MIESTÄ HAUSSA JA KEHNO KIRVES

Tämä on jokakeväinen ilmiö. Ensin vihreyttä tulee arkaillen esiin, eikä kevättöiden kanssa ole kiireen kierää. Sitten alkaa ryöpytä. Silmut paisuvat vauhdilla, räkätit rakentavat pesiä joka kolmanteen puuhun talitinttien ja kirjosieppojen yrittäessä turhaan vallata vanhoja reviirejään. Ei auta, rähisevät rastaat ovat sotajalalla ja karkottavat pienet tiehensä.
Sitten ruoho, joka äsken vielä tuskin pilkisti maasta, alkaa kasvaa kohisten. Ennen kuin ehdit asiaa ihmetellä, se on nilkan korkeudella ja ellet pidä varaasi, se jo hipoo pohkeita. On aika ottaa leikkuri esille.
Ja sitten tapahtuu se outo ilmiö. Täytän tankin, painan ryyppynappulaa juuri niin monta kertaa kuin pitääkin, kiskaisen. Ja kiskaisen. Ja kiskaisen.  Ei mitään. Annan lisää ryyppyä. Kiskaisen. Ja taas. Otsasuonet pullottavat. Kokeilen manailua. Ei tehoa, vaikka käytän koko runsaan varastoni. Jätän koneen kiukuttelemaan. En ole sitä näkevinäni.
Sitten yritän yllättämällä. Äkkiä uudet annokset ryyppyä ja... ei mitään.
No, minähän tiesin sen turhaksi. Ruohonleikkuri ei käynnisty, ennen kuin joku mies tulee paikalle ja panee homman alulle. Sama juttu joka kevät. Sen täytyy olla hormoneissa. Ruohonleikkuri ei käynnisty ilman testosteronia. Riittää että paikalle tulee mies, ihan kuka tahansa mies, tekee samat asiat kuin minäkin ja hurrr... kone lähtee riemukkaasti käyntiin.
Kyse ei voi olla käsivoimasta. Sitä minulla piisaa, kiitos omakotitalon ja koiran antaman jatkuvan harjoituksen. Flamencokurssilla aloitettiin viuhkan käyttö. Opettaja käski räväyttää viuhka auki napakasti. Tein työtä käskettyä. Viuhka meni kappaleiksi. Miksi sama voima ei tehoa ruohonleikkuriin? No niin, kuten sanoin se haluaa, se vaatii testosteronia käynnistyäkseen.
Mitä yksinäinen nainen tässä tilanteessa tekee? Menenkö tielle pyytämään miespuolista ohikulkijaa apuun? Hankinko tekoparran ja petkutan ruohonleikkuria?
Toistaiseksi ruoho sen kuin kasvaa. Leikkuri lojuu kuistin alla. Sillä on mies haussa.
Ja sitten toinen juttu. Kaksikymmentä vuotta sitten kerroin Aamulehdessä hakkaavani halkoja. Minusta oli lehdessä oikein kuvakin siinä toimessa. Olen siis todistettavasti halonhakkuukykyinen.
Tilasin jokin aika sitten metsurilta pesäänsopivan mittaisia, kolmikymmensenttisiä pöllejä. Tarkoitus oli että lyön ne itse klapeiksi. Aloitin reippaasti. Hain hyvän halkaisukirveeni ja ryhdyin toimeen. Kirves ei uponnut kuusipölkkyyn. Ei se uponnut koivupölkkyynkään. Se ei uponnut yhtään mihinkään. Hirveä hiki tuli. Ranne kipeytyi.
Kirveet ovat kahdessakymmenessä vuodessa kamalasti huonontuneet. Taidan valittaa Fiskarsille.

KYLTYYRI!

