KUINKA MAAILMANSOTA SYTYTETÄÄN

 Kreivi Leopold von Berchtold oli Itävalta-Unkarin ulkoministeri vv 1912-1915. Kun serbialaisen salaseura Mustan käden jäsen Gavrilo Princip 28.6. 1914 murhasi arkkiherttua Frans Ferdinandin vaimoineen, päätti von Berchtold panna kovan kovaa vastaan. Hän lähetti Serbialle provosoivan uhkavaatimuksen, joka oli muotoiltu siten, että Serbian hallitus jokseenkin varmasti torjuisi sen.

Von Berchtold oli tietoinen laajemman konfliktin mahdollisuudesta, mutta esitti uhkavaatimuksen siitä huolimatta. Tuloksena oli ensimmäinen maailmansota, kaikista sodista ehkä järjettömin.

Kun Netanyahu on nyt kostoiskussaan edennyt niin pitkälle, että kuolinuhreja Ghazan alueella on kymmenisen tuhatta, näistä suuri osa lapsia, ja edelleen ilmoittaa jatkavansa tuhoamista, kunnes israelilaiset panttivangit on vapautettu, hänen täytyy olla tietoinen paitsi siitä, että hän murhaa päivittäin lähes kaksisataa lasta (onko mukaan edes laskettu sähkön puutteessa keskoskaappeihin menehtyneitä?), myös siitä että suursodan mahdollisuus lisääntyy hänen toimiensa ansiosta päivä päivältä.

Pidän täysin mahdollisena, että Netanyahu tosiasiassa viis veisaa israelilaisista panttivangeista. Hänen Likud-puolueensa pohjana ja taustalla on Irgun-terroristijärjestö, joka ei aikanaan karttanut juutalaistenkaan tuhoamista, jos se katsottiin hyödylliseksi. Likud-puolueen ajattelu on pohjimmaltaan Irgunin ajattelua. Tällä hetkellä Hamasin terroriteko ja panttivangit tarjoavat hyvän tekosyyn tuhota Gazan alue asumiskelvottomaksi ja tappaa ja/tai säikytellä sen palestiinalaisasukkaat niin etteivät he enää uskalla palata koteihinsa - ne harvat joilla on mihin palata.

Gazan saarto tarkoitti käytännössä kahden miljoonan ihmisen avovankilaa, jossa veden, sähkön ja tietoyhteyksen saanti oli Israelin varassa ja monet vanhat elinkeinot, kuten kalastus, tehtiin kielloilla mahdottomiksi.

Nyt Hamasista tuli hyvä tekosyy saattaa loppuun toimenpide - Gazan liittäminen Israeliin ja palestiinalaisten karkottaminen koko alueelta.

Iso kysymys on, onnistuuko se herättämättä huomattavasti laajempaa konfliktia.

Ensimmäisessä maailmansodassa hajosi koko Itävalta-Unkarin keisarikunta. Kreivi Leopold ehti saada palkinnokseen keisarillisen ylimmäisen kamariherran tittelin, mutta se jäi lyhyeksi, kun itse keisari pantiin viralta. Nykyään Leopold muistetaan lähinnä ensimmäisen maailmansodan sytytyslangan asettajana.

Mitenkähän Netanyahun käy?

Entä maailman? Onko edessämme kolmas maailmansota, kaikista sodista ehkä järjettömin?

SANA PIENEN SUOMEN OSUUDESTA 

Israelin (ja Netanyahun) huomattavin tukija on USA. Mutta myös Suomella on poikkeuksellinen historiallinen vastuu. Juuri suomalaisiin aseisiin ja asejärjestelmiin, hyvävelikaupalla salaa Israeliin luovutettuihin Tampellan lisensseihin, perustui nuoren Israelin aseteollisuus. Tampellan aseilla murhattiin palestiinalaisia siviilejä, aikuisia ja lapsia, vuonna 1948. Tampellan aseella todennäköisesti murhattiin keskitysleirivankien vapauttaja, kreivi Bernadotte.

Aseita välitti Shlomo Zabludowitz, jonka poika, ase- ja uhkapelimiljardööri Chaim "Poju" Zabludowitz  tukee ja rahoittaa sekä Länsirannan laittomia siirtokuntia että suomalaisten oikeistopoliitikkojen vaalirahoitusta. 

Ja sattumalta on myös Tapparan suuromistaja.

Mitä me kannatamme, kun kannatamme Tapparaa?

RUUHKAN ILOJA

 Kilometrin mittainen autojono matelee Satakunnankatua, jonka päätä vielä 90-luvulla kaunisti Valion tontin kaunis satavuotias puutalo ja punatiilinen savupiippu. Käännän kärsivän katseeni pois tilalle nousseista KSOY:n karmeista tornitaloista.

Ja kas, milloin olenkaan viimeksi ehtinyt ihailla oikealla puolellani kohoavaa Frenckellin punatiilistä paperitehdasta? Tuota Birger Federleyn mestariluomusta hurmaavine puolikastorneineen, joka jostain syystä tuo aina mieleni Prahan? Jollain tavalla Federley on onnistunut tuomaan jugendiin tuulahduksen keskiaikaa... ja romantiikkaa. Paperitehtaaseen, joka tosin enää ei ole paperitehdas.

Federley teki arkisestakin kaunista. Hänen Messukylän Tampellan työläisille suunnittelemansa pienet puutalotkin olivat kauniita. Sekin pikkuruinen, jossa viimeksi asui viinatrokari, se joka sai loton päävoiton ja osti heti mersun. Ja muuttui legendaksi.

Jonossa on aikaa muistella.

Minuutti pari, ja jono seisahtuu taas, vasemmalla puolella Tuomiokirkko, rippikirkkoni, jota rakastan. Jossa ties miten monena vuonna lauloin Kalevan kirkon kuorossa Hoosiannaa nauttien uljaasta sisätilasta ja loistavasta akustiikasta. Se on yhtä hyvä kuin keskiaikaisissa kivikirkoissa. Ennen akustiikka osattiin. Sitten tulivat asiantuntijat.

Mutta olenko koskaan ennen, kunnolla, ajan kanssa katsonut Tuomiokirkkoa ulkopuolelta? Nähnyt miten tyylikkäästi sen massat rakentuvat? Miten huikaisevasti sen torni kohoaa, miten vahva se on uskossaan, miten siro samalla?

Pakkopysähdys on joskus hyvä. Että on aikaa katsoa. Kunnolla.

Sitten jono lähtee liikkeelle.

ASTIANKUIVAUSKAAPPI JA PIMPPIPUHELIN

Au pairina Ranskassa ollessani hämmästelin sikäläisen keittiön alkeellisuutta: kuumavesi lämpeni pikkuruisessa kaasuboilerissa, ja aterian jälkeen rouva pesi ja minä kuivasin astiat. Ei astiankuivauskaappia!

En tiennyt mitään Maiju Gebhardin (1896-1986), astiankuivauskaapin keksijän, laskelmasta, jonka mukaan Suomen tyttäret käyttävät elämästään 30 450 tuntia astianpesuun:"Se on 10 vuotta yhteen menoon 8-tuntisia päiviä pyhät ja aret järjestään". Niinpä Maiju v 1930 otti ja keksi kuivauskaapin, joka puolitti tiskaamiseen menevän ajan.

Mutta vuonna 1963 Ranskan tyttäret eivät olleet sellaisesta kuulleetkaan, edes sellaiset työssäkäyvät naiset kuin minun Madameni, joka lähti aamuseitsemältä töihin, palasi puolelta päivin, laittoi lounaan, lähti kahdelta takaisin töihin,  palasi illalla seitsemän jälkeen ja valmisti päivällisen. Tiskattuamme ja kuivattuamme astiat kello oli vartin yli yhdeksän, tenavat unilla ja päivä pulkassa. Ja silloin, sivumennen, alkoi minun ns. vapaa-aikani, ja olin niin kanttuvei että tuskin jaksoin lähteä  Annecyn pääkadun pillurallia häiritsemään. Vielä silloin ulkomaalainen vaalea tyttö oli sellainen tapaus pikkukaupungin kadulla, että jokaisen auton täytyi vähintään hiljentää ja nuorukaisten yrittää ottaa selvää muukalaisesta.

