AAMULEHTIKIN ÄKKÄSI !

Aamulehden 28.4. numerossa paljastetaan Harry "Hjallis" Harkimon loistavan talousosaamisen koko kuva. Eli se miten tämä "suurliikemies" on toistuvasti saattanut itsensä miljoonavelkoihin ja lopulta Putinin lähipiiriin kuuluvien oligarkkien bulvaaniksi.
Juttu on sentään piilotettu urheilusivuille, mistä harvempi asiasta kiinnostunut sitä huomannee.
Miksi Aamulehti ei julkaissut samoja aika yleisessä tiedossa olevia asioita jo silloin, kun julkisuuteen tuli Hjalliksen rooli tulevassa Areenassa, siis hänen osuutensa yritysryppäässä, jolle Tampereen kaupunki valmistautuu syytämään kuntalaisten omaisuutta?
Siksikö, että AL:n taustavoimille Kansi ja Areena on lupaava keino lypsää julkisrahaa?
Miksi tieto sitten julkaistaan juuri nyt?
No Aamulehtihän on ollut kautta aikojen Kokoomuksen sisäisten valtataistelujen väline. Nyt on sitten aika kaataa -tai yrittää kaataa - loikkari, joka - vaikka kovin kehnolla agendalla - uhkaa raunioittaa Kokoomuksen asemaa, joka lepää loppujen lopuksi keskiluokkaisten porvarien niskoilla ja heidän äänestyspäätöstensä varassa.
Suurpääoma, jonka etua Kokoomus tosiasiassa ajaa, on siinä mielessä ikävä, että sieltä ei paljon ääniä heru, kun sakki on niin harvalukuinen.
Kun taas Hjalliksen teesit vetoavat juuri siihen keskiluokkaan.  Toinen asia kokonaan on, kuinka uskottava Hjallis on sen asiaa tai ylipäänsä mitään ajamaan. Siis paitsi konkurssiin.

"HYVÄ KYSYMYS"

