Aamulehden 28.4. numerossa paljastetaan Harry "Hjallis" Harkimon loistavan talousosaamisen koko kuva. Eli se miten tämä "suurliikemies" on toistuvasti saattanut itsensä miljoonavelkoihin ja lopulta Putinin lähipiiriin kuuluvien oligarkkien bulvaaniksi.
Juttu on sentään piilotettu urheilusivuille, mistä harvempi asiasta kiinnostunut sitä huomannee.
Miksi Aamulehti ei julkaissut samoja aika yleisessä tiedossa olevia asioita jo silloin, kun julkisuuteen tuli Hjalliksen rooli tulevassa Areenassa, siis hänen osuutensa yritysryppäässä, jolle Tampereen kaupunki valmistautuu syytämään kuntalaisten omaisuutta?
Siksikö, että AL:n taustavoimille Kansi ja Areena on lupaava keino lypsää julkisrahaa?
Miksi tieto sitten julkaistaan juuri nyt?
No Aamulehtihän on ollut kautta aikojen Kokoomuksen sisäisten valtataistelujen väline. Nyt on sitten aika kaataa -tai yrittää kaataa - loikkari, joka - vaikka kovin kehnolla agendalla - uhkaa raunioittaa Kokoomuksen asemaa, joka lepää loppujen lopuksi keskiluokkaisten porvarien niskoilla ja heidän äänestyspäätöstensä varassa.
Suurpääoma, jonka etua Kokoomus tosiasiassa ajaa, on siinä mielessä ikävä, että sieltä ei paljon ääniä heru, kun sakki on niin harvalukuinen.
Kun taas Hjalliksen teesit vetoavat juuri siihen keskiluokkaan. Toinen asia kokonaan on, kuinka uskottava Hjallis on sen asiaa tai ylipäänsä mitään ajamaan. Siis paitsi konkurssiin.
sunnuntai 29. huhtikuuta 2018
perjantai 27. huhtikuuta 2018
"HYVÄ KYSYMYS"
Lainkuuliaisena kunnallis- ja kiinteistöveron maksajana sekä suojellun luonnonmuistomerkin, koivun, osaomistajana olen joutunut ihmeelliseen välikäteen.
Mainittu koivu kukoisti tonttini itärajalla, osaksi minun, osaksi kaupungin puolella, mutta ei kukoista enää. Ei ole kukoistanut enää vuosiin. Sanalla sanoen se on tullut elinkaarensa päähän, mikä ilmenee vuosi vuodelta vähäisempänä viheriöintinä, valtavien lahojen oksien tipahteluna pihamaalleni sekä yhä suurempina ja syvempinä reikinä koivuvanhuksen rungossa.
Noin kolme vuotta sitten soitin asiasta kaupungille ensi kerran. Ympäristöosastolta käskettiin soittaa puisto-osastolle (kummankin osaston edustajan kiinnisaaminen edellytti useita puheluita ja useiden eri vastaajien kuuntelua), mistä sitten luvattiin ottaa selvää ja yhteyttä.
Yhteyttä ei kuulunut.
Seuraavana vuonna proseduuri eteni suunnilleen saman kaavan mukaan, paitsi että minulle ilmoitettiin, ettei puu olekaan kaupungin puolella, vaan kokonaan minun puolellani rajaa, mikä minua suuresti hämmästytti, koska tiedän äitini lahjoittaneen kaupungille kyseisen maapalan tiemaaksi sillä nimenomaisella ehdolla, että puuta ei kaadettaisi.
Kuulosti siltä, että meidät aiottiin panna maksamaan äitini aikanaan kaupungille lahjoittaman puun kaato.
Jäin jälleen odottamaan luvattua kaupungin yhteydenottoa, yhtä suurella menestyksellä kuin aikaisemmin.
Tänä vuonna koivu on tosi pahan näköinen. Paikalla käynyt (minun kustantamani) arboristi totesi sen lahoksi, vaaralliseksi ja taloni suuntaan kallistuneeksi.
Soitin ympäristöosaston päällikölle, jonka puhelimesta vastasi sijaisena toimiva Pasi Halme, joka vastasi kysymykseeni lukemalla ääneen Tampereen kaupungin järjestyssäännöstä puun kaatoa koskevan kohdan. Kiitin sujuvasta ääneen lukemisesta ja totesin löytäneeni itse netistä saman pykälän, joka ei ikävä kyllä vastannut kysymykseeni. Halme halusi kuulla uudelleen kysymyksen. Esitin sen: tonttini rajalla on tiensä päähän tullut suojelukoivu. Mitä on tehtävä?
Hyvä kysymys, kiitteli Halme ja lupasi palata asiaan. Ja ihme tapahtui: hän palasikin, ja antoi numeron rakennuslupaosastolla toimivalle henkilölle, joka ei kuitenkaan ollut tavattavissa, koska rakennuslupaosastolla ollaan kuntalaisille tavattavissa vain viikon kolmena ensimmäisenä päivänä, eikä tämä ollut yksi niistä.
Maanantai kuuluu rakennuslupaosaston tavattavissaolemispäiviin, ja päätin varmuuden vuoksi mennä itse henk koht paikalle. Rakennusosaston ovi oli lukossa ja oveen liimatussa lapussa kerrottiin henkilökunnan olevan koulutuksessa.
Vedin henkeä (syvään!) ja kävelin Frenckellin tiedotusluukulle mistä sain uuden puhelinnumeron.
Seuraavana päivänä henkilökunta ei ollut poissa eikä koulutuksessa. Olin tuolilta pudota, kun ihan oikea henkilö vastasi puhelinajallaan puhelimeen (tämä ei kokemukseni mukaan ole vallitseva käytäntö) ja lyhyen keskustelun jälkeen antoi luvan kaataa koivun saman tien, mutta ottaa varmuuden vuoksi valokuvan "ettei tule sanomista" sekä ilmoittamaan naapureille.
Ilmoitin naapureille, otin valokuvan ja tilasin arboristin kustannusarvion. Arvio oli sen kokoinen, että katsoin parhaaksi sittenkin tarkistuttaa rajan. Kaupungin miehet tekevät sen 155E tunti.
Mittamiehet tulivat ja totesivat rajan kulkevan keskeltä koivua.
Eli kaupunki oli yrittänyt huiputtaa minua maksamaan kaupungille puoliksi kuuluvan koivun kaatamisen, ja lisäksi se veloittaa minua valehtelemisensa paljastumisesta.
Hallintolain en muista mikä pykälä velvoittaa virkamiehiä antamaan kuntalaisille tietoa, mutta laissa ei taideta vaatia että tiedon tulisi olla oikeaa?
Marssin taas Frenckellin tiedotukseen, mistä sain kaupungin arboristin puhelinnumeron.
Arboristi ilmoitti, että puuta ei voi kaataa ilman suojelupäätöksen purkamista, mikä hänen mukaansa on minun tehtäväni - eikä siis kaupungin, joka on suojelupäätöksen tehnyt (!)
Tässä vaiheessa totesin kuluttaneeni puheluihin, odottamiseen, stressaantumiseen, järjestyssäännön sisäluvun , kaatoluvan myöntämisen ja kaatoluvan kieltämisen kuunteluun, virastoissa juoksemiseen ja ties mihin kolmena eri vuonna niin suuren osan lyhyestä jäljellä olevasta elinajastani että nostin kädet pystyyn. En jaksa enää.
Kun koivu sitten aikanaan kaatuu tupani päälle, haen kaupungilta korvauksen, jonka se tietysti evää, koska on minun syyni, että a)virkamiehet eivät ole tavattavissa b)eivät tiedä c)eivät ole yhtä mieltä d)eivät ylipäänsä vaivaudu paitsi silloin kun kaupungille on odotettavissa tuloja (vrt mittamiehet, jotka tulivat heti, tekivät työnsä täsmällisesti ja osasivat asiansa).
Jätän kaupungin virka- ja toimihenkilöiden tehtäväksi päättää keskenään
Mainittu koivu kukoisti tonttini itärajalla, osaksi minun, osaksi kaupungin puolella, mutta ei kukoista enää. Ei ole kukoistanut enää vuosiin. Sanalla sanoen se on tullut elinkaarensa päähän, mikä ilmenee vuosi vuodelta vähäisempänä viheriöintinä, valtavien lahojen oksien tipahteluna pihamaalleni sekä yhä suurempina ja syvempinä reikinä koivuvanhuksen rungossa.