Myöhemmin opiskelin Pariisissa ja asuin puolihoidossa 60-vuotiaan ramman Madamen luona, joka tarjosi asukkailleen fiinin päivällisen joka ilta. Kerran yllätin Madamen keittiöstä: hän istui lattialla tiskivuoren keskellä, pesi astiat vadissa ja kuivasi pyyhkeeseen.

En tiedä mikä on Ranskan kuivauskaappitilanne nykyään. Olen netistä katsellut Normandiassa myytäviä asuntoja: keittiökaappien ovet ovat sitä samaa bulkkitavaraa kuin Suomessakin, mutta ovet ovat aina kiinni, enkä voi tsekata mitä niiden sisällä on. Epäilen, ettei kuivauskaappi ole löytänyt Ranskaan vieläkään;  naisten työn säästäminen on siellä aina vähemmän tapetilla kuin miehen miellyttäminen. Synnytyksen jälkeisen alapääjumpankin tuloksista kuulemma kysytään, onko monsieur tyytyväinen?

Mistä pääsenkin toiseen alapääaiheeseen. Niin Annecyn kuin Pariisinkin kylppärissäni oli minulle siihen asti tuntematon värkki:bideeallas. Annecyn hoitolapseni, 5- ja 2,5-vuotiaat pojat, käyttivät sitä kylläkin käsiensä pesemiseen, mikä nyt ei ole laitteen varsinainen käyttötarkoitus.

Viime aikoina olen törmännyt ihan uuteen sanaan: naistenlehdessä gynekologi neuvoo käyttämään "pimppipuhelinta".

Siis mitä? Ai jaa! Hetken harkinnan jälkeen tajusin hänen tarkoittavan sitä laitetta, mitä ei Normandian myytävissä taloissa myöskään näy: bideesuihkua, tuota kätevää paperinsäästäjää! Jolla sitä paitsi kokemukseni   mukaan pesee kätevästi sellaiset muuten hankalat astiat kuin keittiön biojäteastian. Mahtaako sekin olla suomalainen keksintö? Onko Maiju taas ollut asialla?

Sillä eivät Maijun hygieniset oivallukset kuivauskaappiin jääneet: vuonna 1930 Pienviljelijän kotitalousoppaassa Gebhard ehdotti laskiämpärin kiinnittämistä keittiökaapin alaoveen. Laskiämpäri - biojäteastian esimuoto - pidettiin hänen ideansa mukaan roskakaapin ovessa erityisellä hyllyllä. Jollainen sattuu olemaan vielä tänä päivänä satavuotiaan mummonmökkini keittiössä. 

Maiju tuli mieleeni, kun pähkäilin äskettäin kuolleen Tina Turnerin elämän ja musiikin voimaannuttavaa vaikutusta moniin naisiin. Että on myös naisia, joiden vaikutus ei ole yhtä näyttävää mutta ei ainakaan vähemmän todellista. Työtä säästävät ja hygieniaa edistävät keksinnöt ovat antaneet aikaa ja terveyttä ja sitä kautta mahdollisuuksia siihen voimaantumiseen. Muistakaamme Maijua!

VIELÄ HALLITUSAMMATTILAISISTA

Noin käy kun on kiireissään ja kiukuissaan. Viime postauksessani näköjään vuorottelin tasaisesti sanoja "hallitusammattilainen" ja "hallintoammattilainen". Olisi tietysti koko ajan pitänyt puhua hallitusammattilaisista. Jotka näköjään ovat aikamme kirous ja kukkarollamme kävijä numero yksi.

Ja eikös Aamulehti kohta kertonut, että myös Tampereen kaupunkikonsernin yhtiöiden johdossa hääräävät hallitusammattilaiset. Ihmekään, että kaikki menee niin kuin menee. Me kaikki kolminkertaista sähkön hintaa maksavat, kiittäkäämme hallitusammattilaisia!

Yhtiöittämisen myötä demokraattinen vaikutusmahdollisuutemme yhtiöiden hoitamiin asioihin kapenee. Ja kun demokraattisesti valittujen edustajiemme tilalle valitut "hallitusammattilaiset" huseeraavat, se kapenee edelleen.

Kummalta tuntuu seurata, miten demokratia faktisesti jo 30 vuoden ajan on kaventunut. 90-luvun "hallintouudistus" siirsi valtaa vaaleissa valituilta kaupunginvaltuutetuilta virkamiehille. Ja kun ottaa huomioon, että suurimpia rahoja käsittelevät ja kaupunkisuunnitteluun eniten vaikuttavat virkamiehet kaavoituksen ja maanhankinnan puolella ovat pyöröoviporukkaa, rakennusliikkeistä tulleita tai niihin siirtyviä, se tarkoittaa, että rakennusliikkeillä on vahva ote sen alueen hallinnosta ja valtuutetuilla lähinnä tehtävänä siunata valmiit suunnitelmat. 2000-luku on sitten ollut jatkuvaa yhtiöittämistä ja demokratian kaikkoamista siten koko ajan etäämmälle.

Ja sote tuo meille uuden byrokraattikerroksen elätettäväksi. Eiköhän sielläkin kohta hallitusammattilaiset kummittele.  

HALLINTOAMMATTILAISTEN "ANSIOISTA"

 Minusta näyttää kovasti siltä, että aika tarkoin siitä lähtien, kun valtionyrityksiä ovat johtaneet superkalliit "hallitusammattilaiset", on joka lafkalla mennyt huonosti. Paitsi tietysti hallintoportaan tasolla.

Ajatellaan nyt vaikka Postia. Hallintoammattilaisista koostuva johto päätti suuressa viisaudessaan vaihtaa selvän, yksinkertaisen ja kansainvälisesti ymmärrettävän "Posti"-nimen joksikin muuksi. Ja niin ostettiin kalliilla valuutalla uusi nimi: Itella. Ja maksettiin koko valtakunnan postitoimistoihin uudet nimet. Siis me maksoimme, me veronmaksajat. Jotka tietysti maksamme myös hallintoammattilaisten palkat.

Sitten huomattiin ettei se välttämättä niin kamalan viisasta ollutkaan. Ja uusi hallitusammattilaisista koostuva johto päätti palauttaa postille vanhan "Posti"-nimen. Ja taas me maksoimme uusien kylttien kustannukset ja kaiken siihen liittyvän, mikä sitten olikin jo niin suuri raha että, edellisiin haaskauksiin lisättynä, se laski Postin tulosta joten vahingot täytyi tietysti maksattaa... ei suinkaan vahinkojen aiheuttajilla, niillä hallitusammattilaisilla, vaan Postin henkilökunnalla, käytännössä postinjakajien selkänahasta kiskoen, jakelualueita laajentamalla ja porukkaa vähentämällä. Ja meille, myös maksajille, palveluja heikentämällä.

Tämä vain tuli mieleeni kun tänä aamuna näin ahdistuneen nuoren miehen juoksevan kirjekuoria kourassaan kohti postilaatikkoani. Hän työnsi kätensä siitä kapeasta postille tarkoitetusta raosta sillä tuloksella, että käsi juuttui postilaatikkooni, ja nuorukainen ahdistui lisää. Autoin hänen kätensä irti ja kaivoin laatikostani esille jollekin aivan erinimiselle tarkoitetun kirjeen. Selitin mihin postilaatikkoon se kuului. Tai yritin selittää, mutta nuorukainen pyysi puhumaan englantia, joten vaihdoin kieltä.

Jatkossa huomasin että hänelle tuotti tavattomia vaikeuksia lukea lähetysten saajien nimiä. Olin ymmärtävinäni, että hän on mahdollisen luku- ja kirjoitustaitonsa oppinut aivan eri kirjaimistolla kun omamme, ja että meikäläisten kirjainten tavaaminen oli hänelle yhtä vaikeaa kuin itselleni arabiankielisestä kalligrafiasta selvän ottaminen.

Ollaanko nyt tosiaan, kiitos hallintoammattilaisten, jo niin pitkällä, että Posti - tai mahdollisesti jokin muu postiamme jakeleva laitos - joutuu palkkaamaan postiamme jakamaan henkilöitä, joiden lukutaito ei riitä suomalaisten nimien ja osoitteiden lukemiseen?

Me siis maksamme supersuolaisia palkkioita hallitusammattilaisille, joiden järki ei riitä "Posti"-nimen säilyttämiseen, jotka haaskaavat tolkuttomasti kansallisvarallisuuttamme, ja toimillaan johtavat meidät tilanteeseen, jossa postiamme jakavat henkilöt, jotka eivät tunne kirjaimistoamme!

Tämä ajatuskulku siis alkoi siitä, kun irrottelin suomea osaamattoman postinjakajan postilaatikkooni juuttunutta kättä ja mietin, että parodiaksikin tämä on jo liioiteltua.

"OLETTE JONOSSA TOISENA"

 Kesän alussa telomani olkapää ei ota parantuakseen. Silloin Acutassa otettuja röntgenkuviakaan en ole saanut haltuuni. Siitä hyvästä syystä, että mihinkään julkisen terveydenhoidon puhelinnumeroon ei saa enää yhteyttä. Edes sen vertaa, että voisi tiedustella, mihin pitäisi ottaa yhteyttä.

Kauan viivyteltyäni yritin lopulta soittaa terveydenhoidon palvelunumeroon, siihen 23-loppuiseen, josta ammoin saamani tiedon mukaan piti voitaman myös tilata lääkärinaikaa. 

Ystävällinen miesoletettu automaattiääni kertoi minun olevan jonossa toisena. Sehän kuulosti hyvältä. Siis odottamaan! 

Hetken kuluttua samainen miesääni toisti saman sanoman. Ja taas. Ja taas. Kello kävi. Ehkä sekosin laskuissani. Niiden mukaan kuulin 34 kertaa olevani jonossa toisena.

Ihme ja kumma, 27 minuutin kuluttua elävä naisäääni vastasi. Hän ei osannut sanoa, mistä tai miten saisin röntgenkuvani. Terveyskeskusaikaa ei siitä numerosta voinut tilata. Hän ei myöskään osannut kertoa, miksi toisena jonossa oleva joutui odottamaan lähes puoli tuntia. Hän ei tiennyt, montako henkeä heitä siellä on vastaamassa veronmaksajien kysymyksiin. Hän kehotti soittamaan terveyskeskuksen numeroon. Sen hän tiesi. Sen näin kyllä netistäkin.

Soitin terveyskeskuksen numeroon. Sieltä luvattiin soittaa takaisin.

Tähän mennessä ei ole kuulunut.

Toivon hartaasti, että kun nykyisen terveydenhoidon palvelujärjestelmän organisaattorit aikanaan yrittävät siirtyä paremmille organisaatiomaille, on helmiportilla Pietarin sijasta automaatti, joka ilmoittaa: "Olette jonossa toisena". Iankaikkisesta iankaikkiseen: "Olette jonossa toisena".

Ja joka välissä oikein huonosti sovitettua harppumusiikkia.

Niin huonoa, että kun automaatti-Pietari muutaman ikuisuuden jälkeen lupaa "takaisinsoittoa", organisaattori epätoivoissaan luovuttaa ja suistuu alas sinne, missä hänen sarvipäinen ja sorkkajalkainen hengenheimolaisensa jo lämpimästi odottaa... 

KALLIIKSI KÄY KULTAPOSSUKERHO

 Sääliksi käy Tytti Tuppuraista, joka voi menettää ministerinpaikkansa ja -palkkansa ( 10 441 E/kk), elleivät Uniper-neuvottelut johda Suomen kannalta toivottuun tulokseen.

Hän joutuu neuvottelemaan melko toivottomassa tilanteessa, jonka ovat aiheuttaneet Fortumin silloinen toimitusjohtaja Pekka Lundmark (kuukausipalkka 80 000E) ja Fortumin hallituksen silloinen puheenjohtaja Sari Baldauf (palkkio hallitustehtävästä vuonna 2017 84 000E) ajaessaan Uniper-kaupan vuonna 2017 väkisin läpi huolimatta itse Uniperin kiivaasta vastustuksesta ja siitä tosiasiasta, että kauppa raskautti Fortumia (ja sitä kautta Suomen kansaa) valtavalla määrällä ilmastollisesti tuhoisaa hiilienergiaa.

Mutta kun Tuppurainen on ainoa, joka saadaan kiinni.

Varsinaiset tekijät, Lundmark ja Baldauf, ovat jo siirtyneet Nokian johtoon ja nostamaan uusia hiuksianostattavia palkkoja, kannustimia, luontaisetuja, tulospalkkioita ja eläke-etuuksia ja mitä muuta kaikkea nämä korkeasta paikasta toiseen toisiaan kierrättävät "hallitusammattilaiset" ovatkaan itselleen ja toisilleen keksineet.

Ei ole vielä tiedossa, kuinka suurella summalla Uniper-möhläys tulee jokaista suomalaista veronmaksajaa (yleisin palkka 2600-2699 E/kk) rasittamaan.

Se on kuitenkin tiedossa, että kalliiksi käy. Ja varsinaiset tekijät sen kuin johtavat Nokiaa, kaukana tuskallisista neuvotteluista, kaukana vastuusta.

Kun valtionyritysten johdon palkkioita aikanaan alettiin hinata yksityisten suuryritysten johdon tulojen tasolle (mikä alkoi muistaakseni Mikael Liliuksen aloittaessa Fortumin johtajana), asiaa perusteltiin mm sillä, että ilman yksityispuolen kanssa kilpailukykyisiä palkkoja ei saataisi "päteviä johtajia". Asiaa muistaakseni perusteltiin myös "suurella vastuulla". 

Kuinka paljon on nähty pätevyyttä ja vastuunkantoa? 

Kuinka suurta pätevyyttä osoittavat Fortumin valtavat ja riskialttiit Venäjä-sijoitukset? Jaa että silloin oli maailma toinen? Eikö juuri pätevyydellä perusteltu johtajuus merkitse kykyä katsoa tulevaisuuteen, arvioida riskejä, varautua erilaisiin uhkiin? Eikö juuri valtionyrityksen johdolta sovi odottaa muunlaista taloudellista ajattelua kuin yksityiseltä kvartaalitaloudelta, jossa tuijotetaan vain lähikuukausien voittoihin (ja niistä johdolle lankeaviin kiitoksiin ja kannustimiin)?

Entä vastuunkanto? Kovastiko on langetettu aineellisia korvauksia kehnon johtamisen aiheuttamista vahingoista?

No esimerkiksi Fortumin nykyinen toimitusjohtaja Markus Rauramo sai puolisen miljoonan euron lisäpalkkion Uniper-asian hoitamisesta vielä tänä vuonna ja asian ollessa selvästi kaatumassa niskaan. Tämä siis kiinteän kuukausipalkan päälle (viime vuonna 125 000 E/kk). Ai niin, ja osakeperusteisten kannustimien (viime vuonna 1 006 000 E). Niin ja tietysti palkkaan sisältyvän vapaan auto- ja puhelinedun ja sähköajoneuvotuen päälle ja....

Tätä sopii kummastella niin palomiesten kuin sairaanhoitajienkin, joiden vastuu ja pätevyys katsotaan   2600-2699 E:n arvoiseksi kuukaudessa. Saavatko he tulospalkkion, jos potilas tai tulipalosta pelastettava menehtyy? Fortumin hallituksen logiikalla pitäisi saada.

Olen sitä mieltä, enkä varmaan yksin, että suurten yritysten kesken toisiaan kierrättävä "hallitusammattilaisten" kultapossukerho on käynyt niin kalliiksi, että se tulisi lopettaa, vaikka lailla. Kansallisomaisuutta on hukattu enemmän kuin tarpeeksi. Meidän yhteistä omaisuuttamme on hukattu, heitetty taivaan tuuliin - ja kaikki siksi, että on kuviteltu ahneuden olevan yhtä kuin pätevyys ja vastuunkantokyky.