Lainkuuliaisena kunnallis- ja kiinteistöveron maksajana sekä suojellun luonnonmuistomerkin, koivun, osaomistajana olen joutunut ihmeelliseen välikäteen.
Mainittu koivu kukoisti tonttini itärajalla, osaksi minun, osaksi kaupungin puolella, mutta ei kukoista enää. Ei ole kukoistanut enää vuosiin. Sanalla sanoen se on tullut elinkaarensa päähän, mikä ilmenee vuosi vuodelta vähäisempänä viheriöintinä, valtavien lahojen oksien tipahteluna pihamaalleni sekä yhä suurempina ja syvempinä reikinä koivuvanhuksen rungossa.
Noin kolme vuotta sitten soitin asiasta kaupungille ensi kerran. Ympäristöosastolta käskettiin soittaa puisto-osastolle (kummankin osaston edustajan kiinnisaaminen edellytti useita puheluita ja useiden eri vastaajien kuuntelua), mistä sitten luvattiin ottaa selvää ja yhteyttä.
Yhteyttä ei kuulunut.
Seuraavana vuonna proseduuri eteni suunnilleen saman kaavan mukaan, paitsi että minulle ilmoitettiin, ettei puu olekaan kaupungin puolella, vaan kokonaan minun puolellani rajaa, mikä minua suuresti hämmästytti, koska tiedän äitini lahjoittaneen kaupungille kyseisen maapalan tiemaaksi sillä nimenomaisella ehdolla, että puuta ei kaadettaisi.
Kuulosti siltä, että meidät aiottiin panna maksamaan äitini aikanaan kaupungille lahjoittaman puun kaato.
Jäin jälleen odottamaan luvattua kaupungin yhteydenottoa, yhtä suurella menestyksellä kuin aikaisemmin.
Tänä vuonna koivu on tosi pahan näköinen. Paikalla käynyt (minun kustantamani) arboristi totesi sen lahoksi, vaaralliseksi ja taloni suuntaan kallistuneeksi.
Soitin ympäristöosaston päällikölle, jonka puhelimesta vastasi sijaisena toimiva Pasi Halme, joka vastasi kysymykseeni lukemalla ääneen Tampereen kaupungin järjestyssäännöstä puun kaatoa koskevan kohdan. Kiitin sujuvasta ääneen lukemisesta ja totesin löytäneeni itse netistä saman pykälän, joka ei ikävä kyllä vastannut kysymykseeni. Halme halusi kuulla uudelleen kysymyksen. Esitin sen: tonttini rajalla on tiensä päähän tullut suojelukoivu. Mitä on tehtävä?
Hyvä kysymys, kiitteli Halme ja lupasi palata asiaan. Ja ihme tapahtui: hän palasikin, ja antoi numeron rakennuslupaosastolla toimivalle henkilölle, joka ei kuitenkaan ollut tavattavissa, koska rakennuslupaosastolla ollaan kuntalaisille tavattavissa vain viikon kolmena ensimmäisenä päivänä, eikä tämä ollut yksi niistä.
Maanantai kuuluu rakennuslupaosaston tavattavissaolemispäiviin, ja päätin varmuuden vuoksi mennä itse henk koht paikalle. Rakennusosaston ovi oli lukossa ja oveen liimatussa lapussa kerrottiin henkilökunnan olevan koulutuksessa. 
Vedin henkeä (syvään!) ja kävelin Frenckellin tiedotusluukulle mistä sain uuden puhelinnumeron.
Seuraavana päivänä henkilökunta ei ollut poissa eikä koulutuksessa. Olin tuolilta pudota, kun ihan oikea henkilö vastasi puhelinajallaan puhelimeen (tämä ei kokemukseni mukaan ole vallitseva käytäntö) ja lyhyen keskustelun jälkeen antoi luvan kaataa koivun saman tien, mutta ottaa varmuuden vuoksi valokuvan "ettei tule sanomista" sekä ilmoittamaan naapureille.
Ilmoitin naapureille, otin valokuvan ja tilasin arboristin kustannusarvion. Arvio oli sen kokoinen, että katsoin parhaaksi sittenkin tarkistuttaa rajan. Kaupungin miehet tekevät sen 155E tunti.
Mittamiehet tulivat ja totesivat rajan kulkevan keskeltä koivua.
Eli kaupunki oli yrittänyt huiputtaa minua maksamaan kaupungille puoliksi kuuluvan koivun kaatamisen, ja lisäksi se veloittaa minua valehtelemisensa paljastumisesta.
Hallintolain en muista mikä pykälä velvoittaa virkamiehiä antamaan kuntalaisille tietoa, mutta laissa ei taideta vaatia että tiedon tulisi olla oikeaa?
Marssin taas Frenckellin tiedotukseen, mistä sain kaupungin arboristin puhelinnumeron.
Arboristi ilmoitti, että puuta ei voi kaataa ilman suojelupäätöksen purkamista, mikä hänen mukaansa on minun tehtäväni - eikä siis kaupungin, joka on suojelupäätöksen tehnyt (!)
Tässä vaiheessa totesin kuluttaneeni puheluihin, odottamiseen, stressaantumiseen, järjestyssäännön sisäluvun , kaatoluvan myöntämisen ja kaatoluvan kieltämisen kuunteluun, virastoissa juoksemiseen ja ties mihin kolmena eri vuonna niin suuren osan lyhyestä jäljellä olevasta elinajastani että nostin kädet pystyyn. En jaksa enää.
Kun koivu sitten aikanaan kaatuu tupani päälle, haen kaupungilta korvauksen, jonka se tietysti evää,  koska on minun syyni, että a)virkamiehet eivät ole tavattavissa b)eivät tiedä c)eivät ole yhtä mieltä d)eivät ylipäänsä vaivaudu paitsi silloin kun kaupungille on odotettavissa tuloja (vrt mittamiehet, jotka tulivat heti, tekivät työnsä täsmällisesti ja osasivat asiansa).
Jätän kaupungin virka- ja toimihenkilöiden tehtäväksi päättää keskenään