Au pairina Ranskassa ollessani hämmästelin sikäläisen keittiön alkeellisuutta: kuumavesi lämpeni pikkuruisessa kaasuboilerissa, ja aterian jälkeen rouva pesi ja minä kuivasin astiat. Ei astiankuivauskaappia!
En tiennyt mitään Maiju Gebhardin (1896-1986), astiankuivauskaapin keksijän, laskelmasta, jonka mukaan Suomen tyttäret käyttävät elämästään 30 450 tuntia astianpesuun:"Se on 10 vuotta yhteen menoon 8-tuntisia päiviä pyhät ja aret järjestään". Niinpä Maiju v 1930 otti ja keksi kuivauskaapin, joka puolitti tiskaamiseen menevän ajan.
Mutta vuonna 1963 Ranskan tyttäret eivät olleet sellaisesta kuulleetkaan, edes sellaiset työssäkäyvät naiset kuin minun Madameni, joka lähti aamuseitsemältä töihin, palasi puolelta päivin, laittoi lounaan, lähti kahdelta takaisin töihin, palasi illalla seitsemän jälkeen ja valmisti päivällisen. Tiskattuamme ja kuivattuamme astiat kello oli vartin yli yhdeksän, tenavat unilla ja päivä pulkassa. Ja silloin, sivumennen, alkoi minun ns. vapaa-aikani, ja olin niin kanttuvei että tuskin jaksoin lähteä Annecyn pääkadun pillurallia häiritsemään. Vielä silloin ulkomaalainen vaalea tyttö oli sellainen tapaus pikkukaupungin kadulla, että jokaisen auton täytyi vähintään hiljentää ja nuorukaisten yrittää ottaa selvää muukalaisesta.
Myöhemmin opiskelin Pariisissa ja asuin puolihoidossa 60-vuotiaan ramman Madamen luona, joka tarjosi asukkailleen fiinin päivällisen joka ilta. Kerran yllätin Madamen keittiöstä: hän istui lattialla tiskivuoren keskellä, pesi astiat vadissa ja kuivasi pyyhkeeseen.
En tiedä mikä on Ranskan kuivauskaappitilanne nykyään. Olen netistä katsellut Normandiassa myytäviä asuntoja: keittiökaappien ovet ovat sitä samaa bulkkitavaraa kuin Suomessakin, mutta ovet ovat aina kiinni, enkä voi tsekata mitä niiden sisällä on. Epäilen, ettei kuivauskaappi ole löytänyt Ranskaan vieläkään; naisten työn säästäminen on siellä aina vähemmän tapetilla kuin miehen miellyttäminen. Synnytyksen jälkeisen alapääjumpankin tuloksista kuulemma kysytään, onko monsieur tyytyväinen?
Mistä pääsenkin toiseen alapääaiheeseen. Niin Annecyn kuin Pariisinkin kylppärissäni oli minulle siihen asti tuntematon värkki:bideeallas. Annecyn hoitolapseni, 5- ja 2,5-vuotiaat pojat, käyttivät sitä kylläkin käsiensä pesemiseen, mikä nyt ei ole laitteen varsinainen käyttötarkoitus.
Viime aikoina olen törmännyt ihan uuteen sanaan: naistenlehdessä gynekologi neuvoo käyttämään "pimppipuhelinta".
Siis mitä? Ai jaa! Hetken harkinnan jälkeen tajusin hänen tarkoittavan sitä laitetta, mitä ei Normandian myytävissä taloissa myöskään näy: bideesuihkua, tuota kätevää paperinsäästäjää! Jolla sitä paitsi kokemukseni mukaan pesee kätevästi sellaiset muuten hankalat astiat kuin keittiön biojäteastian. Mahtaako sekin olla suomalainen keksintö? Onko Maiju taas ollut asialla?
Sillä eivät Maijun hygieniset oivallukset kuivauskaappiin jääneet: vuonna 1930 Pienviljelijän kotitalousoppaassa Gebhard ehdotti laskiämpärin kiinnittämistä keittiökaapin alaoveen. Laskiämpäri - biojäteastian esimuoto - pidettiin hänen ideansa mukaan roskakaapin ovessa erityisellä hyllyllä. Jollainen sattuu olemaan vielä tänä päivänä satavuotiaan mummonmökkini keittiössä.
Maiju tuli mieleeni, kun pähkäilin äskettäin kuolleen Tina Turnerin elämän ja musiikin voimaannuttavaa vaikutusta moniin naisiin. Että on myös naisia, joiden vaikutus ei ole yhtä näyttävää mutta ei ainakaan vähemmän todellista. Työtä säästävät ja hygieniaa edistävät keksinnöt ovat antaneet aikaa ja terveyttä ja sitä kautta mahdollisuuksia siihen voimaantumiseen. Muistakaamme Maijua!