Noin kolme vuotta sitten soitin asiasta kaupungille ensi kerran. Ympäristöosastolta käskettiin soittaa puisto-osastolle (kummankin osaston edustajan kiinnisaaminen edellytti useita puheluita ja useiden eri vastaajien kuuntelua), mistä sitten luvattiin ottaa selvää ja yhteyttä.
Yhteyttä ei kuulunut.
Seuraavana vuonna proseduuri eteni suunnilleen saman kaavan mukaan, paitsi että minulle ilmoitettiin, ettei puu olekaan kaupungin puolella, vaan kokonaan minun puolellani rajaa, mikä minua suuresti hämmästytti, koska tiedän äitini lahjoittaneen kaupungille kyseisen maapalan tiemaaksi sillä nimenomaisella ehdolla, että puuta ei kaadettaisi.
Kuulosti siltä, että meidät aiottiin panna maksamaan äitini aikanaan kaupungille lahjoittaman puun kaato.
Jäin jälleen odottamaan luvattua kaupungin yhteydenottoa, yhtä suurella menestyksellä kuin aikaisemmin.
Tänä vuonna koivu on tosi pahan näköinen. Paikalla käynyt (minun kustantamani) arboristi totesi sen lahoksi, vaaralliseksi ja taloni suuntaan kallistuneeksi.
Soitin ympäristöosaston päällikölle, jonka puhelimesta vastasi sijaisena toimiva Pasi Halme, joka vastasi kysymykseeni lukemalla ääneen Tampereen kaupungin järjestyssäännöstä puun kaatoa koskevan kohdan. Kiitin sujuvasta ääneen lukemisesta ja totesin löytäneeni itse netistä saman pykälän, joka ei ikävä kyllä vastannut kysymykseeni. Halme halusi kuulla uudelleen kysymyksen. Esitin sen: tonttini rajalla on tiensä päähän tullut suojelukoivu. Mitä on tehtävä?
Hyvä kysymys, kiitteli Halme ja lupasi palata asiaan. Ja ihme tapahtui: hän palasikin, ja antoi numeron rakennuslupaosastolla toimivalle henkilölle, joka ei kuitenkaan ollut tavattavissa, koska rakennuslupaosastolla ollaan kuntalaisille tavattavissa vain viikon kolmena ensimmäisenä päivänä, eikä tämä ollut yksi niistä.
Maanantai kuuluu rakennuslupaosaston tavattavissaolemispäiviin, ja päätin varmuuden vuoksi mennä itse henk koht paikalle. Rakennusosaston ovi oli lukossa ja oveen liimatussa lapussa kerrottiin henkilökunnan olevan koulutuksessa.
Vedin henkeä (syvään!) ja kävelin Frenckellin tiedotusluukulle mistä sain uuden puhelinnumeron.
Seuraavana päivänä henkilökunta ei ollut poissa eikä koulutuksessa. Olin tuolilta pudota, kun ihan oikea henkilö vastasi puhelinajallaan puhelimeen (tämä ei kokemukseni mukaan ole vallitseva käytäntö) ja lyhyen keskustelun jälkeen antoi luvan kaataa koivun saman tien, mutta ottaa varmuuden vuoksi valokuvan "ettei tule sanomista" sekä ilmoittamaan naapureille.
Ilmoitin naapureille, otin valokuvan ja tilasin arboristin kustannusarvion. Arvio oli sen kokoinen, että katsoin parhaaksi sittenkin tarkistuttaa rajan. Kaupungin miehet tekevät sen 155E tunti.
Mittamiehet tulivat ja totesivat rajan kulkevan keskeltä koivua.
Eli kaupunki oli yrittänyt huiputtaa minua maksamaan kaupungille puoliksi kuuluvan koivun kaatamisen, ja lisäksi se veloittaa minua valehtelemisensa paljastumisesta.
Hallintolain en muista mikä pykälä velvoittaa virkamiehiä antamaan kuntalaisille tietoa, mutta laissa ei taideta vaatia että tiedon tulisi olla oikeaa?
Marssin taas Frenckellin tiedotukseen, mistä sain kaupungin arboristin puhelinnumeron.
Arboristi ilmoitti, että puuta ei voi kaataa ilman suojelupäätöksen purkamista, mikä hänen mukaansa on minun tehtäväni - eikä siis kaupungin, joka on suojelupäätöksen tehnyt (!)
Tässä vaiheessa totesin kuluttaneeni puheluihin, odottamiseen, stressaantumiseen, järjestyssäännön sisäluvun , kaatoluvan myöntämisen ja kaatoluvan kieltämisen kuunteluun, virastoissa juoksemiseen ja ties mihin kolmena eri vuonna niin suuren osan lyhyestä jäljellä olevasta elinajastani että nostin kädet pystyyn. En jaksa enää.
Kun koivu sitten aikanaan kaatuu tupani päälle, haen kaupungilta korvauksen, jonka se tietysti evää, koska on minun syyni, että a)virkamiehet eivät ole tavattavissa b)eivät tiedä c)eivät ole yhtä mieltä d)eivät ylipäänsä vaivaudu paitsi silloin kun kaupungille on odotettavissa tuloja (vrt mittamiehet, jotka tulivat heti, tekivät työnsä täsmällisesti ja osasivat asiansa).
Jätän kaupungin virka- ja toimihenkilöiden tehtäväksi päättää keskenään
sunnuntai 25. maaliskuuta 2018
Kadonnut kaupunki
Vapriikin näyttely Kadonneet kaunottaret herättää ihastelua, muistoja, surua, melkein kyyneleitä... eikä aina melkein
Ja ihmettelyä se herättää. Miten vähällä järjellä kaupunkia on purettu ja rakennettu! Miten sydämettömästi on lähetetty puskutraktorit hajottamaan sellaista kauneutta, niin runsaan ja osaavan työn jälkiä!
Kun hämmästely suunnataan menneisyyteen, turvallisesti muutaman vuosikymmenen taa, voidaankin sitten kaikessa rauhassa sulkea silmät siltä mitä paraikaa tapahtuu. Olisi kai liian vaivalloista katsoa nykyhetkeä silmiin, sitä miten uutterasti virkamiesten, poliitikkojen ja ennen kaikkea ahneiden rakennusliikkeiden voimin kaupungin tähän asti vielä suhteellisen sopusointuinen siluetti särjetään ylikorkeilla, ylimassiivisilla rakennuksilla ja rakennuskokonaisuuksilla (Kansi ja areena), jotka kuuluttavat rahan voittoa tyylitajusta, kehnon arkkitehtuurin ylivaltaa kunnollisen yli - ja juuri sitä samaa "kehitystä", jonka nimissä purettuja rakennuksia nyt Vapriikissa ja julkisessa sanassa itketään.
Hauskinta on että parkuun osallistuu nimenomaan Aamulehti, joka on aina ollut ensimmäisenä ridikulisoimassa rakennussuojelijoiden mielipiteitä, toimia ja jopa henkilöitä itseään.
Nyt on vuorossa Eteläpuisto josta, arvelisin, virkamiehillä on jo valmiina sopimus tietyn rakennusliikkeen kanssa, ja sopimusta viedään eteenpäin kaikessa hiljaisuudessa, kabineteissa ja verhojen takana. Ja vuosikymmenen-parin kuluttua käy parku ja valitus. Että kuinka se ollenkaan pääsi tapahtumaan...
Ja ihmettelyä se herättää. Miten vähällä järjellä kaupunkia on purettu ja rakennettu! Miten sydämettömästi on lähetetty puskutraktorit hajottamaan sellaista kauneutta, niin runsaan ja osaavan työn jälkiä!
Kun hämmästely suunnataan menneisyyteen, turvallisesti muutaman vuosikymmenen taa, voidaankin sitten kaikessa rauhassa sulkea silmät siltä mitä paraikaa tapahtuu. Olisi kai liian vaivalloista katsoa nykyhetkeä silmiin, sitä miten uutterasti virkamiesten, poliitikkojen ja ennen kaikkea ahneiden rakennusliikkeiden voimin kaupungin tähän asti vielä suhteellisen sopusointuinen siluetti särjetään ylikorkeilla, ylimassiivisilla rakennuksilla ja rakennuskokonaisuuksilla (Kansi ja areena), jotka kuuluttavat rahan voittoa tyylitajusta, kehnon arkkitehtuurin ylivaltaa kunnollisen yli - ja juuri sitä samaa "kehitystä", jonka nimissä purettuja rakennuksia nyt Vapriikissa ja julkisessa sanassa itketään.
Hauskinta on että parkuun osallistuu nimenomaan Aamulehti, joka on aina ollut ensimmäisenä ridikulisoimassa rakennussuojelijoiden mielipiteitä, toimia ja jopa henkilöitä itseään.
Nyt on vuorossa Eteläpuisto josta, arvelisin, virkamiehillä on jo valmiina sopimus tietyn rakennusliikkeen kanssa, ja sopimusta viedään eteenpäin kaikessa hiljaisuudessa, kabineteissa ja verhojen takana. Ja vuosikymmenen-parin kuluttua käy parku ja valitus. Että kuinka se ollenkaan pääsi tapahtumaan...
perjantai 15. joulukuuta 2017
ALEKSOVSKI EI OLE YKSIN
Aamulehti on paljastanut SDP:n ryhmäpuheenjohtajan, Kotilinnasäätiön toiminnanjohtajan ja Finnparkin hallituksen puheenjohtajan Atanas Aleksovskin saaneen Aihio Arkkitehdit oy:lta ja NCC:lta etuisuuksia, jotka ovat ainakin eettisesti, todennäköisesti myös laillisesti, kyseenalaisia.
Valokeila kohdistuu nimenomaan Aleksovskiin. Mutta vastaavalla toiminnalla on Tampereella jo hyvin pitkä historia.
Aamulehti on paljastanut SDP:n ryhmäpuheenjohtajan, Kotilinnasäätiön toiminnanjohtajan ja Finnparkin hallituksen puheenjohtajan Atanas Aleksovskin saaneen Aihio Arkkitehdit oy:lta ja NCC:lta etuisuuksia, jotka ovat ainakin eettisesti, todennäköisesti myös laillisesti, kyseenalaisia.
Valokeila kohdistuu nimenomaan Aleksovskiin. Mutta vastaavalla toiminnalla on Tampereella jo hyvin pitkä historia.perjantai 14. heinäkuuta 2017
VÄÄRIN, PIRKKO SEPPI (TAMPERELAINEN 12.7.17)
Tamperetta eivät tuhoa tamperelaiset, vaan nimenomaan maalta tulleet, joilla ei ole urbaania historiaa ja jotka eivät ole sisäistäneet urbaania asennetta, johon kuuluu kaupungin kulttuurin ja rakenteen kunnioittaminen ja, kuten Hannu Raittila esseessään toteaa, tietty konservatiivisuus.
Sinä olet urbaani, mutta moni maalta tullut jää johonkin lapselliseen ison ja uuden ihailemisen tilaan. Heitä on helppo uunottaa siihen, että kaupunkia pitää jatkuvasti "kehittää".
Venetsia on kai maailman urbaanein kaupunki alle 60 000 itsepäisesti kaupunkiaan rakastavan kaupunkilaisen voimalla. He eivät halua kasvattaa kaupunkiaan, eivät "kehittää", eivät tuhota dogien vanhoja perustuksiltaan rapautuneita palazzoja ja rakentaa tilalle pilvenpiirtäjiä, vaan säilyttää, korjata, kuivatella ja entistää aina uudelleen tulvissa kärsineitä rakenteita.
Ja kappas, miljoonat turistit vuodessa säntäävät ihailemaan tätä rappeutuvaa ja ah niin vanhanaikaista kaunotarta.
Tampereenkin päättäjät ainakin yhteen aikaan haaveilivat koskimiljöön pääsemisestä Unescon maailmanperintökohteeksi, mutta tekivät itse sen mahdottomaksi mm purkamalla Finlaysonin vanhan värjäämön ja rakentamalla tilalle luokattoman asuinkerrostalon. He kuvittelivat lapsellisesti, että kakun voi sekä syödä että säästää. Mutta me aikuiset tiedämme, ettei se niin käy.
Lapsuudessani 1950-luvulla Tampere oli oikeasti urbaani, tyylikäs kaupunki, jota leimasi matalan puu-empiren ja korkeampaa rakentamista edustavan jugendin sielukas ja eloisa yhdistelmä. 60-luvulla alkoi kaupunkimaiseman maalaistuminen. Pankit ja rakennusliikkeet alkoivat tehdä helppoa rahaa maaltamuuttajien asunnontarpeen tekosyyllä. Ja sen "kehityksen". Jugend- ja empirekokonaisuutta tuhottiin surutta.
Siitä eteenpäin grynderien ja rakennusliikkeiden valta on kasvamistaan kasvanut ja sivistynyt kaupunkilaisuus saanut väistyä murheelliseen marginaaliin. Nyt on tultu jonkinlaiseen ääripisteeseen, koko kaupunki on lopullisesti menettämässä tunnistettavan persoonallisuutensa ja muuttumassa jonkinlaiseksi megarakentamisen mausoleumiksi, jonka rannat on tukittu täyteen bulkkiarkkitehtuuria ja kaiken ylle on kohoamassa urheiluviihteen, tämän meidän aikamme pyhän ja loukkaamattoman, tämän meidän aikamme uskonnon, suurtemppeli, jossa tuhannet palvojat tulevat viettämään uskonorgioitaan, ja jonka kansainväliset ja hämäräperäiset sijoittajat tulevat viemään runsaat tuottonsa kauas veroparatiiseihin.
Ja me sen kuin maksamme. Maksamme verovaroillamme temppelin pystytystä ja jatkossa vuodesta toiseen ylläpitoa, ja maksamme menettämällä kaupunkiamme, sen sielua ja ominaislaatua, sen kauneutta.
Sinä olet urbaani, mutta moni maalta tullut jää johonkin lapselliseen ison ja uuden ihailemisen tilaan. Heitä on helppo uunottaa siihen, että kaupunkia pitää jatkuvasti "kehittää".
Venetsia on kai maailman urbaanein kaupunki alle 60 000 itsepäisesti kaupunkiaan rakastavan kaupunkilaisen voimalla. He eivät halua kasvattaa kaupunkiaan, eivät "kehittää", eivät tuhota dogien vanhoja perustuksiltaan rapautuneita palazzoja ja rakentaa tilalle pilvenpiirtäjiä, vaan säilyttää, korjata, kuivatella ja entistää aina uudelleen tulvissa kärsineitä rakenteita.
Ja kappas, miljoonat turistit vuodessa säntäävät ihailemaan tätä rappeutuvaa ja ah niin vanhanaikaista kaunotarta.
Tampereenkin päättäjät ainakin yhteen aikaan haaveilivat koskimiljöön pääsemisestä Unescon maailmanperintökohteeksi, mutta tekivät itse sen mahdottomaksi mm purkamalla Finlaysonin vanhan värjäämön ja rakentamalla tilalle luokattoman asuinkerrostalon. He kuvittelivat lapsellisesti, että kakun voi sekä syödä että säästää. Mutta me aikuiset tiedämme, ettei se niin käy.
Lapsuudessani 1950-luvulla Tampere oli oikeasti urbaani, tyylikäs kaupunki, jota leimasi matalan puu-empiren ja korkeampaa rakentamista edustavan jugendin sielukas ja eloisa yhdistelmä. 60-luvulla alkoi kaupunkimaiseman maalaistuminen. Pankit ja rakennusliikkeet alkoivat tehdä helppoa rahaa maaltamuuttajien asunnontarpeen tekosyyllä. Ja sen "kehityksen". Jugend- ja empirekokonaisuutta tuhottiin surutta.
Siitä eteenpäin grynderien ja rakennusliikkeiden valta on kasvamistaan kasvanut ja sivistynyt kaupunkilaisuus saanut väistyä murheelliseen marginaaliin. Nyt on tultu jonkinlaiseen ääripisteeseen, koko kaupunki on lopullisesti menettämässä tunnistettavan persoonallisuutensa ja muuttumassa jonkinlaiseksi megarakentamisen mausoleumiksi, jonka rannat on tukittu täyteen bulkkiarkkitehtuuria ja kaiken ylle on kohoamassa urheiluviihteen, tämän meidän aikamme pyhän ja loukkaamattoman, tämän meidän aikamme uskonnon, suurtemppeli, jossa tuhannet palvojat tulevat viettämään uskonorgioitaan, ja jonka kansainväliset ja hämäräperäiset sijoittajat tulevat viemään runsaat tuottonsa kauas veroparatiiseihin.
Ja me sen kuin maksamme. Maksamme verovaroillamme temppelin pystytystä ja jatkossa vuodesta toiseen ylläpitoa, ja maksamme menettämällä kaupunkiamme, sen sielua ja ominaislaatua, sen kauneutta.
torstai 13. heinäkuuta 2017
TUKITTU KAUPUNKI?
Ajaessani Ratinansiltaa itään kauhistuin: Ratinan tuleva kauppamöhkäle tukkii ja täyttää koko maiseman niin, että Timo Penttilän (alunperin tylsää, Ratinanrantaan verrattuna nerokasta arkkitehtuuria edustava) stadion jää kuin puristuksiin, tilaa ja ilmaa vaille.
Sama tunnelma Sorinsillalla, radan itäpuolen oksettava bulkkiarkkitehtuuri melkein kaatuu radan päälle.
Ja Ratinanrannan korkeat bulkkikerrostalot jo tukkivat näköalan Pyhäjärven suuntaan. Sama on ilmeisesti tapahtumassa Ranta-Tampellassa: siellä missä tulisi olla avara maisema, rantaa ja tilaa, nousee kerrostalo toisensa viereen, iloksi rakennusliikkeille ja vahingoksi maisemalle.
Eikä tämäkään tunnu riittävän. Seuraavaksi uhriksi suunnitellaan Eteläpuistoa, jonka avara vehreys ja järvinäköala saa vandaalien sormet syhyämään. Ei kun täyteen!
Puhumattakaan Taidemuseon tontista ja Pyynikintorista! Onhan ne totta vie sullottava täyteen ylimitoitettua rakentamista! Mitä kaupunki tilalla tekee? Mitä ilmalla! Mitä vehreydellä! Kaiken on palveltava kaikkivoipaa Kasvua! Sitä stiiknafuuliaa, jonka nimeen jokainen talousmies ja keskivertosuunnittelija vannoo.
Sama tunnelma Sorinsillalla, radan itäpuolen oksettava bulkkiarkkitehtuuri melkein kaatuu radan päälle.
Ja Ratinanrannan korkeat bulkkikerrostalot jo tukkivat näköalan Pyhäjärven suuntaan. Sama on ilmeisesti tapahtumassa Ranta-Tampellassa: siellä missä tulisi olla avara maisema, rantaa ja tilaa, nousee kerrostalo toisensa viereen, iloksi rakennusliikkeille ja vahingoksi maisemalle.
Eikä tämäkään tunnu riittävän. Seuraavaksi uhriksi suunnitellaan Eteläpuistoa, jonka avara vehreys ja järvinäköala saa vandaalien sormet syhyämään. Ei kun täyteen!
Puhumattakaan Taidemuseon tontista ja Pyynikintorista! Onhan ne totta vie sullottava täyteen ylimitoitettua rakentamista! Mitä kaupunki tilalla tekee? Mitä ilmalla! Mitä vehreydellä! Kaiken on palveltava kaikkivoipaa Kasvua! Sitä stiiknafuuliaa, jonka nimeen jokainen talousmies ja keskivertosuunnittelija vannoo.
perjantai 7. heinäkuuta 2017
OHO!
Atanasin ihmeeseen lipsahti väärä vuosiluku. YLEn vaalikone oli tietysti vuoden 2017, ei 2019. Ja varsinainen ihme on tietysti se, että Aleksovskin ilmoituksen mukaan hänen vaalikampanjallaan ei ulkoista rahoitusta ole. Mikä merkitsee, että 88 300 mainoslehtistä on saatu ilmaiseksi - taitto, painatus, jakelu jne.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)