Äskeisessä Yle Teeman Eksoottiset junamatkat-ohjelmassa käytiin Marokossa ja ajeltiin rautatiellä, jonka oli meininki ulottua aina Timbuktuun asti. Matkalla poikettiin muun muassa Casablancan legendaarisessa kaupungissa - legendaarisessa lähinnä samannimisen elokuvan ansiosta, jota tähdittävät Humphrey Bogart ja Ingrid Bergman ja joka on kylläkin filmattu lähinnä Hollywoodissa.
Mikä sitten selittääkin sen, että todellinen Casablanca poikkeaa melkoisesti mielikuvista. Muun muassa siinä, että leffassa pikkukaupungilta vaikuttanut taajama onkin runsaan viiden miljoonan asukkaan suurkaupunki. Eli asukasmäärältään Suomen kokoinen, mutta ei tosiaankaan pinta-alaltaan.
Casablancassa on yksi ratikkalinja. Siis kaupungissa, joka on erittäin väkirikas ja rakenteeltaan kompakti, on katsottu tarpeelliseksi rakentaa vain yksi ratikkalinja.
Montako linjaa on Tampereella ja montako lisää on tulossa? Tässä alueellisesti laajassa mutta harvaanasutussa pikkukaupungissa. Jonka rakenne jo sinänsä kertoo, että täällä ratikka ei tule koskaan kannattamaan. Ei vaikka rakennusliikkeiden riemuksi suunniteltaisiin kuinka paljon uutta kerrostaloasutusta ratikkareittien varrelle.
Mutta mitäs virkamiehet ja heidän kanssaan kompuksessa olevat rakennusliikkeet siitä piittaavat, eiväthän he sitä kustanna, vaan me, veronmaksajat. Me joilta ei ole kysytty.
Ohjelman aiheena ei kuitenkaan ollut ratikka vaan rautatie, joka oli siis meininki rakentaa Timbuktuun asti helpottamaan siirtomaa-Ranskan sotilaskuljetuksia ja sitä kautta Afrikan rikkauksien hyödyntämistä.
Marokossa kiskoliikenteellä on ihan omat ongelmansa. Eräs ohjelman junista kuljettaa hiekkaa Saharaan. Siis hiekkaa Saharaan! Siitä syystä, että syksyllä etanalaumat tungeksivat kiskoille, ja ellei kiskoja hiekoiteta, junat luiskahtelevat etanalimassa pois raiteiltaan.
Toinen ongelma ovat hiekkamyrskyt. Siitä varten junissa on erityiset "hiekkamiehet", jotka isolla sakilla lapioivat pois hiekkamassoja, jotka muuten suistaisivat junat kiskoilta.
Jotenkin Saharan junaliikenteen ongelmat toivat mieleen Tampereen ratikat, joilla tuntuu olevan taipumus suistua raiteilta vähän väliä, ja lapiomiehiä on niittenkin kiskoilla tarvittu, vaikka ei vielä hiekkamyrskyn vuoksi.
Ranskalaisten Saharan-rautatie päättyy hyvän matkaa ennen Timbuktua, sillä sen suunnittelijat tulivat lopulta järkiinsä. Mutta Tampereella meinataan jatkaa ratikkalinjoja niin Koilliskeskukseen kuin Pirkkalaankin, ilmeisesti siinä uskossa, että kun tarpeeksi ratikkaa rakennetaan, niin sen ympärille kasvaa sen edellyttämä tiivis suurkaupunki
Minä en ammoisella Marokon matkallani rautatietä nähnytkään. Mutta olen kyllä ainoa tuntemani henkilö, joka on Saharassa autolla ajaessaan juuttunut märkään liejuun. Oli joulukuu, ja punainen hiekka oli sateessa muuttunut imeväksi massaksi, enkä minä ole koskaan ymmärtänyt niitä viittomia, joilla miehet antavat merkkejä auton ajajalle. Poikaystäväni ja monta poliisia viittilöivät juuri niin kuin miehillä on tapana ja minä ymmärsin ne juuri niin kuin minulla on tapana, sillä tuloksella että upposin vielä syvemmälle. Eivätkä he olleet yhtään iloisia joutuessaan tuuppaamaan autoa haarojaan myöten punaisessa liejussa.
Mutta se on ihan toinen tarina.
"Play it again, Sam!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti