TOTTA JA TURNAJAISIA

Sunnuntain Aamu-Porvaria lukiessa äkkäsin Oriveden 150-vuotisjuhlat. Päänumerona oli keskiaikaiset turnajaiset. Juuri sillä hetkellä oveen koputettiin. Tulija oli 12-vuotias Silvia.
- Mietin tässä menisikö turnajaisiin.
- Voit sää mennä, 12-vuotias sanoi.
- En mää yksin me. Kiinnostaisko sua?
- Kysyn äidiltä. Ja 12-vuotias oli poissa. Ja hetkessä takaisin.
- Juu saan lähtee. Amelie tahtoo kanssa.
Lähdimme turnajaisiin, minä ja kaksi hevostyttöä. Väkeä oli kuin helluntaiepistolassa ja parkkipaikat kortilla. Usean peruutuksen ja oikaisun jälkeen sain auton oikeaan kulmaan.
- Ilmapalloja!
Kansallispukuinen rouva antoi tytöille ilmapallot, joilla varustetttuina kapusimme Paltanmäen liukkaaseen ja jyrkkään rinteeseen, mistä oli hyvä näköala.
Hevoset olivat kauniita ja ratsastajat taitavia, ja turnajaisten kehykseksi rakennettu tarina omiaan nostamaan historiantuntijan hiukset pystyyn, mutta se kai oli tarkoituskin. Vai osallistuiko Nils Boije, Suomen 1600-luvun rikkain mies, tosiaan jossain vaiheessa keskiaikaisiin turnajaisiin?
Väli hällä, mukaan ujutettu rakkaustarina neitoineen, ritareineen ja hevosten tanssimine tansseineen oli soma, ja kokonaisuus päättyi lapsiystävällisesti sopuun, halaukseen ja rauhan ylistykseen.
Kotimatkalla pysähdyimme syömään Oriveden ABC:lle. Paistetun lohen ja perunamuusin saapuessa älysin ottaneen salaattia enemmän kuin jaksoin syödä. Pula-ajan lapsena vihaan ruuan haaskaamista. Podin huonoa ja äänekästä omaatuntoa.
- Vähän suhteellisuutta! sanoi 12-vuotias. - Amazonasilla palaa sademetsä, USA:ta hallitsee eltaantunut perunalastu. Ja sää suret kurkunsiivujen joutumista biojätteeseen.
Joskus suorastaan herää luottamus nuorisoon. Ja usko tulevaisuuteen.

RATIKKA

Lontooseen luotiin raitiotie vuonna 1870. Se oli silloin uusi joukkoliikennemuoto ja rakennettiin 2 miljoonan asukkaan kaupunkiin. Asukasmäärä kasvoi Victorian aikana kahdesta kahdeksaan miljoonaan. Nykyään Lontoossa on raitiovaunuliikenteestä pääosin luovuttu.
Tampere ei ole kuin 149 vuotta jäljessä. Asukkaita on vajaa kymmenesosa silloisen Lontoon kansoittaneista. Päättäjämme leikkivät 1800-luvun suurkaupunkia.
Kun tämä rakennusliikkeiden märkä uni on saatu toteutettua, rannat ja osin järvetkin saatu ratikan kannattavuuden edellyttämällä tavalla rakennettua täyteen, aletaanko sitten leikkiä 1900-luvun suurkaupunkia ja puretaan raitiotieverkko?

MIKSI TOIMIVAN HAMMASLANKAPAKKAUKSEN TÄYTYY "UUDISTUA"?

Hammaslanka lopussa, taas kerran. Kaiveltava esille uusi paketti, taas kerran. Tapeltava auki jälleen uudenlainen pakkaus, joka eroaa vanhasta lähinnä värinsä puolesta. Vanhaa tuttua on se, että pakkaus on pakattu toiseen pakkaukseen (molemmat, ensimmäinen ja toinen pakkaus tietysti muovia!). Vanhaa sekin, että ensin yrittää päällimmäistä pakkausta auki käsin, sitten hampain, lopulta saksilla. Minuuttien taistelun jälkeen pääsen käsiksi sisimmäiseen pakkaukseen, josta vielä täytyy temppuilla varsinainen tavara, se lanka, esiin. Toimenpiteet edellyttävät runsaasti manailua.
Itse pakkauksissa on enemmän materiaalia kuin varsinaisessa tavarassa, siinä jota minä käytän ja josta varsinaisesti maksan.
Miksi tämä suhteeton pakkauksen määrä? Miksi siihen käytetään runsaammin materiaalia kuin itse tavaraan? Miksi pakkauksen muotoa vielä pitää "uudistaa", vaikka itse tavara säilyy samana? Jos kerran uudistetaan, miksi ei sitten vaihdeta pakkauksen materiaalia johonkin vähemmän energiaa kuluttavaan, johonkin muuhun kuin muoviin?
Ymmärtäisin uudistumisen, jos se olisi todellista. Jos esimerkiksi kehitettäisiin puupohjainen, ekologinen pakkaus, kevyempi, yksinkertaisempi, helpommin avattava.
Ostan gluteenittomia keksejä. Pahvipakkauksen sisällä on muovipakkaus, jonka sisällä on kaksi muovipakkausta, joiden kummankin sisällä on muutama pieni keksi. Mutustelen keksiä, jonka suuhuni saadakseni minun on siis avattava ensin kolme pakkausta.
Ymmärrän, että elämme pakkauskulttuurissa. Valmistajan tulonmuodostus ei perustu sisältöön, vaan pakkaukseen. Pakkaus näyttelee isompaa osaa kuin sen sisällä oleva tavara. Pakkaus luo mielikuvan. Elämme mielikuvamaailmassa.
Valtameret tukehtuvat mielikuvapakkaustemme muoviin. Valaat kuolevat vatsa täynnä pakkausten muoviroskaa.
Talouden pyörät pyörivät järjettömästi kasvavan kulutuksen ja mielettömän materiaalinhaaskauksen voimalla. Mitä jos ihmiset tulevat järkiinsä ja vaativat sitä myös talouselämältä?

KIEKKOUSKONTO ON OOPIUMIA KANSALLE

Tuhannet, jopa kymmenet tuhannet ihmiset kokoontuvat hurmoksessa huutamaan, hyppimään ja tanssimaan sovituille juhlapaikoilleen. Puolialastomat miehet ja naiset hyppivät ja loiskivat suihkulähteissä nauttien samalla lisää mukaansa ottamiaan huumaavia aineita.
Palvontamenojen huuto ja meteli jatkuu läpi yön aina aamuun asti.
Onko kyseessä muinaissuomalainen kesäpäivänseisauksen juhla, josta Agricola kirjoitti:"Siellä juopui ukko sekä akka"?
Niin ukko kuin akkakin kyllä ovat juovuksissa, ja Agricolan sanoin"muutakin häpeää tehdään", mutta kyseessä ei ole tuhannen vuoden takainen vaan tämän meidän aikamme uskonto, niin sanottu kiekkohulluus, jolle uhrataan miljoonia ja taas miljoonia euroja kansalaisten verorahaa. Sillä tämä uskonto tarvitsee harjoittamiseensa valtavia temppeleitä sisätiloihin luotuine jääkenttineen, joilla erityisiin asuihin naamioituneet puolijumalat kiitävät kovaa vauhtia toisiaan tönien taistelussa kiihkeästi mustasta merkkikappaleesta, jonka oikeanlaisella liikuttelulla ja toisia puolijumalia sopivasti tönimällä pääsee osalliseksi Graalin maljasta, jota nimitetään kultamitaliksi ja johon liittyvästä metallisesta maljasta ensin juodaan sampanjaa ja johon  puolijumalat joskus riittävän juhlinnan jälkeen saatavat myös laskea pyhän virtsauhrin.
 Rituaalin aikana huudetaan erilaisia pyhiä sanoja kuten "ÖÖÖÖ", "Mörkööö" ja muita vain kulttiin vihittyjen hallitsemia salasanoja.
Juhlan lopuksi särjetään suihkulähde ja täytetään se roskilla.
Marxilaiset ja monet muutkin ovat sitä mieltä, että uskonto on oopiumia kansalle. Sillä pidetään rahvas nöyränä ja poissa sellaisista ikävistä harrastuksista kuin kapinoinnista esivaltaa vastaan, hallitsijoiden arvostelusta tai peräti pyrkimyksistä demokratiaan.
Ja sen huomaa.
Juuri tänä päivänä, kun huoltomiehet vielä keräävät roskia suihkulähteestä, rakennetaan Tampereelle, kultin pääpaikkaan, Areenaksi kutsuttua nykyuskonnon temppeliä, jonka rinnalla Rooman Pietarinkirkko on vaatimaton mäkitupa. Ja Areenan korkeimmalle huipulle, kaikkien uskonveljien palvottavaksi, tullaan pystyttämään ylipappi Kummolan kultainen ratsastajapatsas.
Sitä kohti on jokaisen kaupunginvaltuuston on vuosittaisilla määrärahoilla kumarrettava, samoin kuin jokaisen veronmaksajan, jonka on sen eteen valtuuston päätöksellä annettava roponsa. 

AAMULEHTI TIETÄÄ VIIMEISENÄ?

Mistähän johtuu, että Aamulehti kertoo vasta kaksi päivää YLE:n jälkeen Tampereen korkeimman johdon salailusta Aleksovskin rikostutkimuksen ja Finnparkin hallituksen puheenjohtajavalinnan yhteydessä? Vallankin kun asia ei ole ollut tiedossa vain kahta päivää, vaan tosiasiassa jo yli vuoden?

Miksi koko media on oudon vaitonainen skandaalista, joka koskee "Pohjoismaiden suurimman sisämaakaupungin" johtoportaan menettelyä, jossa on mukana niin pormestari kuin konsernijohtaja ja jopa kaupunginlakimies?

Mediasta voisi päätellä, että koko Suomi on suunniltaan Game of Thronesin loppuratkaisusta, vaikka tässä ihmisten todellisuudessa paljon kiinnostavampi on tämän paikallisen draamasarjan loppunäytös ja lähinnä se tuleeko sitä vai onnistutaanko koko sotku piilottamaan hallitusneuvottelujen, lasten ilmastolakkojen, Mayn eron ja eurovaalien alle. Ja tietysti sen tärkeimmän uutisen, keravalaisen kotirouvaprostituoidun elämää, vaate-,  kenkä- ja välinevarastoja laajasti valottavan jutturyöpyn, jota saamme ihmetellä kautta median koko kirjon YLE:n pääuutisista pahaisinpaan juoruläpykkään asti.

Ainahan toki seksi kiinnostaa, mutta rehellistä seksityötä tekevä ja tunnollisesti veronsa maksava kansalainen ei käy meidän pussillamme, eikä asia siinä mielessä meitä koske. Mutta kun meidän verorahoillamme elävät ja niiden käytöstä päättävät virka- ja luottamushenkilöt keskenään salaa sumplivat toisilleen sääntöjen vastaisia etuja, silloin se koskee ja silloin pitäisi vallan vahtikoirien rähähtää.  

Ovatko meidän vahtikoiramme sokeita vai kuuroja? Vai ovatko nimenomaan Aamulehden vahdit sen ylipainoisen pystykorvan kaltaisia, jonka isäntä kantaa valitsemansa puun juurelle ja sitten käskee haukkumaan. Ja koira haukkuu mitä isäntä käskee. Ja vain sitä mitä isäntä käskee.

NE PUUTTUVAT 60 MILJOONAA

Tampereen kaupungin kassasta puuttuu 60 miljoonaa euroa, joita nyt haetaan kissojen ja koirien kanssa - oletettavasti taas kerran vanhasta osoitteesta eli vanhuksilta, lapsilta, sairailta ja kulttuurista.
Sattumalta juuri samalla 60 miljoonalla kaupunki avustaa herrojen Kummola, Harkimo ja Sulin Areenaan liittyviä liiketoimia.
Entä jos luovuttaisiin tuosta köyhäinavusta ja palautettaisiin rahat käytettäviksi kaupungin lakisääteisiin velvollisuuksiin. Siis niihin, jotka koskevat vanhuksia, lapsia, sairaita jne.
Oletteko muuten huomanneet, että Aamulehden yleisönosastossa ei enää julkaista kirjoituksia, joiden taso ylittää toimituksellisten  - eli siis näiden toimittajina esiintyvien, tosiasiassa lehden "sidosryhmien" (kuten rakennusliikkeiden) lobbarien - tekeleet? Joista äskettäisenä esimerkkinä aukeaman haastattelu Mika Sulinin urotöistä - joiden todelliseen karvaan voi tutustua vaikkapa Pentti Sainion kirjassa "Kummolan kääntöpiiri". Suosittelen teosta kaikille, joita urheiluviihteen ympärillä pyörivät miljoonat kiinnostavat.

PAASIKIVEN OPETUS

J.K. Paasikivi oli sitä mieltä, että maantiedettä vastaan ei kannata rimpuilla. Se on mitä on. Tämä karu tosiasia kannattaisi muistaa Tampereellakin. Huolimatta loputtoman kasvun uskonnosta, ahneuden sakralisoinnista, mammonantavoittelun pyhittämisestä ja - ehkä ennen kaikkea - virka- ja luottamusmiesten ja rakennusliikkeiden pyhästä kolminaisuudesta.
Tampereen maantieteellinen sijainti - kapea maakaistale kahden järven välissä - on se tosiasia, mistä kaiken kaupunkisuunnittelun pitäisi lähteä.
Se tarkoittaa käytännössä, että Tampereen pitäisi olla pikkukaupunki ja sellaisena pysyä. Sellaista liikenneratkaisua ei yksinkertaisesti ole, millä suurkaupunki Tampereen liikenne saataisiin sujuvaksi.
Tunnelihanke masinoitiin liikkeelle muka liikenteen sujuvoittamiseksi. Todellinen päämäärä oli tietysti YIT:n etu. YIT:n myyränä Ilkka Ojala värvättiin hyvissä ajoin kaupungin palvelukseen. Sitten,kun otollinen aika oli tullut, ELY-keskuksen johtajaksi nimitettin YIT:n paikallisjohtajan rouva Riitta Varpe. Aiheesta tilatut selvitykset keskittyivät ylistämään tunnelin erinomaisia etuja; muita vaihtoehtoja ei edes perusteellisesti käsitelty.
Tulos: Toistuvat ruuhkat tunnelissa ja Satakunnankadulla. Arvokasta rakennusmaata YIT:lle.
Sitten alkoi ratikkalobbaus, ratikan jonka pääasiallisena tarkoituksena on luoda rakennusliikkeille valtava kysyntä, ratikka kun täytyy tehdä kannattavaksi. Eikä se ole kannattava ilman kymmeniä tuhansia uusia asuntoja ja asukkaita.
ELY - jonka johtajana ei enää ole rakennusliikkeen edustaja - valitti Näsijärven täyttösuunnitelmasta, jota ei tosiasiassa tarvita ratikan vaan rakennusliikkeiden edun vuoksi, näyttää häviävän taistelussa, jonka lopputulos saattaa olla yllättävä.