"Kyltyyri! Kyltyyri! Kyltyyri!/ Tuo huuto on Suomessa syyri",  lausui Eino Leinon runoa ystäväni Sahban Mroueh joskus ammoin Kiilan kokouksessa.
Aamulehti 23.4. kertoi kaupunginhallituksen hyväksyneen Tampereen ensimmäisen vaiheen hakemuksen Euroopan kulttuuripääkaupungiksi. Vastapäisellä sivulla lehti kuvaili Ylioppilastalon viereen nousevaa 7-kerroksista rakennusta erityisesti mainiten tulevan julkisivun "graniittisen elementin", joka AL:n mukaan "yhdistää uudisrakennuksen Tirkkosen talon graniittiseen kivijalkaan". Juu ja aneilla pääsee taivaaseen.
Tuleva rakennus on ruma ja ympäristöön sopimaton jo havainnekuvassa, jossa se sentään kaunistellaan helpommin nielaistavaksi. Se että se tulee entisen ruman rakennuksen paikalle, ei varsinaisesti paranna asiaa. Nykytamperelainen rakennusliikelähtöinen rakentaminen on säännönmukaisesti sekä kaupunkiesteettisesti onnetonta että ympäristöön sopimatonta. "Graniittielementistä" huolimatta tuleva vuokratalo pistää surkeasti silmään sitä ympäröivien Ylioppilastalon ja Tirkkosen talon tyylikkään urbaanijugendin rinnalla.
Kaupunki joka rakennusliikkeet edellä pilaa kaupunkikuvaansa, siis tarjoutuu "Euroopan kulttuuripääkaupungiksi". Miten "kulttuuri" silloin käsitetään?
"Mut mikä se on se kyltyyri?
Kas, siinäpä pulma on jyyri"
Onko kulttuuria ehkä rautatien päälle kohoava ylimitoitettu kiiltävä lintujen joukkosurma, jossa suurin neonkirjaimin  seisoo:"UROS"? (Miksi muuten Tampereen kaupungilla on kaupunkikuva-arkkitehti?)
Onko kulttuuria, että pikkukaupunkiin ahdetaan rakennusliikkeiden toivomuksesta raitiovaunuliikenne, joka vaatii asukasluvun kasvattamista kymmenillä tuhansilla tullakseen edes jossain määrin kannattavaksi? (Miten käynee, jos pandemia kääntää muuttoliikkeen kaupungeista maalle suuntautuvaksi?)
Onko kulttuuria, että silloin tällöin ruuhkautuvan tien paikalle rakennettiin tunneli, joka on osan ajasta kokonaan tukossa, koska rakennusliike YIT himoitsi rantatontteja?
Ja... miten Leino ja häntä siteerannut Sahban taas sanoivatkaan:
"mut Suomessa Suomen kyltyyri
tuon kaiken on karrikatyyri."
Korvataan "Suomi" "Tampereella". Se on siinä.
Kevyet mullat, Sahban ystäväni!

VÄÄRIN KOHDISTETTU KAMPANJA

Jo viikkoja koronan torjuntakampanjassa on toitotettu ikäihmisten suojautumista, mm. erityisiä kaupassakäyntiaikoja - kukonlaulun aikaan, jolloin jokaisen eläkeläisen oletetaan olevan virkku ja voimissaan valitsemaan puolityhjiltä hyllyiltä eilistä leipää, joka tietysti onkin hyvä eläkeläisen jo heikentyneelle ruuansulatukselle.
Näin vaikka omien havaintojeni mukaan heikommat ja hauraammat tulevat ihan muista ikäryhmistä. Päätellen vaikka busseista joissa - anno ennen koronaa - sain usein huomata olevani ainoa joka vielä jaksoi seistä, työ- ja teini-ikäisten kansoittaessa joka ainoan istuimen invalideille varattuja myöten. Koska huomasin olevani useimpia sekä hoikempi että hyväkuntoisempi, en nähnyt tilanteessa valittamisen aihetta.
Nyt korona-kampanjan aikana ei näköjään ole riittävästi pidetty ääntä siitä, että epidemia koskee ihan oikeasti joka ikistä, vauvasta vaariin. Ja että kaupassakäynti ei enää saa olla koko perheen laatuaikaa, vaan yhden perheenjäsenen tulee suorittaa kerralla viikon ostokset tartunta- ja levitysriskin minimoimiseksi.
Menin Linnainmaan sittariin toivorikkaasti lauantai-iltana kuvitellen kävijöiden harvenneen, mutta eikö mitä: ujoja teinejä, joille sen energiajuomatölkin ostaminen oli ylivoimaista ilman vähintään kahden kaverin tukea; äiti joka tuli hilpeästi shoppailemaan neljän aikuisen tyttären kanssa; ja sitten tietysti ne pariskunnat, joiden osapuolille on ihan liian vaikeaa ypö yksin päättää juhlamokkaako ja costaricaa viikolla hörpätään.
Siellä me yksinäiset vähemmän aamuvirkut eläkeläiset hanskoinemme ja maskeinemme yritimme turhaan väistellä hyllyjen välissä tungeksivia lukutaidottomia/ vastuuttomia työ- ja alaikäisiä.
Itsepalvelukassa oli suljettu, joten oli pakko painella kassajonoon, eikä väsynyt kassaneiti uskaltanut tai jaksanut kehottaa asiakkaita vaadittuihin etäisyyksiin. Joten viikko-ostoksia pakatessani ympärilläni hyöri äiti neljine tyttärineen ja ainakin yksi pariskunta - seitsemän mahdollista tartuttajaa.
Ihmettelen, miksi itsepalvelukassat suljetaan, vaikka koronan aikana olisi toivottavaa mahdollisimman usean maksaa niillä. Ja miksi vartijat eivät puuttuneet asiakkaiden tunkeiluun? Eikö turvallisuus ole juuri heidän tehtävänsä?

EI KORONATUKEA VEROPARASIITEILLE!

Koronaepidemia on aiheuttanut ja tulee aiheuttamaan suuria inhimillisiä kärsimyksiä. Sen talouteen aiheuttamia muutoksia on vaikea edes ennakoida. Varmaa on, että lukuisat yritykset tulevat kaatumaan ja että kuntien ja valtion antama tuki ei millään pysty pelastamaan kaikkia.
Tällaisessa tilanteessa on priorisoitava. Kenelle ja millä edellytyksillä tukea annetaan?
Kaiken surkeuden keskellä tässä on positiivinen mahdollisuus ohjata yritystoimintaa eettisempään suuntaan.
Talouttamme on pitkään kurittanut verorahojen karkaaminen ulkomaille verokikkailun avulla.
Koronan vuoksi annetuilla tuilla tätä sairasta suuntausta voi oikaista. Tuet on nyt  kohdistettava vain ja ainoastaan yrityksille, jotka maksavat veronsa Suomeen. Veroparasiitit hakekoot tukensa Luxemburgista, Seychelleiltä, Panamasta ja minne lienevätkin kirjautuneet ja veronsa "maksaneet".
Näin tuet säästyvät suurimmassa vaarassa oleville, yhden tai muutaman hengen pienyrityksille, jotka ovat koko ajan maksaneet veronsa ja kantaneet yhteisöllisen vastuunsa.

VEROPARASIITIT JA KUOLEMANKAUPPIAAT PALLIHALLISSA

Aprillipäivä tuli tänä vuonna etuaikaan. UROS LIVE ällistytti, raivostutti ja riemastutti, some oli ratketa liitoksistaan. Paras korvaava nimiehdotus oli Pallihalli.
Mutta mitä on ääliömäisen nimen takana? Miljoonatulosta takova kansainvälinen yritys, jolla on tytäryhtiöt Saksassa, Sveitsissä, Luxemburgissa, Taiwanissa, Kiinassa, Yhdysvalloissa, Hongkongissa, Kazakstanissa, Intiassa ja Brasiliassa. Hajahtaako jotenkin veronkierrolta? Ainakaan firma ei maksa latiakaan yhteisöveroa Suomeen. Yhtiön omistaja Jyrki Hallikainen asuu Sveitsissä, ja köyhän miesparan suomalaiselle verottajalle vuonna 2017 ilmoittamat tulot olivat nolla euroa. Uutisoi Aamulehti 7.3.2020.
Onneksi Tampereen kaupunki ja Suomen valtio tulivat apuun ja rakentavat hänelle kunnon mainospaikan, jolla saa näkyvyyttä ja sen kautta lisätuloa sen verran, että tulevana vuonna tuohikuussa pukinpäivän aikaan hän saattaa olla jopa veronmaksukykyinen.
Mutta siihen asti me olemme maksajan puolella. Meidän tamperelaisten selkänahasta menee noin kättelyssä 60 miljoonaa euroa pytingin pystyttämiseen ja muuhun sen edellyttämään askarteluun; Areenalle vievän ratikkalinjan hinnasta en ole nähnyt laskelmia, mutta varmaa on että me sen maksamme. Me tamperelaiset. Joiden vanhushoitoon, huumehoitoon jne ei nyt sitten millään riitä rahaa. Kun on niin tyhjä pussi, ja jostainhan on säästettävä. 
Vallankin kun Areena tulee jatkossa maksamaan lisää. Joka peijakkaan vuosi me kustannamme veroparasiittiyhtiölle mainostaulua ja pelipaikkaa mm Tapparalle, jota omistaa kansainvälinen ase- ja uhkapelimiljardööri Zabludowitz, joka sattumalta ei myöskään maksa veroa Suomeen eikä juuri minnekään muuallekaan, mutta sen sijaan tukee Israelin laittomia siirtokuntia ja rotusortopolitiikkaa.
Ja  tietysti me maksamme yritystukea Kalervo Kummolalle ja liiketoverilleen Hjallis Harkimolle, joiden liikemiesälyllä Harwall-areena ajautui venäläisoligarkkien omistukseen.
Näille uroille me maksamme kiinteistö- ja tuloveroa, tontinvuokraa, hulevesimaksua jne ad infinitum.
Niin että aprillia, syökää silliä, pihvit menevät muihin suihin!

RÄÄTÄLÖITY RATKAISU?

Rautatieaseman parkin vanhat hyvät kolikkomaksuautomaatit vaihdetaan uusiin, tiedottaa Aamulehti. Siis näihin joihin ensimmäiseksi näpytellään rekisterinumero jne. Tai siis ensin kaivetaan esille silmälasit ja niin edelleen. Näitä automaatteja on Tampereella jo ennestään, ja käyttäjät ovat ne vaivalloisiksi havainneet ja myös antaneet siitä palautetta.
Miksi näitä hankalia automaatteja kuitenkin taas asennetaan ja vanhat helppokäyttöiset poistetaan? Haluaako Finnpark varta vasten vaikeuttaa pysäköimistä? Eikö se vielä ole tarpeeksi ongelmallista? Ja juuri asemalla, minne tulijalla ja mistä lähtijällä on usein mukanaan enemmän tai vähemmän raskaita kantamuksia!
Ei voi mitään sille, että kysymyksiä herää. Mikä yritys näitä uusia automaatteja valmistaa/myy? Millainen diili sillä on Finnparkin kanssa? Onko ehkä kyseessä ns räätälöity ratkaisu? Viittaan tässä Seppo Jokisen mainioon dekkariin Räätälöity ratkaisu. Se on syntynyt tamperelaisen tositapauksen pohjalta ja kuvaa kaupungin tietokeskuksen lopettamista ja sen tilalle räätälöityä ratkaisua, joka tuotti tietylle yrittäjälle ja homman räätäleille tiliä ja kaupungille ja sen veronmaksajille kasvaneita kuluja ja huonontunutta palvelua.

NETIN RIEMUJA

Sain halun kurkistaa netistä, millaista työvoimaa Hugo Boss käytti valmistaessaan SS-upseerien ja Hitler-Jugendin univormuja. Haulla "Hugo Bossin käyttämä pakkotyövoima" tuli vastaukseksi:
"Miesten rannekello 169,00 E, Hugo Boss-tuoksut 64,95 E" ja pari muuta tuotetta, joita en muista.
 Toisaalta kuitenkin löytyi, että Boss käytti tehtaissaan Puolasta ja Ranskasta tuotua pakkotyövoimaa.
Sodan jälkeen hän sai 80 000 markan sakot.