lauantai 28. kesäkuuta 2025

TAPPAVAA RUOKAA

 Yle/STT-AFP kertoo, että Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu kieltää,että Israelin joukot tulittavat avustusta hakevia ihmisiä Gazassa.

Haaretz-lehdelle ovat kuitenkin sotilaat nimettöminä kertoneet, että komentajat ovat käskeneet joukkoja ampumaan ihmisiä avustuskeskusten lähellä, vaikka nämä eivät aiheuttaisi uhkaa.

YK:n mukaan Israelin joukot ovat surmanneet avustuspaikkojen lähellä jo yli 500 ihmistä ja haavoittaneet 3000 apua hakevaa.

tiistai 24. kesäkuuta 2025

KUIN KAURIIT...

 Tänäänkin on Israel tulittanut avustuskeskukseen hakeutuvia gazalaisia, viimeksi Rafahin lähellä. Se on jo toinen kerta tänään. Aikaisemmassa tämän päivän tulituksessa kuoli Reuterin mukaan 20 ihmistä. 150 haavoittui.

Ansoja ne ruokintapaikat todella ovat.

keskiviikko 18. kesäkuuta 2025

PALESTIINALAISET KUIN KAURIIT SYÖTTÖPAIKALLA

Taas tänään on Israel tappanut 11 ihmistä tulittaessaan ruoka-apua hakemaan tulleita gazalaisia GHF:n (Yhdysvaltojen ja Israelin tukema avustusprojekti Gaza Humanitarian Foudation) avustuspaikalla. Maanantaina vastaavalla avustuspaikalla ammuttiin ainakin 50 ihmistä, ja 200 loukkaantui.

GHF:n avustusprojekti muistuttaa kammottavasti suomalaismetsästäjien kauriinruokintapaikkoja, joihin nälkäiset eläimet ruualla houkutellaan ammuttaviksi. Ne (GHF:n avustuspisteet)vaikuttavatkin olevan pikemmin ansoja kuin todellista avustusta, kuten gazalaisisä eilen uutistoimisto Reuterille totesi. Myös YK:n palestiinanpakolaisjärjestön UNRWA:n johtaja Philippe Lazzarini puhuu "tappavasta jakelujärjestelmästä" (Yle/Reuters 17.6.25).

Viimeisimmässä Voima-lehdessä Salla Tuomivaara muistuttaa ihmisen olevan vain yksi eläinlaji muiden joukossa. Olen Tuomivaaran kanssa samaa mieltä. Ja kunniallisuuden ja ihmisoikeuksien - ja eläinten oikeuksien - nimissä pidän syvästi tuomittavana ruuan tarjoamisella tappamista. Se on moraalintonta eikä sitä pitäisi sallia.

Edellisessä postauksessani panin Hamasin hyökkäykselle väärän vuoden, 2024. Oikea on 2023. Muistini kapinoi sitä vastaan, että Israel on todella suorittanut kansanmurhaa jo vuoden ja 9 kuukautta.

Eikä "länsimainen arvoyhteisö" ole tehnyt mitään todellista tragedian pysäyttämiseksi.

Eikä Suomi keskeyttänyt aseyhteistyötä Israelin kanssa eikä tunnustanut Palestiinan valtiota.

Vaan häpeällisesti asettunut historian väärälle puolelle.

 

tiistai 17. kesäkuuta 2025

OLIVATKO HAMASIN HYÖKKÄÄJÄT HYÖDYLLISIÄ IDIOOTTEJA?

 Israel teki viikonvaihteessa täsmäiskuja Iraniin ja onnistui mm tappamaan useita maan ydinasiantuntijoita.

Se siis pystyy vieraan maan alueelle tuhansien kilometrien päähän sekä paikallistamaan haluamansa kohteet että tuhoamaan ne. Tarvittaessa jopa henkilö kerrallaan?

Miten on mahdollista, että lähietäisyydellä sijaitsevasta, muistakseni noin Espoon kokoisesta,  Israelin saartamasta ja asein kontrolloimasta alueesta käsin pystyttiin tekemään Israelin puolelle tekemään yllätysisku 7.10.2024?  Siis tämä Hamasin isku, jolla Israel perustelee kuukausia jatkamaansa, tähän mennessä noin 60 000 ihmistä tappanutta tosiasiallista kansanmurhaa, jonka aikana on ilmeisen järjestelmällisesti tuhottu sairaaloita, kouluja ja infrasysteemiä.Erikoisesti iskujen kohteena vaikuttavat olleen toimittajat, jotka voisivat kertoa tapahtumista ulkomaailmalle. Tällä hetkellä Gazaan ei ulkomaalaisia toimittajia päästetä.

Eikö tässä näy selkeä kuvio? Gaza halutaan tyhjentää palestiinalaisista. Tarvittiin syy, se saatiin Hamasin hyökkäyksestä. Ja sitten ei kun menoksi. Alueen lamauttaminen infrasysteemin tuhoamisella. Potilaiden hoitamisen estäminen tuhoamalla sairaalat (ja siinä ohella hoitohenkilökunta). Ja niin edelleen.

Ja yhä vain mediassa perustellaan Hamasin iskulla, josta näytetään kammottavia kuvia samaan aikaan kun Gazan tapahtumien näkyminen estetään ja ainakin Israelin mediassa siinä onnistutaan hämmästyttävän hyvin.

Miksi Hamasin iskun taustaa ei tutkita? Miten ihmeessä se saattoi "onnistua"maassa, jolla on maailman paras vakoiluverkosto ja jonka armeija pystyy Iran-esimerkin kaltaisiin suorituksiin?

Oliko se tilattu? Vai vain sallittu? Vain päästetty tapahtumaan? Kovin hyvin se kuitenkin vastasi Netanjahun intressejä (oikeudenkäyntien välttelemistä, vallassa pysymistä) . Ja aggressiivisen sionismin Suur-Israel-pyrkimystä. Joka nyt etenee vankoin askelin myös Länsirannalla.

lauantai 10. toukokuuta 2025

OUTO GAZA-HILJAISUUS

 Hesarissa 8.5.2025 usea tutkija ihmettelee "Suomen johdon Gaza-hiljaisuutta". Lähi-idän instituutin tutkija Antti Tarvainen pitää johtomme hiljaisuutta Gazasta "täysin outona ja pöyristyttävänä". Ulkopoliittisen instituutin vanhemman tutkijan Timo R. Stewartin mukaan "tämä tilanne samaan aikaan on ristiriidassa Suomen monivuotisen politiikan kanssa ja Suomen omien intressien kanssa ja myös ihan moraalin kanssa".

Eivätkö tutkijat tule vilkaisseeksi rahan liikkeitä, joihin meikärealisti väistämättä suuntaa katseen, kun muuta selitystä ei ole?

Ulkoministeri Elina Valtonen sai eduskuntavaaleihin 8000 euroa tukea Chaim "Poju" Zabludowiczilta.

Alexander Stubb sai samasta lähteestä tukea eurovaaleihin ja viimeksi presidentinvaalikampanjaan, yhteensä lähemmäs 20 000E.

Kyseessä ei ole mikä tahansa hyväntahtoinen tukimies, vaan Euroopan johtava aggressiivisen sionismin lobbaaja, ase- , uhkapeli- ja kiinteistömiljardööri, joka sekä rahoittaa että hallinnoi BICOMia (Britain Israel Communications & Research Center), joka keskittyy mediavaikuttamiseen ja muokkaamaan asenteita Israelin apartheid-politiikkaa, Gazan saartoa ja Länsirannan siirtokuntia kohtaan (joissa Zabludowiczilla on taloudellisia intressejä kiinteistösijoittajana).

Pääministeri ja sotarikollinen Benjamin Netanjahu on Zabludowitczin perheystävä 80-luvulta lähtien ja on mm. saanut perheineen käyttää Zabludowiczin Caesarean kaupunginosassa sijaitsevaa huvilaa.

Eli maamme ulkopoliittinen johtokaksikko on ottanut vastaan rahaa puolueettomuuden kannalta hyvin epäsuositeltavasta lähteestä. Vanha sanonta kuuluu: "Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat".

Mainitut summat ovat tietysti pieniä valtavan kalliissa vaalikampanjassa, mutta ne on annettu ja ne on otettu vastaan. Jonkinlaiseen kiitollisuudenvelkaan saaja aina väistämättä jää. Mahdollisesta muusta vaikuttamisesta on vaikea löytää todisteita. Zabludowicz joka tapauksessa näyttää olevan taitava verkostoituja ja vaikuttaja. Ei hän turhan takia omista Tapparaa - urheiluviihde on aina hyvä vaikutuskanava, minkä myös arabimiljardöörit ovat huomanneet ja hankkineet omistukseensa eurooppalaisia jalkapallojoukkueita. Urheilun kautta voi myös mukavasti pestä rahaa, jonka alkuperä saattaisi muuten aiheuttaa hämmennystä.

Oli miten oli, ulkopoliittisen johtomme "outo hiljaisuus" Gazan suhteen panee miettimään. Että kenen lauluja se tosiaan laulaa.

keskiviikko 7. toukokuuta 2025

MILLOIN PALESTIINAN NYRNBERG?

 Valitettavasti koneessani ei ole saksalaista yytä, enkä siis pysty kirjoittamaan oikein suuren oikeudenkynnin tapahtumapaikkaa. Siis sen,jossa  toisen maailmansodan jälkeen tuomittiin natsien juutalaisvainojen suurimmat tekijät. Joista esimerkiksi asetehtailija Krupp pääsi sangen vähällä, koska USA jo Korean sodassa tarvitsi hänen tehtaansa tuotteita.

Nyt on "läntisen arvomaailman" silmien alla tapahtumassa valtava sotarikossarja palestiinalaisia kohtaan, viimeisimpänä on alullaan Gazan massiivinen väestön pakkosiirto.  Palestiinan tutkimuskeskuksen mukaan (YLEn uutiset 6.5.25) 49% Gazan asukkaista olisi valmis poistumaan kotoaan. Mikä ei ole ihme, koska muuten heitä odottaa kuolema, joko nälän, tautien tai Israelin aseiden kautta.

Voin vain kuvitella sitä häpeän syvyyttä, mikä aikanaan tunnetaan, jos - tai kun - kerran, mahdollisesti aikojen päästä, Israelin sotarikolliset joutuvat oikeuden eteen ja vastaamaan rikoksistaan. Ja samoin kaikki ne jotka ovat rikoksia mahdollistaneet, joko tukemalla Israelin sotabudjettia (kuten Suomi asekaupoilla) tai vain olemalla piittaamatta tai sulkemalla silmänsä.

Toisen maailmansodan jälkeen puolustauduttiin sillä "ettei tiedetty". Nykyisen tiedonvälityksen aikana sitäkään vähäistä puolustusta ei ole.

perjantai 27. joulukuuta 2024

TOTUUS ON VÄÄRYYDELLE VAARALLINEN

Gazassa kansanmurhaa tekevä Israel pyrkii voimakkaasti estämään tietojen pääsyä alueelta. Toimittajia - oletan että valikoituja - päästetään paikalle vain Israelin armeijan saattueissa. 

Alueella jo olevien toimittajien elämä ja henki on heikoissa kantimissa. Viimeksi Israel iski PRESS-logolla varustettuun pikkubussiin al-Awdan sairaalan (!) edessä. Viisi palestiinalaistoimittajaa kuoli.Tietotoimisto AP:n mukaan he olivat paikallisen Quds News Network-yhtiön työntekijöitä.

Israelin mukaan kohteena olivat Gazan asemiehet.

Tähän mennessä Gazassa on tapettu 130 palestiinalaistoimittajaa 7.10.2023 jälkeen. Totuus on vaarallinen. Niin vaarallinen, että sen sanoja täytyy tappaa.