori epätoivoissaan luovuttaa ja suistuu alas sinne, missä hänen sarvipäinen ja sorkkajalkainen hengenheimolaisensa jo lämpimästi odottaa... 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti