Edellisessä postauksessa aiheellisesti kehumani Matti Kuusela joutui journalistisen keskustelun keskipisteeseen. Aamulehti poisti satoja hänen juttujaan, koska Matti juuri ilmestyneessä omaelämäkerrassaan paljasti sepittäneensä joidenkin juttujen joitakin kohtia.
Aloittelevana lehtimiehenä Matti ammoin haastatteli minua ja jälkeenpäin lahjoitti muistoksi kokoelman Fernando Pessoan, meidän molempien rakastaman portugalilaisen runoilijan, runoja. HETKIEN VAELLUS on vieläkin yksi tärkeimpiä kirjojani.
Pessoa esiintyi lukuisilla salanimillä, joille hän loi taustat, luonteet ja elämäkerrat. Fiktiiviset hahmot saattoivat kohdata toisiaan ja keskustella keskenään. Alvaro, Ricardo ja Alberto ovat vain osa Pessoan kuvitteisten minähahmojen universumia, joka on ladattu täyteen välkettä, ihmettä ja ilmestystä.
Niin on mielestäni Matinkin tekstien maailma. Nimittäisin hänen erikoislaatuaan poeettiseksi journalismiksi.
Aamulehden ja Journalistiliiton mielestä journalismin tulee pitäytyä todellisuudessa. Ei ole lupa sepittää sekaan ihan omiaan.
Aamulehden journalismin suhteesta todellisuuteen muistan erikoisesti Tampella-taistelun (1989), jonka alkuvaiheessa lehti siteerasi kritiikittömästi niin sanotun Tamhattan-suunnitelman isiä ja kannattajia ja näiden halveeraavia lausuntoja Tampella-liikkeen jäsenistä ja toiminnasta. Tyypillinen Aamulehden otsikko kuului:"Hassahtaneita satuilijoita!"
Ajan mittaan kävi ilmi, että "hassahtaneet satuilijat" olivat oikeassa ja Tamhattan-suunnitelma kaupungin oikeistolaisen johtoryhmän ja rakennusliike Ahti-Polarin yhteisellä suunnittelu- ja korruptiomatkalla Wienissä kehittämä suunnitelma tiettyjen rakennusliikkeiden ja pankkien pelastamiseksi veronmaksajien kustannuksella. Mutta ei koskaan eikä missään Aamulehti edes ihmetellyt sitä, miksi Wienin-matkan jälkeen Wienissä kaupungin johtoa kestinnyt Ahti-Polarin johtaja Heinänen nimitettiin Tampereen teknisen toimen apulaiskaupunginjohtajaksi. Ei edes sitten kun tein Heinäsestä valituksen Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle ja Heinänen heti sen jälkeen erosi virasta.
Vastaavanlaisia vaikka ei yhtä ilmeisiä kiemuroita on Aamulehti ollut myöhemminkin journalismillaan tukemassa. Niin että sen hurskas ammattieettisyyden vaatimus Kuuselan kirjoitusten suhteen vaikuttaa sanoisinko ylimitoitetulta.
Onko ammattietiikasta luistelu luvallista silloin, kun sillä tuetaan lehden "viiteryhmiä" - Tampella-tapauksessa tiettyjä rakennusliikkeitä ja pankkeja? Mutta ei silloin, kun tarkoituksena on vain elävöittää juttua? Ilman että kukaan saa rahallista hyötyä? Hyi Mattia, joka ei ymmärtänyt asiaa! Ja vielä meni itse suoraan sanomaan, että keksi juttuja!
Myönnän, että monta vuotta kadehdin Mattia hänen keskustelustaan Eeva-Liisa Mannerin kanssa. Nyt tiedän, ettei hänkään uskaltanut.
