"Kyltyyri! Kyltyyri! Kyltyyri!/ Tuo huuto on Suomessa syyri", lausui Eino Leinon runoa ystäväni Sahban Mroueh joskus ammoin Kiilan kokouksessa.
Aamulehti 23.4. kertoi kaupunginhallituksen hyväksyneen Tampereen ensimmäisen vaiheen hakemuksen Euroopan kulttuuripääkaupungiksi. Vastapäisellä sivulla lehti kuvaili Ylioppilastalon viereen nousevaa 7-kerroksista rakennusta erityisesti mainiten tulevan julkisivun "graniittisen elementin", joka AL:n mukaan "yhdistää uudisrakennuksen Tirkkosen talon graniittiseen kivijalkaan". Juu ja aneilla pääsee taivaaseen.
Tuleva rakennus on ruma ja ympäristöön sopimaton jo havainnekuvassa, jossa se sentään kaunistellaan helpommin nielaistavaksi. Se että se tulee entisen ruman rakennuksen paikalle, ei varsinaisesti paranna asiaa. Nykytamperelainen rakennusliikelähtöinen rakentaminen on säännönmukaisesti sekä kaupunkiesteettisesti onnetonta että ympäristöön sopimatonta. "Graniittielementistä" huolimatta tuleva vuokratalo pistää surkeasti silmään sitä ympäröivien Ylioppilastalon ja Tirkkosen talon tyylikkään urbaanijugendin rinnalla.
Kaupunki joka rakennusliikkeet edellä pilaa kaupunkikuvaansa, siis tarjoutuu "Euroopan kulttuuripääkaupungiksi". Miten "kulttuuri" silloin käsitetään?
"Mut mikä se on se kyltyyri?
Kas, siinäpä pulma on jyyri"
Onko kulttuuria ehkä rautatien päälle kohoava ylimitoitettu kiiltävä lintujen joukkosurma, jossa suurin neonkirjaimin seisoo:"UROS"? (Miksi muuten Tampereen kaupungilla on kaupunkikuva-arkkitehti?)
Onko kulttuuria, että pikkukaupunkiin ahdetaan rakennusliikkeiden toivomuksesta raitiovaunuliikenne, joka vaatii asukasluvun kasvattamista kymmenillä tuhansilla tullakseen edes jossain määrin kannattavaksi? (Miten käynee, jos pandemia kääntää muuttoliikkeen kaupungeista maalle suuntautuvaksi?)
Onko kulttuuria, että silloin tällöin ruuhkautuvan tien paikalle rakennettiin tunneli, joka on osan ajasta kokonaan tukossa, koska rakennusliike YIT himoitsi rantatontteja?
Ja... miten Leino ja häntä siteerannut Sahban taas sanoivatkaan:
"mut Suomessa Suomen kyltyyri
tuon kaiken on karrikatyyri."
Korvataan "Suomi" "Tampereella". Se on siinä.
Kevyet mullat, Sahban ystäväni!
lauantai 25. huhtikuuta 2020
torstai 16. huhtikuuta 2020
VÄÄRIN KOHDISTETTU KAMPANJA
Jo viikkoja koronan torjuntakampanjassa on toitotettu ikäihmisten suojautumista, mm. erityisiä kaupassakäyntiaikoja - kukonlaulun aikaan, jolloin jokaisen eläkeläisen oletetaan olevan virkku ja voimissaan valitsemaan puolityhjiltä hyllyiltä eilistä leipää, joka tietysti onkin hyvä eläkeläisen jo heikentyneelle ruuansulatukselle.
Näin vaikka omien havaintojeni mukaan heikommat ja hauraammat tulevat ihan muista ikäryhmistä. Päätellen vaikka busseista joissa - anno ennen koronaa - sain usein huomata olevani ainoa joka vielä jaksoi seistä, työ- ja teini-ikäisten kansoittaessa joka ainoan istuimen invalideille varattuja myöten. Koska huomasin olevani useimpia sekä hoikempi että hyväkuntoisempi, en nähnyt tilanteessa valittamisen aihetta.
Nyt korona-kampanjan aikana ei näköjään ole riittävästi pidetty ääntä siitä, että epidemia koskee ihan oikeasti joka ikistä, vauvasta vaariin. Ja että kaupassakäynti ei enää saa olla koko perheen laatuaikaa, vaan yhden perheenjäsenen tulee suorittaa kerralla viikon ostokset tartunta- ja levitysriskin minimoimiseksi.
