Sunnuntain Aamu-Porvaria lukiessa äkkäsin Oriveden 150-vuotisjuhlat. Päänumerona oli keskiaikaiset turnajaiset. Juuri sillä hetkellä oveen koputettiin. Tulija oli 12-vuotias Silvia.
- Mietin tässä menisikö turnajaisiin.
- Voit sää mennä, 12-vuotias sanoi.
- En mää yksin me. Kiinnostaisko sua?
- Kysyn äidiltä. Ja 12-vuotias oli poissa. Ja hetkessä takaisin.
- Juu saan lähtee. Amelie tahtoo kanssa.
Lähdimme turnajaisiin, minä ja kaksi hevostyttöä. Väkeä oli kuin helluntaiepistolassa ja parkkipaikat kortilla. Usean peruutuksen ja oikaisun jälkeen sain auton oikeaan kulmaan.
- Ilmapalloja!
Kansallispukuinen rouva antoi tytöille ilmapallot, joilla varustetttuina kapusimme Paltanmäen liukkaaseen ja jyrkkään rinteeseen, mistä oli hyvä näköala.
Hevoset olivat kauniita ja ratsastajat taitavia, ja turnajaisten kehykseksi rakennettu tarina omiaan nostamaan historiantuntijan hiukset pystyyn, mutta se kai oli tarkoituskin. Vai osallistuiko Nils Boije, Suomen 1600-luvun rikkain mies, tosiaan jossain vaiheessa keskiaikaisiin turnajaisiin?
Väli hällä, mukaan ujutettu rakkaustarina neitoineen, ritareineen ja hevosten tanssimine tansseineen oli soma, ja kokonaisuus päättyi lapsiystävällisesti sopuun, halaukseen ja rauhan ylistykseen.
Kotimatkalla pysähdyimme syömään Oriveden ABC:lle. Paistetun lohen ja perunamuusin saapuessa älysin ottaneen salaattia enemmän kuin jaksoin syödä. Pula-ajan lapsena vihaan ruuan haaskaamista. Podin huonoa ja äänekästä omaatuntoa.
- Vähän suhteellisuutta! sanoi 12-vuotias. - Amazonasilla palaa sademetsä, USA:ta hallitsee eltaantunut perunalastu. Ja sää suret kurkunsiivujen joutumista biojätteeseen.
Joskus suorastaan herää luottamus nuorisoon. Ja usko tulevaisuuteen.
