KURVANA RATIKASSA

 Iltaviimeisenä - tai tosiasiassa aamuyöllä - rauhoittelen itseäni unille hakemalla netistä vaikkapa Jean-Baptiste Chardinin maalauksen Vesilasi ja kannu ja ihmettelen taas kerran, miten niin vähässä on niin paljon, miten raikkaalta näyttää satoja vuosia sitten maalattu vesi ja miten puhutteleva on savikannun yksinkertainen, hiukan takavuosien Kilta-kastikekippoa muistuttava muoto.

Mutta eilen rauhoituin tekemällä kaihomatkan Prahaan, jossa asuin ja opiskelin talven 1973-74. Ihana Kaarlensilta on vielä paikoillaan, niin myös linna ja puisto, josta rakastettuni pihisti minulle kimpun onnenpensaan oksia kohta sen joulun jälkeen, kun kuusi oli koristeltu ilmapalloilla.

Netin kuvassa Kaarlensiltaa ajoi ratikka, samannäköinenkuin Tampereelle on tulossa, samaa skoda-merkkiä. Skoda (en löydä koneestani suhuässän merkkiä!), sivumennen, tarkoittaa tshekin kielessä "vahinkoa". En tiedä, onko se tshekkihuumoria vai muistanko väärin.

Silloin muinoin Prahan ratikat olivat keltavihreitä, ja niissä useimmin kuulemani sana oli "kurva". Eivät he minun muotojani ihailleet, vaan huorittelivat. "Kurva" tarkoittaa huoraa monessa eurooppalaisessa kielessä. Siinä valtavassa Komenskeho Kolej-nimisessä opiskelija-asuntolassa, jossa asuin, useimmat asukkaat tulivat Lähi-Idästä, Afrikasta tai Vietnamista, ja useimmiten meitä oli muutama siltä pysäkiltä ratikkaan nousemassa. Valkoinen nainen afrikkalaisen tai arabimiehen seurassa oli ilman muuta "kurva" ja sai sen kuulla. 

Kirkasotsaisena taistolaisena uskoin, että sosialismi  valkopesee ihmisestä ja yhteiskunnasta niin rasismin kuin fasisminkin, eikä minulla ollut muuta selitystä kuin että kapitalismin jäänteet ne siellä ratikassa huutelivat.

Sen jälkeen on paljon vettä virrannut Vltavassa, joka on suomeksi Moldau. Vltava on paljon leveämpi kuin Tammerkoski, ja Skoda-raitiovaunu on paljon Kaarlensiltaa lyhyempi. Tampereella ratikka on melkein Hämeensillan pituinen. Se on hassun iso kaupunkimme suhteisiin.

 Prahassa on asukkaita reippahainen miljoona enemmän kuin Tampereella, ja siellä ratikka on todella toimiva ja kannattava liikennemuoto. Tampereella ei. Ratikka on suurkaupungin väline, ei kahden järven väliselle kannakselle syntyneen rakenteellisen pikkukaupungin.

 Prahan ratikka on yli sata vuotta vanha. Tampere saattaa olla viimeinen kaupunki, jonne ratikkasysteemi rakennetaan. Ehkä pääsemme sillä historiaan. Ja sillä, että kaupunkia täytyi suurentaa jotta saataisiin ratikka kannattavaksi. Eikä sittenkään saatu.   

RATIKKA ON RAKENNUSLIIKKEIDEN HILLOTOLPPA

 Iris Suomela (vihr) iloitsee ratikan toisen vaiheen rakentamispäätöksestä (AL 26.10.20.)

Minä en. Ratikka on kallis, joustamaton ja vanhentunut liikennemuoto. Mutta rakennusliikkeille se on varsinainen hillotolppa. Onhan valtion tuen edellytyksenäkin valtava asuntorakentamisen kasvu, eikä siinä kiireessä keritä katsomaan kauneuden tai laadun perään, vaan parvekelasit lentelevät varmaan tulevaisuudessakin kuten Tampellan alueella Aila-myrskyn aikana, vähemmän näkyvistä puutteista puhumattakaan.

Mutta vihreäthän ovatkin olleet rakennusliikkeiden lapasessa siitä asti, kun 1990-luvulla ympäristölautakunnan silloinen puheenjohtaja Jukka Järvinen (silloinen vihr, sittemmin kok) asui perheineen Varman talossa, jota KSOY saneerasi. Ja miten ollakaan, samaan aikaan hän istui päättämässä Varman omistaman ja KSOY:n saneeraaman Finlaysonin alueen kohtalosta.

Järvinen, kuten myös silloinen kaavoituspäällikkö Jyrki Laiho, olivat entisiä KSOY:n työntekijöitä.

KSOY, nykyiseltä nimeltään Aihio Arkkitehdit, on viimeksi ollut otsikoissa Atanas Aleksovskille (SDP?) antamastaan ilmaisesta ystävänavusta Aleksovskin asunnon laajentamissuunnitelman laatimisessa.

Saman arkkitehtiliikkeen nimi vilahtelee taajaan kaupungin rakennusprojekteissa, viimeksi mm Hervannan ratikkareitin varrelle tulevien kerrostalojen suunnittelussa.

Muiden ratikasta näkemiensä hyötyjen ohella Suomela iloitsee sen työllistävästä vaikutuksesta. Ihan samoin etukäteisonnellistuttiin Kannen ja Areenan työllistävyydestä. Ketähän se rakennusvaihe oikeasti työllisti? Tätä ihmettelen joka kerta, kun haen parkkipaikkaa Kalevan hautausmaan kupeesta Liettuan ja Viron rekkareilla varustettujen autojen välistä.

(Lähetin tämän jutun Aamulehden yleisönosastoon viikkoja sitten. Ei ole julkaistu. Kuten ei mitään muutakaan Kantta ja Areenaa, ratikkaa tai aikoinaan tunnelia vastustavaa juttua. Paikallisen valtamedian toiminta saa Tampereen vaikuttamaan Putinin Venäjän etäpesäkkeeltä.)

 AAMULEHTI SENSUROI

Äskettäin oli julkisuudessa mielenkiintoinen juttu Tampereen hyvä veli-järjestelmästä. Se oli luettavissa Kainuun Sanomista, Kalevasta, Turun Sanomista, Ilkka-Pohjalaisesta, Hämeen Sanomista - vaan ei Aamulehdestä.

Miksikähän?

Pari päivää sitten Aamulehti kertoi kaupungin aikeesta ostaa Hopealinja. Turun Sanomat puolestaan kertoi, että koko uutista ei olisi pitänyt julkaista ja että Kalervo Kummola oli sen vuotanut AL:lle, vaikka kyseessä oli salainen tieto.

 Merkillistä!

Miksi turkulaisille kerrotaan meidän asiamme, mutta meille ei kerrota?

Onko kyseessä turkulaisten salaliitto?

Vai Kokoomuksen kauhu tulevien kuntavaalien edellä?

Onko Tampere Suomen Venäjä, jonka valtamedia julkaisee vain hallintoystävällistä materiaalia, ja todellinen tieto pitää osata etsiä turkulaisesta dissidenttijulkaisusta?

Mitä Hopealinjaan tulee, mitä mieltä kaupungin olisi ostaa tappiollinen yritys samaan aikaan kun kultamunia munivaa sähkölaitos-hanhea valmistellaan myyntiin? Kuuluuko uiva juottola enemmän kaupungin ydintoimintoihin kuin sähkön tuottaminen ja siirtäminen?

 

KENTTÄPOSTI KULKI NOPEAMMIN

Luen mainiota opusta "Sotakirjeenvaihto 1939-1944". 14.3.1943 vaimo kirjoittaa luutnanttimiehelleen: "Kiitos rakas kirjeestäsi. Odotinkin sitä jo kovasti. Se oli kirjoitettu 10 ja 13 sain sen. Aika kauan ne viipyvät matkalla kun rintamilta tulee kahdessa vuorokaudessa."
Siis keskellä sotaa, kun miehet, autot ja hevoset olivat rintamalla ja polttoaineesta oli pula, kulki kirje kahdessa päivässä ja kolme päivää oli "aika kauan".
Entäs nyt?
"Palveluyhteiskunnassa", jossa ei ole puutetta liikennevälineistä eikä polttoaineista sen paremmin kuin  työvoimastakaan. Jossa Postin toimitusjohtaja tienaa pienoiset 37 500E/kk kiinteää palkkaa, johon kuuluvat auto-, ateria- ja matkapuhelinetujen lisäksi oikeus sairaus-, riski- ja henkivakuutuksiin sekä lyhyen ja pitkän ajan kannustusjärjestelmät, joiden yhteenlaskettu kokonaismäärä on enintään 50% kiinteästä vuosipalkasta sekä - jos suoritus on poikkeuksellisen hyvä - voi maksettavien palkkioiden enimmäismäärä olla vuosittain enintään 120% kiinteästä vuosipalkasta (joka on laskupääni mukaan 450 000E). Jossa Postin muun johtoryhmän vuositulos ovat yhteensä 2 798 466 euroa. Eli koko johtoryhmän vuosittainen vähimmäistulo on pitkälti päälle kolme miljoonaa vuodessa.
Korkeita palkkioita perustellaan yleensä pätevyydellä. Isolla rahalla saa parhaat toimijat.
Niin että miksikähän minä en ole saanut mitään postia moneen viikkoon - sen jälkeen kun postin jakelun uudelleenorganisoinnin nimissä katumme postilaatikot ryhmiteltiin uudelleen? Laatikkoni töröttää tasan siinä, mihin se Postin määräyksestä uudelleensijoitettiin. Mutta postia ei vain tule. Lehdet eivät saavu, ja jopa laskut, jotka yleensä tuntuvat seuraavan perässä, vaikka Marsiin muuttaisin, loistavat poissaolollaan.
  Epäilen kovasti, että kenttäpostin organisoijat eivät saaneet 37 500 rahayksikön kiinteää kuukausipalkkaa saati 600 rahayksikön kokouspalkkioita - mutta homma pelasi. Mitä päättelemme tästä?
Jos korkeita palkkioita perustellaan pätevyydellä, mitä pätevyydellä esimerkiksi Postin kohdalla tarkoitetaan? Kykyä toimittaa posti nopeasti perille ja oikeaan osoitteeseen? Jotain muuta? Mitä? Kykyä ajaa yrityksen ydintoiminnot alas ja ulosmitata rahat mahdollisimman nopeasti?
Itse kukin voi päätellä, mihin Postin suoritus viittaa.
Minä teen päätelmäni tyhjän postilaatikon perusteella.
Kuinkahan ne sen kenttäpostin oikein järjesti? Ihan ilman päteviä hallitusammattilaisia!

VAROKAA VARASTELEVIA VILLISIKOJA!

Corriere della serassa on hulvaton video Berliinin läheltä Teufelseen rannalta, joka on nudistienkin käytössä. Villisikaemakko on pihistänyt kassin, jossa on kannettava tietokone. Kassin ilkialaston omistaja säntää hurjana emäsian ja kahden porsaan perässä.
Ilmeisesti Tasanteellakin kannattaa pitää tietokoneet lukon takana, sillä jo viime kesänä siellä nähtiin villisika, ja Teiskon puolella otuksia on tiettävästi enemmänkin.
Sikavideo on jopa hauskempi kuin saman lehden toinen video, jossa Trump nimittää Thaimaata "Reisimaaksi" (Thighland). Thaimaassa kuulemma nauretaan.
Mutta kyllä Trump silti possulle häviää.

HUIJATTIINKO KAUPUNKIA?

Aamulehdessä 10.6.20. arvaillaan ja pääkirjoituksessa (yllätys, yllätys!) kiirehditään Kannen ja Areenan ns pohjoiskannesta päättämistä.
Suunnitelmissa kiinnittää kansalaisen (veronmaksajan) huomiota muun muassa se, miten alkuperäissuunnitelman toimistotilat ovat kadonneet ja tilalle ilmestynyt (oi niin paljon rahakkaampia) asuntoja. Juntattiinko kaava alun perin läpi kaupunkia "toimistotiloja" lupailemalla? Vai tiesikö päättäjä jo silloin, että "toimistot" olivat silkkaa silmänlumetta kaupungissa, jossa jo silloin oli enemmän toimistotiloja kuin niille kysyntää?
Hankkeeseen aikanaan hiukan yllättäen mukaan ilmaantunut monien poliitikkojen tukija SRV (pääomistaja Kokkila oli muistini mukaan mm Sauli Niinistön presidentinvaalikampanjan suurimpia ellei suurin tukija) on AL:n mukaan "puhunut jopa tuhannesta uudesta asunnosta", joista pohjoiskannelle tulisi, edelleen AL:n mukaan, noin kolme neljäsosaa.
Eli rahaa on meininki kääriä rakennusliikkeellä, joka rahapulassaan juuri viime syksynä myi ison osan omistuksiaan Kansi ja areena-hankkeessa.
Tampereen kaupungin hankejohtaja Tero Tenhunen, jonka sympatiat jostain syystä tuntuvat aina olevan rakennusliikkeiden puolella, toteaa kaupungin tekevän "toisen vaiheen" eli pohjoiskannen edistämisen suhteen "sen, mitä pystymme".
Kaikki tämä mietityttää. Kenen etua kukin ajaa? Mikä on SRV:n todellinen taloudellinen tilanne? Millainen on kunkin tahon realiteettien taju?
SRV:n varatoimitusjohtaja Timo Nieminen sanoo: "On vaikea kuvitella, että megatrendi siitä, että kaupunkiseudut vetävät asukkaita puoleensa, olisi muuttumassa".
Eikö hän siis tiedä, että muissa Euroopan maissa muuttoliikkeen suunta on jo vaihtunut, ja ihmiset siirtyvät kaupungeista maalle? Vahvoina perusteluina muuttoliikkeelle on maaseudun parempi ilma ja parempi kokonaiselämänlaatu. Koko ajan kasvava ympäristötietoisuus on vaikuttanut asenteisiin myös siinä, että ihmiset tavoittelevat ekologista elämisen ja asumisen mahdollisuutta.
Korona-aika on pysyvästi muuttanut myös suhtautumista etätyöhön ja nostanut tietoisuutta avokonttoreiden   vaikutuksesta työtehoon ja luovuuteen. Lisääntynyt etätyö houkuttaa ulos kaupunkiasunnoista maaseudulle, missä kaupunkikaksion hinnalla saa omakotitalon puutarhoineen.
Jos minulla olisi mahdollisuus vaikuttaa - mutta Tampereellahan siihen on mahdollisuus vain rakennusliikkeillä !- panisin pohjoiskannen välittömästi jäihin. Mutta kun minä en ole rakennusliike.

MIESTÄ HAUSSA JA KEHNO KIRVES

Tämä on jokakeväinen ilmiö. Ensin vihreyttä tulee arkaillen esiin, eikä kevättöiden kanssa ole kiireen kierää. Sitten alkaa ryöpytä. Silmut paisuvat vauhdilla, räkätit rakentavat pesiä joka kolmanteen puuhun talitinttien ja kirjosieppojen yrittäessä turhaan vallata vanhoja reviirejään. Ei auta, rähisevät rastaat ovat sotajalalla ja karkottavat pienet tiehensä.
Sitten ruoho, joka äsken vielä tuskin pilkisti maasta, alkaa kasvaa kohisten. Ennen kuin ehdit asiaa ihmetellä, se on nilkan korkeudella ja ellet pidä varaasi, se jo hipoo pohkeita. On aika ottaa leikkuri esille.
Ja sitten tapahtuu se outo ilmiö. Täytän tankin, painan ryyppynappulaa juuri niin monta kertaa kuin pitääkin, kiskaisen. Ja kiskaisen. Ja kiskaisen.  Ei mitään. Annan lisää ryyppyä. Kiskaisen. Ja taas. Otsasuonet pullottavat. Kokeilen manailua. Ei tehoa, vaikka käytän koko runsaan varastoni. Jätän koneen kiukuttelemaan. En ole sitä näkevinäni.
Sitten yritän yllättämällä. Äkkiä uudet annokset ryyppyä ja... ei mitään.
No, minähän tiesin sen turhaksi. Ruohonleikkuri ei käynnisty, ennen kuin joku mies tulee paikalle ja panee homman alulle. Sama juttu joka kevät. Sen täytyy olla hormoneissa. Ruohonleikkuri ei käynnisty ilman testosteronia. Riittää että paikalle tulee mies, ihan kuka tahansa mies, tekee samat asiat kuin minäkin ja hurrr... kone lähtee riemukkaasti käyntiin.
Kyse ei voi olla käsivoimasta. Sitä minulla piisaa, kiitos omakotitalon ja koiran antaman jatkuvan harjoituksen. Flamencokurssilla aloitettiin viuhkan käyttö. Opettaja käski räväyttää viuhka auki napakasti. Tein työtä käskettyä. Viuhka meni kappaleiksi. Miksi sama voima ei tehoa ruohonleikkuriin? No niin, kuten sanoin se haluaa, se vaatii testosteronia käynnistyäkseen.
Mitä yksinäinen nainen tässä tilanteessa tekee? Menenkö tielle pyytämään miespuolista ohikulkijaa apuun? Hankinko tekoparran ja petkutan ruohonleikkuria?
Toistaiseksi ruoho sen kuin kasvaa. Leikkuri lojuu kuistin alla. Sillä on mies haussa.
Ja sitten toinen juttu. Kaksikymmentä vuotta sitten kerroin Aamulehdessä hakkaavani halkoja. Minusta oli lehdessä oikein kuvakin siinä toimessa. Olen siis todistettavasti halonhakkuukykyinen.
Tilasin jokin aika sitten metsurilta pesäänsopivan mittaisia, kolmikymmensenttisiä pöllejä. Tarkoitus oli että lyön ne itse klapeiksi. Aloitin reippaasti. Hain hyvän halkaisukirveeni ja ryhdyin toimeen. Kirves ei uponnut kuusipölkkyyn. Ei se uponnut koivupölkkyynkään. Se ei uponnut yhtään mihinkään. Hirveä hiki tuli. Ranne kipeytyi.
Kirveet ovat kahdessakymmenessä vuodessa kamalasti huonontuneet. Taidan valittaa Fiskarsille.