Menin Linnainmaan sittariin toivorikkaasti lauantai-iltana kuvitellen kävijöiden harvenneen, mutta eikö mitä: ujoja teinejä, joille sen energiajuomatölkin ostaminen oli ylivoimaista ilman vähintään kahden kaverin tukea; äiti joka tuli hilpeästi shoppailemaan neljän aikuisen tyttären kanssa; ja sitten tietysti ne pariskunnat, joiden osapuolille on ihan liian vaikeaa ypö yksin päättää juhlamokkaako ja costaricaa viikolla hörpätään.
Siellä me yksinäiset vähemmän aamuvirkut eläkeläiset hanskoinemme ja maskeinemme yritimme turhaan väistellä hyllyjen välissä tungeksivia lukutaidottomia/ vastuuttomia työ- ja alaikäisiä.
Itsepalvelukassa oli suljettu, joten oli pakko painella kassajonoon, eikä väsynyt kassaneiti uskaltanut tai jaksanut kehottaa asiakkaita vaadittuihin etäisyyksiin. Joten viikko-ostoksia pakatessani ympärilläni hyöri äiti neljine tyttärineen ja ainakin yksi pariskunta - seitsemän mahdollista tartuttajaa.
Ihmettelen, miksi itsepalvelukassat suljetaan, vaikka koronan aikana olisi toivottavaa mahdollisimman usean maksaa niillä. Ja miksi vartijat eivät puuttuneet asiakkaiden tunkeiluun? Eikö turvallisuus ole juuri heidän tehtävänsä?
Näin vaikka omien havaintojeni mukaan heikommat ja hauraammat tulevat ihan muista ikäryhmistä. Päätellen vaikka busseista joissa - anno ennen koronaa - sain usein huomata olevani ainoa joka vielä jaksoi seistä, työ- ja teini-ikäisten kansoittaessa joka ainoan istuimen invalideille varattuja myöten. Koska huomasin olevani useimpia sekä hoikempi että hyväkuntoisempi, en nähnyt tilanteessa valittamisen aihetta.
Nyt korona-kampanjan aikana ei näköjään ole riittävästi pidetty ääntä siitä, että epidemia koskee ihan oikeasti joka ikistä, vauvasta vaariin. Ja että kaupassakäynti ei enää saa olla koko perheen laatuaikaa, vaan yhden perheenjäsenen tulee suorittaa kerralla viikon ostokset tartunta- ja levitysriskin minimoimiseksi.
Menin Linnainmaan sittariin toivorikkaasti lauantai-iltana kuvitellen kävijöiden harvenneen, mutta eikö mitä: ujoja teinejä, joille sen energiajuomatölkin ostaminen oli ylivoimaista ilman vähintään kahden kaverin tukea; äiti joka tuli hilpeästi shoppailemaan neljän aikuisen tyttären kanssa; ja sitten tietysti ne pariskunnat, joiden osapuolille on ihan liian vaikeaa ypö yksin päättää juhlamokkaako ja costaricaa viikolla hörpätään.
Siellä me yksinäiset vähemmän aamuvirkut eläkeläiset hanskoinemme ja maskeinemme yritimme turhaan väistellä hyllyjen välissä tungeksivia lukutaidottomia/ vastuuttomia työ- ja alaikäisiä.
Itsepalvelukassa oli suljettu, joten oli pakko painella kassajonoon, eikä väsynyt kassaneiti uskaltanut tai jaksanut kehottaa asiakkaita vaadittuihin etäisyyksiin. Joten viikko-ostoksia pakatessani ympärilläni hyöri äiti neljine tyttärineen ja ainakin yksi pariskunta - seitsemän mahdollista tartuttajaa.
Ihmettelen, miksi itsepalvelukassat suljetaan, vaikka koronan aikana olisi toivottavaa mahdollisimman usean maksaa niillä. Ja miksi vartijat eivät puuttuneet asiakkaiden tunkeiluun? Eikö turvallisuus ole juuri heidän tehtävänsä?
maanantai 6. huhtikuuta 2020
EI KORONATUKEA VEROPARASIITEILLE!
Koronaepidemia on aiheuttanut ja tulee aiheuttamaan suuria inhimillisiä kärsimyksiä. Sen talouteen aiheuttamia muutoksia on vaikea edes ennakoida. Varmaa on, että lukuisat yritykset tulevat kaatumaan ja että kuntien ja valtion antama tuki ei millään pysty pelastamaan kaikkia.
Tällaisessa tilanteessa on priorisoitava. Kenelle ja millä edellytyksillä tukea annetaan?
Kaiken surkeuden keskellä tässä on positiivinen mahdollisuus ohjata yritystoimintaa eettisempään suuntaan.
Talouttamme on pitkään kurittanut verorahojen karkaaminen ulkomaille verokikkailun avulla.
Koronan vuoksi annetuilla tuilla tätä sairasta suuntausta voi oikaista. Tuet on nyt kohdistettava vain ja ainoastaan yrityksille, jotka maksavat veronsa Suomeen. Veroparasiitit hakekoot tukensa Luxemburgista, Seychelleiltä, Panamasta ja minne lienevätkin kirjautuneet ja veronsa "maksaneet".
Näin tuet säästyvät suurimmassa vaarassa oleville, yhden tai muutaman hengen pienyrityksille, jotka ovat koko ajan maksaneet veronsa ja kantaneet yhteisöllisen vastuunsa.
Tällaisessa tilanteessa on priorisoitava. Kenelle ja millä edellytyksillä tukea annetaan?
Kaiken surkeuden keskellä tässä on positiivinen mahdollisuus ohjata yritystoimintaa eettisempään suuntaan.
Talouttamme on pitkään kurittanut verorahojen karkaaminen ulkomaille verokikkailun avulla.
Koronan vuoksi annetuilla tuilla tätä sairasta suuntausta voi oikaista. Tuet on nyt kohdistettava vain ja ainoastaan yrityksille, jotka maksavat veronsa Suomeen. Veroparasiitit hakekoot tukensa Luxemburgista, Seychelleiltä, Panamasta ja minne lienevätkin kirjautuneet ja veronsa "maksaneet".
Näin tuet säästyvät suurimmassa vaarassa oleville, yhden tai muutaman hengen pienyrityksille, jotka ovat koko ajan maksaneet veronsa ja kantaneet yhteisöllisen vastuunsa.
lauantai 7. maaliskuuta 2020
VEROPARASIITIT JA KUOLEMANKAUPPIAAT PALLIHALLISSA
Aprillipäivä tuli tänä vuonna etuaikaan. UROS LIVE ällistytti, raivostutti ja riemastutti, some oli ratketa liitoksistaan. Paras korvaava nimiehdotus oli Pallihalli.
Mutta mitä on ääliömäisen nimen takana? Miljoonatulosta takova kansainvälinen yritys, jolla on tytäryhtiöt Saksassa, Sveitsissä, Luxemburgissa, Taiwanissa, Kiinassa, Yhdysvalloissa, Hongkongissa, Kazakstanissa, Intiassa ja Brasiliassa. Hajahtaako jotenkin veronkierrolta? Ainakaan firma ei maksa latiakaan yhteisöveroa Suomeen. Yhtiön omistaja Jyrki Hallikainen asuu Sveitsissä, ja köyhän miesparan suomalaiselle verottajalle vuonna 2017 ilmoittamat tulot olivat nolla euroa. Uutisoi Aamulehti 7.3.2020.
Onneksi Tampereen kaupunki ja Suomen valtio tulivat apuun ja rakentavat hänelle kunnon mainospaikan, jolla saa näkyvyyttä ja sen kautta lisätuloa sen verran, että tulevana vuonna tuohikuussa pukinpäivän aikaan hän saattaa olla jopa veronmaksukykyinen.
Mutta siihen asti me olemme maksajan puolella. Meidän tamperelaisten selkänahasta menee noin kättelyssä 60 miljoonaa euroa pytingin pystyttämiseen ja muuhun sen edellyttämään askarteluun; Areenalle vievän ratikkalinjan hinnasta en ole nähnyt laskelmia, mutta varmaa on että me sen maksamme. Me tamperelaiset. Joiden vanhushoitoon, huumehoitoon jne ei nyt sitten millään riitä rahaa. Kun on niin tyhjä pussi, ja jostainhan on säästettävä.
Vallankin kun Areena tulee jatkossa maksamaan lisää. Joka peijakkaan vuosi me kustannamme veroparasiittiyhtiölle mainostaulua ja pelipaikkaa mm Tapparalle, jota omistaa kansainvälinen ase- ja uhkapelimiljardööri Zabludowitz, joka sattumalta ei myöskään maksa veroa Suomeen eikä juuri minnekään muuallekaan, mutta sen sijaan tukee Israelin laittomia siirtokuntia ja rotusortopolitiikkaa.
Ja tietysti me maksamme yritystukea Kalervo Kummolalle ja liiketoverilleen Hjallis Harkimolle, joiden liikemiesälyllä Harwall-areena ajautui venäläisoligarkkien omistukseen.
Näille uroille me maksamme kiinteistö- ja tuloveroa, tontinvuokraa, hulevesimaksua jne ad infinitum.
Niin että aprillia, syökää silliä, pihvit menevät muihin suihin!
Mutta mitä on ääliömäisen nimen takana? Miljoonatulosta takova kansainvälinen yritys, jolla on tytäryhtiöt Saksassa, Sveitsissä, Luxemburgissa, Taiwanissa, Kiinassa, Yhdysvalloissa, Hongkongissa, Kazakstanissa, Intiassa ja Brasiliassa. Hajahtaako jotenkin veronkierrolta? Ainakaan firma ei maksa latiakaan yhteisöveroa Suomeen. Yhtiön omistaja Jyrki Hallikainen asuu Sveitsissä, ja köyhän miesparan suomalaiselle verottajalle vuonna 2017 ilmoittamat tulot olivat nolla euroa. Uutisoi Aamulehti 7.3.2020.
Onneksi Tampereen kaupunki ja Suomen valtio tulivat apuun ja rakentavat hänelle kunnon mainospaikan, jolla saa näkyvyyttä ja sen kautta lisätuloa sen verran, että tulevana vuonna tuohikuussa pukinpäivän aikaan hän saattaa olla jopa veronmaksukykyinen.
Mutta siihen asti me olemme maksajan puolella. Meidän tamperelaisten selkänahasta menee noin kättelyssä 60 miljoonaa euroa pytingin pystyttämiseen ja muuhun sen edellyttämään askarteluun; Areenalle vievän ratikkalinjan hinnasta en ole nähnyt laskelmia, mutta varmaa on että me sen maksamme. Me tamperelaiset. Joiden vanhushoitoon, huumehoitoon jne ei nyt sitten millään riitä rahaa. Kun on niin tyhjä pussi, ja jostainhan on säästettävä.
Vallankin kun Areena tulee jatkossa maksamaan lisää. Joka peijakkaan vuosi me kustannamme veroparasiittiyhtiölle mainostaulua ja pelipaikkaa mm Tapparalle, jota omistaa kansainvälinen ase- ja uhkapelimiljardööri Zabludowitz, joka sattumalta ei myöskään maksa veroa Suomeen eikä juuri minnekään muuallekaan, mutta sen sijaan tukee Israelin laittomia siirtokuntia ja rotusortopolitiikkaa.
Ja tietysti me maksamme yritystukea Kalervo Kummolalle ja liiketoverilleen Hjallis Harkimolle, joiden liikemiesälyllä Harwall-areena ajautui venäläisoligarkkien omistukseen.
Näille uroille me maksamme kiinteistö- ja tuloveroa, tontinvuokraa, hulevesimaksua jne ad infinitum.
Niin että aprillia, syökää silliä, pihvit menevät muihin suihin!
torstai 20. helmikuuta 2020
RÄÄTÄLÖITY RATKAISU?
Rautatieaseman parkin vanhat hyvät kolikkomaksuautomaatit vaihdetaan uusiin, tiedottaa Aamulehti. Siis näihin joihin ensimmäiseksi näpytellään rekisterinumero jne. Tai siis ensin kaivetaan esille silmälasit ja niin edelleen. Näitä automaatteja on Tampereella jo ennestään, ja käyttäjät ovat ne vaivalloisiksi havainneet ja myös antaneet siitä palautetta.
Miksi näitä hankalia automaatteja kuitenkin taas asennetaan ja vanhat helppokäyttöiset poistetaan? Haluaako Finnpark varta vasten vaikeuttaa pysäköimistä? Eikö se vielä ole tarpeeksi ongelmallista? Ja juuri asemalla, minne tulijalla ja mistä lähtijällä on usein mukanaan enemmän tai vähemmän raskaita kantamuksia!
Ei voi mitään sille, että kysymyksiä herää. Mikä yritys näitä uusia automaatteja valmistaa/myy? Millainen diili sillä on Finnparkin kanssa? Onko ehkä kyseessä ns räätälöity ratkaisu? Viittaan tässä Seppo Jokisen mainioon dekkariin Räätälöity ratkaisu. Se on syntynyt tamperelaisen tositapauksen pohjalta ja kuvaa kaupungin tietokeskuksen lopettamista ja sen tilalle räätälöityä ratkaisua, joka tuotti tietylle yrittäjälle ja homman räätäleille tiliä ja kaupungille ja sen veronmaksajille kasvaneita kuluja ja huonontunutta palvelua.
Miksi näitä hankalia automaatteja kuitenkin taas asennetaan ja vanhat helppokäyttöiset poistetaan? Haluaako Finnpark varta vasten vaikeuttaa pysäköimistä? Eikö se vielä ole tarpeeksi ongelmallista? Ja juuri asemalla, minne tulijalla ja mistä lähtijällä on usein mukanaan enemmän tai vähemmän raskaita kantamuksia!
Ei voi mitään sille, että kysymyksiä herää. Mikä yritys näitä uusia automaatteja valmistaa/myy? Millainen diili sillä on Finnparkin kanssa? Onko ehkä kyseessä ns räätälöity ratkaisu? Viittaan tässä Seppo Jokisen mainioon dekkariin Räätälöity ratkaisu. Se on syntynyt tamperelaisen tositapauksen pohjalta ja kuvaa kaupungin tietokeskuksen lopettamista ja sen tilalle räätälöityä ratkaisua, joka tuotti tietylle yrittäjälle ja homman räätäleille tiliä ja kaupungille ja sen veronmaksajille kasvaneita kuluja ja huonontunutta palvelua.
keskiviikko 19. helmikuuta 2020
NETIN RIEMUJA
Sain halun kurkistaa netistä, millaista työvoimaa Hugo Boss käytti valmistaessaan SS-upseerien ja Hitler-Jugendin univormuja. Haulla "Hugo Bossin käyttämä pakkotyövoima" tuli vastaukseksi:
"Miesten rannekello 169,00 E, Hugo Boss-tuoksut 64,95 E" ja pari muuta tuotetta, joita en muista.
Toisaalta kuitenkin löytyi, että Boss käytti tehtaissaan Puolasta ja Ranskasta tuotua pakkotyövoimaa.
Sodan jälkeen hän sai 80 000 markan sakot.
"Miesten rannekello 169,00 E, Hugo Boss-tuoksut 64,95 E" ja pari muuta tuotetta, joita en muista.
Toisaalta kuitenkin löytyi, että Boss käytti tehtaissaan Puolasta ja Ranskasta tuotua pakkotyövoimaa.
Sodan jälkeen hän sai 80 000 markan sakot.
MUODIN RAPPIOSTA
Ihana taidehistorian professori Lars Pettersson - jonka isä, sivumennen, oli Tampereen kaupunginarkkitehti aikana jolloin Tampereella vielä suosittiin hyviä arkkitehteja - painotti meille Helsingin yliopiston taidehistorian opiskelijoille, että tehtävämme ei ole seurata ainoastaan taidetta, vaan koko visuaalista maailmaa ympärillämme. Että on hyvä joskus kävellä tavarataloissa ja katsella niiden tarjontaa estetiikan näkökulmasta.
Katselin eilen Tampereen Stockmannia, tarkemmin ottaen sen vaateosastoa, sillä silmällä.
Tulos: valtava paljous pikamuodiksi luonnehdittavaa, laadultaan kirjavaa tavaraa, joka ei hirveästi ilahduttanut. Laadukkaampaa ja samalla klassisempaa tyyliä edustivat Marimekon ja Bossin osastot.
Hugo Boss suunnitteli natsiupseerien univormut (lukuunottamatta Göringin operettihörhelöitä, jotka olivat herran omasta päästä). Ne olivat erinomaisen tyylikkäitä, mutta en pidä assosiaatiosta. Ne tuovat nenääni polttouunien katkun.
Koska olen vuosia haeskellut hyvälaatuista mustaa neulepooloa, kysäisin sellaista myyjältä. Pooloa ei löytynyt, tavallinen korkeakauluksinen kyllä. Kiinassa tehty. Kysyin löytyisikö kotimaista. Ei löydy, ei edes eurooppalaista. Kaikki ovat enemmän tai vähemmän aasialaista halpatuotantoa. Hinnat eivät tosin viittaa halpatuotantoon.
