sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

TODELLA HYVÄ NAISTENPÄIVÄ

Harvoin olen niin ilolla toivotellut hyvää naisten päivää. Suomen ehkä kaikkien aikojen kallein hallitus erosi. Tai: älysi viimeinkin erota.
Enkä nyt ajattele pelkästään soteen pistettyjä kahtakymmentä miljoonaa. Enkä taksiuudistusta ja muita suhmurointeja, jotka tekevät Anne Berneristä yhden kalleimpia ministereitä mitä meillä on koskaan ollut.
Pelkään, että ajan mittaan elinkeinoministeri Lintilän hyvin pienelle mediahuomiolle jääneet kansallisvarallisuuden polkumyynnit ovat tuhoisan hallituksen kaikkein katastrofaalisin toimi, jonka seuraukset tajutaan vasta jatkossa.
On paradoksaalista, että juuri liike-elämän edustajien liike-elämän toimintatavoilla johtama hallitus on osoittautunut kansallisomaisuudelle tuhoisammaksi kuin mikään aikaisempi hallitus. Olettamahan nimenomaan on, että liikemies ymmärtää rahan päälle. Mutta kun näyttö osoittaa päinvastaista. On myyty arvokasta omaisuutta pilkkahintaan. On suorastaan todistettu, että pyhä kilpailu - esimerkiksi taksitoiminnassa - ei laske hinta ja paranna laatua, vaan tulos on päinvastainen.
Kilpailutus esim. vanhushoivassa on johtanut suoranaiseen rikollisuuteen. Hallitus on suhmuroinut sillä nimenomaisella alueella, jolla sen osaaminen on.
Muista alueista puhumattakaan.
Niin että olipa hyvä naisten päivä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti