TAKSIN TILAAMINEN ON TAITOLAJI

 Kellahdin märällä nurmikolla. Suoraan olkapäälleni. Tuskankarjaisuni säikytti pikkulinnut puusta.

Päivystysapu-puhelinpalvelun naisoletettu käski mennä oitis Acutaan, ennen kuin lauantaijuopuneet ruuhkauttavat paikan. - Mutta et sää ambulanssia tarvitse, mene taksilla!

Taksi Tampereen puhelinautomaatti kertoi alkajaisiksi hirvittävän minuuttihinnan ja muut löpinät (hinnan koko ajan juostessa) ja että palvelu on ruuhkautunut (päättäjäisviikonloppu!) sekä että saadaksesi palvelua käytä joko robottijotakin (paina yksi) tai xxysovellusta (paina kaksi). Molemmat mahdollisuuksia, joita meikäläisen mummupuhelin ei tunne.

Soitan ensin yhdelle, sitten toiselle naapurille, tuttavalle, kummipojalle, kylänmiehelle. Kuka on jo Järvenpäässä menossa anopin synttäreille, kuka lähestyy Nokiaa ja ylioppilasjuhlia; jonkun puhelin ei vaan vastaa. Epätoivoissani soitan Taksi Tampereelle yhä uudestaan kuullakseni saman löpinän helvetilliseen minuuttihintaan. Samalla kävelen yksikätisenä Veijanmäenkatua miettien, kenen ovea kehtaan soittaa ja kysyä kyytiä. Kadun päässä asuva taksimies kaartaa autollaan liikenteeseen juuri niin kaukana, ettei havaitse huidontaani.

Lorun lopuksi soitan 112:een, selitän tilanteen ja sanon ettei tässä nyt muu auta, ja ambulanssi luvataankin, mutta ei minua kuljettamaan vaan tilaamaan taksi (!!!). Ja ambulanssi tosiaan tulee, ystävällinen henkilökunta tsekkaa verenpaineeni (200/107, kuulemma ihan normaali siinä kiihtymystilassa!), verensokerin ja ties mitä. Ja ihan totta, soittaa taksin! Heidän puhelimensa soveltuu xxysovellukseen, ja niin nousen ambulanssista ja kipuan taksiin, joka kiidättää minut toistaiseksi suhteellisen ruuhkattomaan Acutaan, missä parikymmentä henkeä tuijottaa puhelimiaan.

Kaivan kassistani Ed McBainin dekkarin ja tunnen tulleeni Truffautin Fahrenheit 451:n maailmaan, missä kirjat on kielletty,  ja palomiehet polttavat kirjat tavattaessa. Palomiehiä ei sentään ilmesty, vaan jonkin ajan kuluttua nuorukainen, joka johdattaa minut ja olkapääni röntgeniin. Ja sitten odotetaan. Ja tuijotetaan puhelimia. Siis joka iikka, vauvasta vaariin, kaikki aulassa odottavat ihmiset tuijottavat puhelinta. Kukin omaansa. Paitsi minä. Minulla on kirja.

Vuodentakaisesta Acuta-kokemuksesta viisastuneena varasin mukaan eväät ja narskutan omenaa. Totean, että aulan automaatissa ei laktoosi-gluteeni-intolerantille ole edelleenkään muuta kuin mustaa kahvia.

Tällä kertaa reissu kestää vain kolmisen tuntia (viimeksi muistaakseni viisi). Lähtiessäni käsi kantositeessä on Taksi Tampereen ruuhka hellittänyt, ja helvetillisellä minuuttihinnalla tilaamani taksi saapuu kahden tekstiviestin saattelemana. Kotiportilla saan yli kahdenkymmenen euron laskun. Mennessä täsmälleen sama matka maksoi 13 euroa. Lisäksi saan tulevaisuudessa ainakin kympin verran lisää puhelinlaskuuni Taksi Tampereen tyyriiseen palvelunumeroon soittamistani puheluista.

Tarinan opetus 1: Me elämme operaattorien armoilla. Tarvitsemmepa sitten taksia tai terveydenhoitoa, joudumme maksamaan palvelujen lisäksi (jos niitä palveluja yleensä saa)myös niitä välittäville operaattoreille, joiden automaattien vastauksia   ja "palvelemme teitä mahdollisimman pian"-lupauksia seuraavaa huonosti sovitettua musiikkia joudumme kuuntelemaan minuutti- tai jopa tuntikaupalla, ja koko ajan operaattorin kassa kilisee iloisesti.

Opetus 2: Anne Berner onnistui pilaamaan maamme taksipalvelut niin perusteellisesti, että häntä voi kiistatta pitää yhtenä maalle kalleimmaksi käyneistä ministereistä.

Opetus 3: Berner ja operaattorit yhdessä ovat tehneet taksin tilaamisesta taito- ja välinelajin, joka vaatii erikoisosaamista ja hintavia välineitä, joilla on lyhyt elinkaari ja raskas hiilijalanjälki.  

Opetus 4: Ruohonleikkurin puhdistusjätteet kannattaa aina siivota heti pois nurmikolta. Mössääntynyt ruohosilppu on sateen jälkeen varsinainen liukumiina.

CASABLANCA ON SUOMEN KOKOINEN

 Äskeisessä Yle Teeman Eksoottiset junamatkat-ohjelmassa käytiin Marokossa ja ajeltiin rautatiellä, jonka oli meininki ulottua aina Timbuktuun asti. Matkalla poikettiin muun muassa Casablancan legendaarisessa kaupungissa - legendaarisessa lähinnä samannimisen elokuvan ansiosta, jota tähdittävät  Humphrey Bogart ja Ingrid Bergman ja joka on kylläkin filmattu lähinnä Hollywoodissa.

Mikä sitten selittääkin sen, että todellinen Casablanca poikkeaa melkoisesti mielikuvista. Muun muassa siinä, että leffassa pikkukaupungilta vaikuttanut taajama onkin runsaan viiden miljoonan asukkaan suurkaupunki. Eli asukasmäärältään Suomen kokoinen, mutta ei tosiaankaan pinta-alaltaan.

Casablancassa on yksi ratikkalinja. Siis kaupungissa, joka on erittäin väkirikas ja rakenteeltaan kompakti, on katsottu tarpeelliseksi rakentaa vain yksi ratikkalinja. 

Montako linjaa on Tampereella ja montako lisää on tulossa? Tässä alueellisesti laajassa mutta harvaanasutussa pikkukaupungissa. Jonka rakenne jo sinänsä kertoo, että täällä ratikka ei tule koskaan kannattamaan. Ei vaikka rakennusliikkeiden riemuksi suunniteltaisiin kuinka paljon uutta kerrostaloasutusta ratikkareittien varrelle.

Mutta mitäs virkamiehet ja heidän kanssaan kompuksessa olevat rakennusliikkeet siitä piittaavat, eiväthän he sitä kustanna, vaan me, veronmaksajat. Me joilta ei ole kysytty.

Ohjelman aiheena ei kuitenkaan ollut ratikka vaan rautatie, joka oli siis meininki rakentaa Timbuktuun asti helpottamaan siirtomaa-Ranskan sotilaskuljetuksia ja sitä kautta Afrikan rikkauksien hyödyntämistä.

Marokossa kiskoliikenteellä on ihan omat ongelmansa. Eräs ohjelman junista kuljettaa hiekkaa Saharaan. Siis hiekkaa Saharaan! Siitä syystä, että syksyllä etanalaumat tungeksivat kiskoille, ja ellei kiskoja hiekoiteta, junat luiskahtelevat etanalimassa pois raiteiltaan.

Toinen ongelma ovat hiekkamyrskyt. Siitä varten junissa on erityiset "hiekkamiehet", jotka isolla sakilla lapioivat pois  hiekkamassoja, jotka muuten suistaisivat junat kiskoilta.

Jotenkin Saharan junaliikenteen ongelmat toivat mieleen Tampereen ratikat, joilla tuntuu olevan taipumus suistua raiteilta vähän väliä, ja lapiomiehiä on niittenkin kiskoilla tarvittu, vaikka ei vielä hiekkamyrskyn vuoksi.

 Ranskalaisten Saharan-rautatie päättyy hyvän matkaa ennen Timbuktua, sillä sen suunnittelijat tulivat lopulta järkiinsä. Mutta Tampereella meinataan jatkaa ratikkalinjoja niin Koilliskeskukseen kuin Pirkkalaankin, ilmeisesti siinä uskossa, että kun tarpeeksi ratikkaa rakennetaan, niin sen ympärille kasvaa sen edellyttämä tiivis suurkaupunki

Minä en ammoisella Marokon matkallani rautatietä nähnytkään. Mutta olen kyllä ainoa tuntemani henkilö, joka on Saharassa autolla ajaessaan juuttunut märkään liejuun. Oli joulukuu, ja punainen hiekka oli sateessa muuttunut imeväksi massaksi, enkä minä ole koskaan ymmärtänyt niitä viittomia, joilla miehet antavat merkkejä auton ajajalle. Poikaystäväni ja monta poliisia viittilöivät juuri niin kuin miehillä on tapana ja minä ymmärsin ne juuri niin kuin minulla on tapana, sillä tuloksella että upposin vielä syvemmälle. Eivätkä he olleet yhtään iloisia joutuessaan tuuppaamaan autoa haarojaan myöten punaisessa liejussa. 

Mutta se on ihan toinen tarina.

"Play it again, Sam!"  

VANHAINKODISTA KORRUPTION JÄLJILLE?

Viime keskiviikon Tamperelainen suvaitsi julkaista juttuni De Gamlas Hemistä. Toivoin siinä sydämeni pohjasta, ettei "sisäilma-asiantuntijoita" päästetä turmelemaan vielä tätäkin jugendhelmeä ymppäämällä siihen koneellista ilmanvaihtoa, mistä operaatiosta on jo saatu lukuisia murheellisia esimerkkejä, päällimmäisenä mielessä Nekalan koulu, jonka remonttitohelointi pilasi tällä vuosituhannella.

Vertasin jutussa nykyistä koneilmastointiuskontoa 1970-luvun "hyvän rakentamisen" ohjeisiin, joiden vuoksi omakotirakentajat pakotettiin rakentamaan sutta ja sekundaa - räystäättömiä tasakattoja, jotka olivat niin ilmastoon kuin maisemaankin sopimattomia. Kun talot sitten , kuten odottaa saattoi, alkoivat homehtua, joutuivat samat omakotirakentajat hakemaan ja maksamaan uusia rakennuslupia voidakseen korjata omaisuutensa käyttökelpoisiksi.

Tamperelaisen juttuun saamastani palautteesta kävi ilmi, että tätä nykyä on koneellisen ilmanvaihdon kanssa sama juttu: rakentajat melkein pakotetaan suunnittelemaan taloihinsa koneellinen ilmastointi. Muuten se lupa ei vaan heru.

"Hyvän rakentamisen" ohjeet olivat käsittääkseni peräisin aika pieneltä herraseuralta. Ei ole tullut korviini, että he olisivat koskaan joutuneet vastaamaan antamistaan tolkuttomista ohjeista ja niiden aiheuttamista omaisuudenmenetyksistä. Mutta tietynlaiset rakennusliikkeet aivan varmasti ohjeista hyötyivät, mahdollisesti myös heidän kumppaninsa kuntien ja kaupunkien kaavoitus- ja rakennuslupaosastoilla. Entä ohjeiston antajat itse? Olivatko he vain rakentamista ja vallitsevaa ilmastoa ymmärtämättömiä tomppeleita, joilla oli liikaa valtaa? Vai ovelia kavereita, joilla oli läheiset suhteet tasakattorakentajiin?

Tällä hetkellä koneellista ilmastointilaitteistoa tuottavien ja rakentavien yritysten kassa kilisee jatkuvasti.

Koska minulla on paha tapa ajatella rahavirtoja ja niiden suuntaa, en voi olla itsekseni kyselemättä, eikö tässä olisi tutkivan journalismin paikka. Kaavoitus ja yleensä rakentaminen on tyypillisesti rakenteellisen korruption aluetta. Virtaako rahaa mahdollisesti myös kaupunkien ja kuntien virkamiesten suuntaan?

Vai mitä pitäisi ajatella tilanteessa, jossa tulee yhä uusia viestejä sisäilmaremonteista, joiden jälkeen sekä talo että ihmiset sen sisällä voivat huonosti?

HULEVESIMAKSUA MUINAISHAUDASTA

Maksettuani jo kertaalleen hulevesimaksuja vanhoilta omakotitonteilta, jotka - rakennuksia lukuunottamatta - ovat kokonaan nurmikolla ja siis imevät ja hoitavat kyllä omat hulevedet ja vähän vieraitakin, jos tarve vaatii - sain yllätyksekseni kolme uutta hulevesilaskua. Luulin niitä vahingossa lähetetyiksi ensimmäisten laskujen kopioiksi (näin tietokoneaikanahan sellaista tapahtuu tämän tästä!), mutta kiinteistönumerot eivät näyttäneet ihan oikeilta.

Kun laskuissa ei tietenkään ollut kiinteistön nimeä, mikä olisi selventänyt tilannetta (byrokratian ytimeenhän kuuluu, että kaikki asiaa selventävä jätetään selventämättä, mutta kaikki monimutkaistava kuuluu asiaan ja merkitään huolellisesti kansalaispolon kummasteltavaksi ja ahdistuksen aiheeksi!), aloin huolellisesti tankata yli kymmennumeroisia numerosarjoja ja verrata niitä verottajan vastaaviin numerosarjoihin, joista löytyikin vastaavuutta, paitsi että pinta-alaluvut hiukan heittelivät, minkä ideana lienee että säästetään rakennuslupaosastolle harkinnan- ja liikkumisvaraa, jotta yksi viran- tai toimenhaltija voi luvata maanomistajalle paritaloluvan ja toinen sitten evätä sen, koska pinta-alasta herranähköön uupuukin se yksi neliö vaadittavasta tuhannesta neliöstä.

Pinta-alaheittelystä huolimatta lopputulos oli että kaupunki ihan oikeasti veloitti minulta reilut 150 E hulevesimaksuja rautakautisesta polttokalmistosta, muinaismuistolain perusteella suojellusta alueesta, jonka komeasti haudattujen vainajien päälle ei ole lupa mitään rakentaa ja mistä ei parhaalla tahdollakaan voi kuvitella mitään hulevesiä minnekään päin lirittävän.

Panin 16.12. äkäistä meiliä menemään. Jo 17.12. minut tavoitti virka-tai toimimiesoletettu, jonka paperien mukaan muinaisilla hautakummuilla oli - yllätys! yllätys! - vapaa-ajan rakennus. Sain miesoletetun suhteellisen nopeasti uskomaan, ettei suojelukohteelle ole lupaa pystyttää edes halkopinoa, saati rakennusta.

Ja jo tänään, 20.12., sain kolme kappaletta hyvityslaskuja ja sain taas kerran ihmetellä, miten nopea kaupunkimme onkaan silloin kun on laskuttamisesta kysymys.

 Ja kuinka hidas se onkaan, kun on kysymys isosta virheestä, väärin laaditusta ja vanhentuneesta asemakaavasta ja sen korjaamisesta. 

Se samainen muinaishautausmaa on nimittäin kaavoitettu v 1986 rakennuspaikoiksi. Ja samana vuonna Museovirasto totesi sen ykkösluokan suojelukohteeksi, minne ei saa rakentaa, eli kaava vanheni saman tien kun valmistuikin.

Maankäyttö- ja rakennuslaki velvoittaa kuntaa tarkistamaan vanhentuneet asemakaavat. Minun hautausmaallani kunta ei ole tehnyt sitä vieläkään, vaikka on kulunut 35 vuotta. Tämän jatketun virkavirheen vuoksi verottaja ilahduttaa minua vuosittain tuhansien eurojen arvosta "rakentamattomasta rakennusmaasta". Jonne ei siis voi rakentaa. Mutta joka on kaavassa.

Mitä mahtaisi tapahtua, jos kaavoitusyksikkö ja laskutustoimi vaihtaisivat välillä virka- tai toimihenkilöoletettuja keskenään, siten että laskutuspuolen rivakat hoitaisivat asemakaava-asiat ja kaavoitushenkilöoletetut puolestaan panisivat laskuja tulemaan? 

Ratkeaisiko kaupungin ok-tonttipula viikossa, mutta tämän vuoden laskut tulisivat - jos tulisivat - jo 2030-luvulla?

LUEN LAKIA

 Kaivoin esille Suomen lain, ja hyvä oli, sillä huomasin edellisessä (RIKKOOKO KORKEIN OIKEUS TASA-ARVOLAKIA?) vedonneeni väärään lakiin. Puhuin tasa-arvolaista, vaikka itse asiassa tarkoitin yhdenvertaisuuslakia. Samalla huomasin 90-luvun alkupuolella hankkimani SUOMEN LAKI-opuksen jossain määrin vanhentuneen. Pitäisi kai hankkia uusi - ja nyt heti joku sanoo, ettei siihen kirjaa tarvita, kaikkihan on löydettävissä netistä. Mutta kun minä tykkään lukea KIRJOJA! Puhumattakaan siitä, että nykyinen nettiliikenne saastuttaa  jo enemmän kuin lentoliikenne. (Sanotaanko:"nettiliikenne"?)

Oli miten oli, Suomen perustuslain (11.6.1999.) 6 pykälän mukaan "Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä". Samaa mieltä on EU:n perusoikeuskirjan 20. artikla : "Kaikki ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä".

Mutta ovatko? Minulla on päinvastaisia kokemuksia hallinto-oikeuksista. On tullut vaikutelma, että hallinto-oikeudet yrittävät kynsin hampain synnyttää ratkaisuja, jotka suosivat hallintoa, eivät yksityistä ihmispoloa, joka yrittää perätä oikeuksiaan. Tilanne on jo lähtökohtaisesti Daavid ja Goljat-tyyppiä. Esimerkiksi Tampereen kaupungilla tai verohallituksella on iso vahva koneisto lakimiehineen, kun taas hallinnon kanssa hakaukseen joutuneella yksityisellä ihmisellä saattaa olla varaa yhteen lakimieheen tai sitten ei. Lakimies saattaa olla hyvä ammatissaan, tai vähemmän hyvä. Paikallishallinnolla saattaa olla hallinto-oikeuden jäsenten kanssa olla tuttavuussuhteita, mitä yksityishenkilöllä harvemmin sattuu olemaan. Yksityinen harvemmin tietää, mitä kaikkia asioita hallinto-oikeudelle pitäisi esittää, eikä hän välttämättä osaa oikaista esimerkiksi kaupunginlakimiehen hallinto-oikeudelle antamaa väärää tietoa, eikä sitä hallinto-oikeuskaan yleensä vaivaudu tarkistamaan.

Että siinä sitten olet, pikku Daavid-parka, ja toisin kuin raamatullisella edeltäjällä eivät vallat ole puolellasi, sinkoamasi kivi Goljatia vain naurattaa, ja hallinto-oikeus lähettää sinulle hylkäävän päätöksen ja laskun.

RIKKOOKO KORKEIN HALLINTO-OIKEUS TASA-ARVOLAKIA?

 Kalervo Kummola paljastaa RAUTAKANSLERI-kirjassa, että hänen ja Hjallis Harkimon asiassa Korkein hallinto-oikeus antoi ratkaisun kolmessa päivässä, kiitos urheilumies Lauri Tarastin. Kummola yritti jälkeenpäin jollain kokkareilla kiittää hallintoneuvos Tarastia, mutta tämä kehotti olemaan hiljaa asiasta.

Minun kiinteistöverovalitukseni ja valituslupapyyntöni on tätä kirjoittaessani odottanut KHO:n ratkaisua vuoden ja kahdeksan kuuukautta, enkä edelleenkään tiedä, saanko edes valituslupaa.

Käsittääkseni KHO:n ylimpänä hallintolain vartijana pitäisi noudattaa myös tasa-arvolakia.

Mutta onko tunnettu liikemies ja urheilupomo sittenkin "tasa-arvoisempi" lain edessä kuin iäkäs eläkeläinen, joka ei edes tunne KHO:n hallintoneuvoksia saati käy samoilla kokkareilla?

(Sivumennen, Kummola-Harkimon asia koski Harwall-areenaa joka, 16 vuoden julkisrahojen lypsämisen jälkeen, vuonna 2013,  päätyi venäläiskleptokratian propaganda- ja rahanpesukoneeksi. Näin KHO tuli pienen mutkan kautta  laajentaneeksi myös Gennadi Timtshenkon ja Rotenbergien taloudellista jalansijaa Suomessa.) 

YRITTÄÄKÖ KAUPUNKI HUIJATA MAANOMISTAJAA?

 Tampereen kaupunki on vuodesta 2014 lähtien maksattanut minulla rakentamattoman rakennusmaan raippaveroa muinaismuistolain perusteella suojellusta rautakautisesta polttokalmistosta, jolle ei voi rakentaa. Veroa on perusteltu sillä, että alueella on voimassa oleva asemakaava.

Myös samalla suojelualueella oleva viereinen kiinteistö on samassa asemakaavassa, mutta sen omistaja maksaa vain joutomaan veroa, käytännössä tuhannesosaa (vajaa3 euroa/ "rakennuspaikka") minun maksamastani (runsas 2000E/"rakennuspaikka").

Lukuisien hylättyjen verovalitusten jälkeen tein helmikuussa 2020 Tampereen kaupunginhallitukselle esityksen, että kaupunki maankäyttö- ja rakennuslain 7.luvun 60.pykälän velvoittamalla tavalla tarkistaa vanhentuneen asemakaavan ja tarvittaessa ryhtyy toimenpiteisiin vanhentuneiden asemakaavojen muuttamiseksi. Kyseinen vuoden 1986 asemakaava on lain tarkoittamalla tavalla vanhentunut.

Asian käsittely viivästyi ja viivästyi kaavoitusosastolla tapahtuneiden hämmästyttävän runsaiden sairastapausten vuoksi, kunnes viime keväänä Tampereen itäisen alueen kaavoituspäällikkö Surakka ystävällisesti pyysi minua vetämään esitykseni pois, koska "kaupungilla ei ole siihen varaa".

25.10.2021. asiaani kuitenkin käsiteltiin asemakaavoituksen viikkopalaverissa. Sitä koskevassa meilissä kaavoituspäällikkö Surakka kertoi esitelleensä "kaavamuutoshakemukseni" ja palaverissa todetun, että asemakaava on tarpeen muuttaa.

Olin siis tehnyt esityksen, että kaupunki noudattaa maankäyttö- ja rakennuslain vaatimusta vanhentuneiden asemakaavojen  tarkistamisesta, mikä tarkoittaa, että kunta hoitaa asian virkatyönä. Mutta nyt esitykseni onkin muuttunut "kaavamuutoshakemukseksi", mikä tarkoittaa, että minä maksaisin kymmeniä tuhansia kaupungin alun perin virheellisesti laatiman kaavan korjaamisesta

Väkisinkin herää kysymys, yrittääkö kunta huijata iäkkään maanomistajan maksamaan aiheettomien raippaverojen päälle vielä senkin, että kunnan aikanaan laatima asemakaava oli jo lähtökohtaisesti virheellinen ja vaatii korjausta? Korjausta, joka olisi lain mukaan pitänyt tehdä jo vuosikymmeniä sitten!

Sillä kaava on sillä tavoin outo, että muinaiskalmiston olemassaolo oli jo kaavaa laadittaessa tiedossa. Se oli todettu jo 1970-luvulla tehdyssä muinaiskohteiden inventoinnissa. Kuitenkin juuri muinaismuistoalueelle kaavoitettiin "rakennuspaikkoja", joiden rakentamiskelvottomuus vielä varmistui heti vuoden 1986 syksyllä, kun Museoviraston koekaivaukset todistivat muinaiskalmiston vielä arvokkaammaksi kuin 1970-luvulla tehdyn tutkimuksen perusteella oli tiedetty.

Olen nyt seitsemän vuoden aikana maksanut yhteensä kymmeniä tuhansia euroja kiinteistöveroa muun muassa hienosta rautakautisesta naishaudasta. Toisaalta Museovirasto velvoittaa minut hoitamaan muinaismuistoa sen vaatimalla tavalla. Koska voimani/aikani eivät riitä tuhansien neliöiden hoitamiseen, olen maksanut puutarhayritykselle alueen hoitamisesta - silloin kun oli varaa - nyt muinaisvainajat pukkaavat sananmukaisesti koiranputkea. 

Ja nyt näyttää sitten kovasti siltä, että kaupunki aikoo maksattaa minulla kaavamuutoksenkin - yksinkertaisesti lukemalla väärin, muuttamalla "esityksen" "hakemukseksi" ja unohtamalla kokonaan maankäyttö- ja rakennuslain 7.luvun 60.pykälän kaupungille asettaman velvoitteen.

Jos näin on, millainen lainsuoja yksityisellä maanomistajalla on Tampereen kaupungissa? Ja onko sitä?