Olen myös hyvän aikaa kaivannut klassista kamelinkarvatakkia. No sellaista nyt ei vaan ole.
Valikoima kaikkineen oli sellainen, että mielestäni olen UFFissa nähnyt enemmän laatua.
Katsoin perustrenssejä ja tulin siihen tulokseen, että isältä perimäni 70-lukuinen kaljasaavinpeitto on parempi. Äidin samalta vuosikymmeneltä oleva täysvillainen Vuokko-takki tuntui sekin tyylikkäämmältä kuin mikään näkemäni.
Kuitenkin tavaran paljous oli häkellyttävä, ja TV:ssä edellisiltana näkemäni ohjelma vaatekierrätyksestä antoi kokemukselle oman sävynsä. Kun siihen vielä tulivat nuoruusmuistot Stockmannista tyylin ja laadun paratiisina, tuntui nyt näkemäni surkealta mahalaskulta, muodin ja Stockmannin rappiolta. Uuden ostamisen sijaan päätin kavuta vintille ja ottaa taas kerran esille vanhempieni tavarat. Äidin mustassa korkeakauluksisessa Vuokko-neuleessa taitaa kyllä olla reikiä, mutta ehkä onnistun ne piilottamaan. ..
Meillä oli mökillä sidottuna Suomen Kuvalehden vuosikerta 1929. Siinä on muun muassa kuvaus höyrylaiva Kurun haaksirikosta. Eräs pelastuneista oli pikku Lasse, joka keskellä myrskyä pysyi pinnalla tyhjästä maitotonkasta kiinni pitäen. Pikku Lasse oli Lars Pettersson.
Katselin eilen Tampereen Stockmannia, tarkemmin ottaen sen vaateosastoa, sillä silmällä.
Tulos: valtava paljous pikamuodiksi luonnehdittavaa, laadultaan kirjavaa tavaraa, joka ei hirveästi ilahduttanut. Laadukkaampaa ja samalla klassisempaa tyyliä edustivat Marimekon ja Bossin osastot.
Hugo Boss suunnitteli natsiupseerien univormut (lukuunottamatta Göringin operettihörhelöitä, jotka olivat herran omasta päästä). Ne olivat erinomaisen tyylikkäitä, mutta en pidä assosiaatiosta. Ne tuovat nenääni polttouunien katkun.
Koska olen vuosia haeskellut hyvälaatuista mustaa neulepooloa, kysäisin sellaista myyjältä. Pooloa ei löytynyt, tavallinen korkeakauluksinen kyllä. Kiinassa tehty. Kysyin löytyisikö kotimaista. Ei löydy, ei edes eurooppalaista. Kaikki ovat enemmän tai vähemmän aasialaista halpatuotantoa. Hinnat eivät tosin viittaa halpatuotantoon.
Olen myös hyvän aikaa kaivannut klassista kamelinkarvatakkia. No sellaista nyt ei vaan ole.
Valikoima kaikkineen oli sellainen, että mielestäni olen UFFissa nähnyt enemmän laatua.
Katsoin perustrenssejä ja tulin siihen tulokseen, että isältä perimäni 70-lukuinen kaljasaavinpeitto on parempi. Äidin samalta vuosikymmeneltä oleva täysvillainen Vuokko-takki tuntui sekin tyylikkäämmältä kuin mikään näkemäni.
Kuitenkin tavaran paljous oli häkellyttävä, ja TV:ssä edellisiltana näkemäni ohjelma vaatekierrätyksestä antoi kokemukselle oman sävynsä. Kun siihen vielä tulivat nuoruusmuistot Stockmannista tyylin ja laadun paratiisina, tuntui nyt näkemäni surkealta mahalaskulta, muodin ja Stockmannin rappiolta. Uuden ostamisen sijaan päätin kavuta vintille ja ottaa taas kerran esille vanhempieni tavarat. Äidin mustassa korkeakauluksisessa Vuokko-neuleessa taitaa kyllä olla reikiä, mutta ehkä onnistun ne piilottamaan. ..
Meillä oli mökillä sidottuna Suomen Kuvalehden vuosikerta 1929. Siinä on muun muassa kuvaus höyrylaiva Kurun haaksirikosta. Eräs pelastuneista oli pikku Lasse, joka keskellä myrskyä pysyi pinnalla tyhjästä maitotonkasta kiinni pitäen. Pikku Lasse oli Lars Pettersson.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)